Uutiset

Maajoukkueet leireilevät tulevina viikkoina pääosin kotimaassa – mäkihyppääjät avaavat kesän kansainvälisen kilpailukautensa

19.6.2019

Vuokatin Aateli Race on hyvä kesäkunnon mittari - ”Seura ja kisamuoto ovat vertailukelpoisia”

18.6.2019

Ismo Hämäläinen on valittu Hiihtoliiton uudeksi toiminnanjohtajaksi

18.6.2019

Kaudelle 2019–2020 tehtiin 78 seuramuuttoa

11.6.2019

Pohjoismaisille lajeille tavoitteen mukainen tuki Olympikomitealta - NOV-tukea kymmenen valmentajan palkkaukseen

7.6.2019

Suomessa kaksi isoa pohjoismaisten lajien maailmancupviikonloppua kaudella 2019/20

31.5.2019

OKM jakoi 3,7 miljoonaa euroa seuratukea – seitsemälle Hiihtoliiton jäsenseuralle myönnettiin tukea seuratoiminnan kehittämiseen

30.5.2019

Pohjoismaisten lajien maajoukkueiden kesäharjoittelukaudet käynnissä

27.5.2019

Vuokatin panokset nuorten hiihtäjien valmennukseen kasvavat

15.5.2019

Wanhat Hiihtoveikot ja Hiihtosiskot muistelivat Laajavuoressa 9.-10.5.2019

13.5.2019

Hiihtoliiton Valmentajakerho valitsi Vuoden Valmentajaksi Juho Halosen ja Suksihuoltajaksi Ville Haahdin

6.5.2019

Niina Meisille Alfred Kordelinin säätiön tunnustuspalkinto

28.4.2019

Ski Jyväskylä ja Lahden Hiihtoseura seuraluokittelujen parhaat - seurapalkinnot jaettiin Hiihtoliiton Seuraneuvottelupäivillä Turussa

27.4.2019

Lydia Wideman-Lehtonen 1920-2019

14.4.2019

Miska Poikkimäen menestys on tuonut taloudellisia resursseja - nuoren urheilijan vuosibudjetti 10 000-15 000 euroa

9.4.2019

Hiihtoliitto etsii Havuttajia - lisää taloudellisia resursseja nuorten urheiluun

8.4.2019

Lasten Lumipäivät -kiertue liikutti 14 000 lasta - "Kiva ohjelma, moni reipas ja kannustava vetäjä sekä hienot lumiolosuhteet"

5.4.2019

Toiminnanjohtaja Mika Kulmala jättää tehtävänsä Hiihtoliitossa

1.4.2019

Wanhat Hiihtoveikot ja Hiihtosiskot kokoontuvat Laajavuoreen 9. - 10.5.2019

28.3.2019

Hiihdon kiinnostavuus kasvoi jälleen – nousi Suomen kiinnostavimmaksi urheilulajiksi naisten keskuudessa

27.3.2019

Suomalaiset voittajaviikinkejä Masters World Cupissa

20.3.2019

Pohjoismaisten lajien viimeinen maailmancupviikko on edessä

18.3.2019

Yhdistetyn maailmancup päättyy Saksan Schonachiin - maastohiihdon Drammenin joukkueeseen muutoksia

11.3.2019

Maailmancupit jatkuvat legendaarisella Holmenkollenilla

5.3.2019

Maastohiihdon Skandinavia Cup jatkuu Latviassa – Mäkihyppääjiä suuntaa Continental Cupiin Norjaan

25.2.2019

MM-kisat käynnistyivät sprinttipäivällä - Mäki parhaana suomalaisena 13:s

21.2.2019

MM-kisajoukkuetta täydennettiin mäkihypyn viimeisillä valinnoilla

18.2.2019

Suomalaisnaiset jäivät sprinttikarsintaan Gognessa

16.2.2019

Saksassa hypättiin sekä naisten että miesten suurmäen osakilpailut – Aalto näyttää jälleen osaamistaan Willingenissä

16.2.2019

Olympiakomitean julkaisema KEKE-koutsi ohjaa urheiluseuroja ympäristövastuullisiin valintoihin

15.2.2019

Salpausselän kisat onnistui monin tavoin – 28 000 kisavierasta seurasi tapahtumia paikan päällä

11.2.2019

Maastohiihdon ja mäkihypyn maailmancupit käynnissä vielä ennen MM-kisoja

11.2.2019

Seefeldin MM-joukkuetta täydennetty - lisänäytöt annettiin Salpausselällä

11.2.2019

Niskanen ja Hakola taistelivat kolmanneksi parisprintissä Lahdessa

10.2.2019

Hiihtoliitto yhteistyökumppaneineen vastaa urheilijoiden ilmastohaasteeseen - ”Lähdemme tukemaan soiden ennallistamista”

9.2.2019

Winter Sports meet Chinese New Year - Tuisku mukana tapahtumassa Rautatientorilla keskiviikkona

6.2.2019

Mäkihyppylegenda Matti Nykänen on poissa

4.2.2019

Pohjoismaiset lajit suuntaavat Salpausselälle – Suomen joukkueet Lahteen nimetty

4.2.2019

Veteraanien MM-kilpailuissa hienoa menestystä

31.1.2019

Salpausselän kisoissa vilisee urheilijatähtiä – sprinttihiihdon joukkueet sinetöityvät Lahdessa

31.1.2019

Nuorten MM-hiihdot onnistuivat jokaisella mittarilla - "Palaute ollut erinomaista"

30.1.2019

Oberstdorfissa hypätään lentomäessä – yhdistetyn maailmancup jatkuu Klingenthalissa

28.1.2019

Pohjoismaiden mestaruuksista kisataan viikonloppuna Otepäässä - Kansainvälisen kokemuksen merkitys urheilijalle suuri

24.1.2019

Maastohiihtäjät kilpailevat Ulricehamnissa, Kykkänen hyppää Rasnovissa

21.1.2019

Zaon viikonloppu päätökseen - Julia Kykkänen 23:s

20.1.2019

Chaux-Neuven triplaviikonloppu päätökseen

20.1.2019

Anita Korvalle pronssia nuorten MM-kisojen avauskilpailussa – Poikkimäki seitsemäs, Rantahalvari kymmenes

20.1.2019

Maastohiihdon maailmancup jatkuu Otepäässä – Yhdistetyssä triplaviikonloppu Chaux-Neuvessa

18.1.2019

Hiihtoliitto ja kiinalainen Harbin sopimukseen maratonhiihdon järjestämisestä

15.1.2019

Mäkihypyn ja yhdistetyn joukkueet nuorten MM-kisoihin valittu

14.1.2019

Nuorten Pohjoismaiden mestaruuksista kilpaillaan Otepäässä – Suomen joukkueet valittu

14.1.2019

Yhdistetyn Continental Cup jatkuu Rukan maisemissa

9.1.2019

Pohjoismaisten lajien nuorten-MM-kisat suorana live streamin kautta

9.1.2019

Pohjoismaisten lajien kilpailukaudet jatkuvat tiivisti Keski-Euroopassa ja Japanissa

7.1.2019

Maastohiihdon U23-joukkue nuorten MM-kisoihin valittu

7.1.2019

Yhdistetyn maailmancup jatkuu Viron Otepäässä – maastohiihdon Skandinavia Cupissa kovia nimiä

1.1.2019

Suomalaishiihtäjät Tour de Skille on nimetty

20.12.2018

Yhdistetyn maailmancup jatkuu tauon jälkeen – Mäkihypyn joukkue Keski-Euroopan mäkiviikolle nimetty

18.12.2018

Pohjoismaisten lajien maailmancupit jatkuvat tiiviisti tulevana viikonloppuna

10.12.2018

Maastohiihtäjät jatkavat Norjassa, mäkihyppääjät siirtyvät Keski-Eurooppaan

3.12.2018

Ruka Nordicin kisaorganisaation kova työ palkittiin

27.11.2018

Lillehammerin superviikonloppu edessä

26.11.2018

Maastohiihdon ja yhdistetyn joukkueet Ruka Nordiciin nimetty

15.11.2018

Para Hiihto Cup tuo parahiihdolle näkyvyyttä ja lisästartteja

14.11.2018

Pärmäkoskelle kirjallinen varoitus tahallisesta keskeyttämisestä Suomen Cupissa

14.11.2018

Mäkihypyn maailmancup käynnistyy Wislassa - maastohiihdon ja yhdistetyn maailmancupien starttia odotellaan Rukalle

12.11.2018

Lumilajit Liikuttavat mukana GoExpo Winterissä - osastolla 6h90 paljon tekemistä!

1.11.2018

Kohti ympäristöystävällisempää tapahtumaa - Ruka Nordic tiputtaa muovijätteen määrää yli puolella ja tarjoaa kävijöille hiekkaharjuista pumpattua pohjavettä

24.10.2018

Ruka Nordic jatkuu kolmipäiväisenä vuosina 2019–2022 - tulevaisuus vahvistui FISin toimesta

10.10.2018

Talven kilpailukausi lähestyy - maajoukkueet tiiviisti leireillä

9.10.2018

Hiihtoliitto palkitsi hiihtourheilun vaikuttajia - Seppo Pelli kunniajäseneksi, Aatto Lamminpäälle Hannu Koskivuori -mitali

30.9.2018

Hiihtoliiton mennyt kausi menestyksekäs - huippu-urheilusta mitaleita ja taloudessa täyskäännös

29.9.2018

Vuokattiin ja Rukalle rakentuu maailman johtava lumilajien olympiavalmennuskeskus

20.9.2018

Maajoukkueet leireilevät tiiviisti läpi syyskuun

4.9.2018

Suomen Hiihtoliitto etsii kaudelle 2018-2019 henkilöä vastaamaan Lasten Lumipäivät -kiertueesta. Työ sijoittuu ajalle 1.11.2018 – 31.3.2019.

28.8.2018

Urlus-säätiö palkitsi pääkaupunkiseudun hiihtoseuroja - mittava taloudellinen tuki seuratyöhön

24.8.2018

In Memoriam Pertti Törmi

24.8.2018

Yhdistetyn kesä-GP alkaa Saksasta - Suomen maajoukkue mukana Hirvosta lukuun ottamatta

15.8.2018

Mäkikoulutoiminta kasvoi Siilinjärvellä huomattavasti - Tähtiseura-kriteerit apuna seuran toiminnan järjestelmällisessä suunnittelussa

14.8.2018

Rullahiihdon Suomen mestaruudet ratkottiin Imatran Ukonniemessä

7.8.2018

Pohjoismaisten lajien maajoukkueilla tiiviis elokuu - Yhdistetyn kesäkiertue käyntiin Saksasta

2.8.2018

Aino-Kaisa Saarisesta Salpausselän kisojen uusi pääsihteeri

27.7.2018

Keravan Urheilijat: "Tähtiseura-status on hyödyksi myös yhteistyökumppaneiden kontaktoimisessa"

23.7.2018

Maajoukkueiden valmistautuminen kilpailukauteen tiivistyy

2.7.2018

Hiihtoliiton kunniapuheenjohtaja Paavo M. Petäjä on kuollut

27.6.2018

Niskaset Vuokatin Aateli Racen valtiaita

27.6.2018

Sara Niittyviita ja Alexander Ståhlberg Junior Aateli Racen voittajiksi

26.6.2018

Vuokatin Aateli Race on urheilijoille keskikesän kunnon mittari

25.6.2018

Modeo on Suomen mäkihyppymaajoukkueen uusi pääsponsori

14.6.2018

Mika Kojonkoskesta valmennusosaamisen kehittäjä ja sparraaja

14.6.2018

Pohjoismaisten lajien kesäkaudet täydessä vauhdissa - Maajoukkueet leireilevät tiiviisti

11.6.2018

Perinteinen lasten ja nuorten hiihtotunnus uudistuu - Hopeasompa-kokonaisuudelle uusi logo

8.6.2018

Kaudelle 2018-2019 tehty 52 seuramuutosta

8.6.2018

Tähtiseura-tunnuksella palkittu Pöytyän Urheilijat kehittävät toimintaansa yhdessä tekemisen voimalla

7.6.2018

14. Vuokatin Aateli Race -viikko kokoaa hiihtohuiput Vuokattiin

31.5.2018

Johtoryhmien jäsenvalinnat tehty

31.5.2018

Kansainvälisen Hiihtoliiton päätöksiä Costa Navarinon kongressista

23.5.2018

Lumilajit Liikuttavat -konseptille SnowKidz Awardin voitto – Suomesta ensimmäinen maa, joka on voittanut palkinnon kahdesti peräkkäin

22.5.2018

Kauden 2018–2019 lisenssit ja Sporttiturva-vakuutukset lunastettavissa

21.5.2018

Lumilajit Liikuttavat sai toistamiseen SnowKidz Award -ykköspalkinnon - konsepti on maailman paras nuorisoprojekti

18.5.2018

Martti Uusitalolle jatkokausi FIS Councilissa

18.5.2018

Seuramuutot kaudelle 2018 - 2019

14.5.2018

Nuorten MM-kilpailut siirrettiin Lahteen

14.5.2018

Wanhat Hiihtoveikot ja Hiihtosiskot Laajavuoressa 3.- 4.5.2018

8.5.2018

Espoon Hiihtoseura ja Lahden Hiihtoseura seuraluokittelujen ykköset - Hiihtoliiton 14 seuralle Tähtiseura-tunnus

29.4.2018

Maastohiihdon U18-valmennusryhmät valittu

27.4.2018

Hiihtoliitto jakaa ensimmäisenä lajiliittona Tähtiseura-tunnukset laatuseuroilleen - Iloinen ryhmähenki on pitänyt drop out -ilmiön vähäisenä Paraisilla

27.4.2018

Yhdistetyn valmennusryhmät nimetty kaudelle 2018-2019

26.4.2018

10 Hiihtoliiton seuralle myönnettiin seuratukea lasten ja nuorten liikunnan edistämiseen

24.4.2018

Valmentajakerhon kevätseminaarissa puidaan mennyttä ja luodataan tulevaa

17.4.2018

Ruka ja Lahti isännöivät maailmancupin viikonloppuja 2018/19 - Nuorten MM-kilpailut siirtyvät Vuokatista muualle Suomeen

17.4.2018

Petter Kukkonen jatkaa yhdistetyn päävalmentajana

11.4.2018

Urheiluseuroille kutsu Tähtiseura-laatuohjelmaan

29.3.2018

SGN Groupin nimikkorahastolta apurahaa nuorille mäkihypyn ja yhdistetyn urheilijoille

27.3.2018

U18-ryhmän ja urheiluakatemioiden pääsykoetestit kaudelle 2018–2019

26.3.2018

Wanhat Hiihtoveikot ja Hiihtosiskot kokoontuvat toukokuussa Jyväskylässä

23.3.2018

Eero Hirvonen kolmas Trondheimissa - Herolalle kilpailun kovin hiihtoaika

14.3.2018

Maastohiihdon maailmancup-kausi huipentuu Falunille - mäkihypyssä ja yhdistetyssä jatketaan tiiviisti Norjassa

12.3.2018

Hannu Manniselle arvostettu Holmenkollen-mitali

11.3.2018

Hirvonen parhaana suomalaisena yhdeksäs Holmenkollenilla

10.3.2018

Maastohiihdon maailmancup jatkuu Drammenissa jo keskiviikkona – Viikonloppuna pohjoismaiset lajit suuntaavat Holmenkollenille

5.3.2018

Krista Pärmäkoski voittoon Salpausselällä – Iivo Niskanen kolmas

4.3.2018

Suomalaiset karsiutuivat Lahdessa toiselta kierrokselta

4.3.2018

Ristomatti Hakola taisteli tiensä sprinttifinaaleihin Salpausselän kisoissa

3.3.2018

Eero Hirvonen ja Ilkka Herola palkintopallille yhdistetyn parisprintissä!

3.3.2018

Suomen joukkue jäi yhdeksänneksi joukkuemäkikilpailussa Lahdessa

3.3.2018

Matti Haavisto maastohiihtomaajoukkueen päävalmentajaksi

2.3.2018

Olympiahuuman jälkeen pohjoismaiset lajit kokoontuvat Lahteen - Salpausselän kisajoukkueet nimetty

27.2.2018

Skandinavia Cup jatkuu tulevana viikonloppuna Trondheimissa - Mäkihyppääjät jatkavat Continental Cupia Klingenthalissa

19.2.2018

Kisajoukkue talviparalympialaisiin nimetty - Maastohiihdon osalta mukaan viisi urheilijaa

15.2.2018

Nuorten MM-kilpailuiluista saldona yksi mitali, useita sijoituksia kymppisakkiin ja lukuisia pistesijoja

8.2.2018

Teknos Salpausselän kisojen yhteistyökumppaniksi

6.2.2018

Yhdistetyn nuorelle joukkueelle tärkeää kokemusta Sveitsistä tulevien vuosien kilpailuja varten

3.2.2018

Suomi joukkuekilpailun kuudes nuorten MM-kisoissa

3.2.2018

Nuorten MM-kilpailut päätettiin alle 23-vuotiaiden osalta tänään yhdistelmähiihdoilla

2.2.2018

Julia Tervahartialan ensimmäisten nuorten MM-kilpailuiden sijoitus 39:s

2.2.2018

Hiihdon juhlaa Minneapolisissa

1.2.2018

Eveliina Piippo sijoittui neljänneksi alle 20-vuotiaiden yhdistelmähiihdossa Sveitsissä

1.2.2018

Suomen yhdistetyn joukkue nousi ladulla kuudenneksi nuorten MM-kilpailuissa

1.2.2018

Andreas Alamommo seitsemäs nuorten MM-kilpailuissa

1.2.2018

Olympialaiset ovella - mäkihyppääjät vielä Willingenin maailmancupiin ennen PyeongChangia

30.1.2018

Anita Korva hiihti nuorten MM-pronssille

30.1.2018

Nuorten MM-kilpailut avattiin yhdistetyn osalta – Suomalaiset tasaisesti kolmenkymmenen parhaan urheilijan tietämillä

30.1.2018

Anita Korva neljäs alle 20-vuotiaiden MM-sprintissä

29.1.2018

Alle 23-vuotiaiden MM-sprinttifinaaleissa ei nähty suomalaisia – Johanna Matintalo ja Joni Mäki kahdeksansia

29.1.2018

Nuorten MM-kilpailut alkavat Sveitsissä sunnuntaina – Kilpailuja voi seurata suorana Yle Areenasta

26.1.2018

Nuoret urheilijat saavat kansainvälistä kokemusta PM-kotikisoissa Vuokatissa

24.1.2018

Pohjoismaisten lajien maailmancupit jatkuvat viikonloppuna – Olympialaisiin valmistavat leirit käynnissä

23.1.2018

Suomi kahdeksas lentomäen MM-kilpailuiden joukkuekilpailussa

22.1.2018

Pärmäkoski voittoon Planicassa!

21.1.2018

Paluu palkintokorokkeelle - Suomi yhdistetyn joukkuekilpailussa kolmas

21.1.2018

Janne Ahonen lentomäen MM-kilpailussa sijalle 22

20.1.2018

Sprinttien finaalissa ei nähty suomalaisia – Pärmäkoski ja Niskanen pääsivät välieriin

20.1.2018

Ilkka Herola palkintopallille Chaux-Neuvessa - Kolme suomalaista pisteillä

20.1.2018

Maailmanlaajuista lumiliikuntapäivää vietetään tulevana sunnuntaina - Suomessa useita liikuntapäivän tapahtumia

19.1.2018

Iivo Niskanen on Vuoden Urheilija, Olli Ohtonen Vuoden Valmentaja

19.1.2018

Julia Kykkänen Zaossa sijalle 18 - Olympiaranking kiinni Zaon osakilpailuiden jälkeen

19.1.2018

Janne Ahonen jatkaa seuraaville kierroksille lentomäen MM-kilpailuissa - sijoitus kahden kierroksen jälkeen 24:s

19.1.2018

Suomen joukkueet nuorten MM-kisoihin valittu

16.1.2018

Maailmancupissa annetaan olympianäyttöjä tulevana viikonloppuna

16.1.2018

Julia Kykkänen hyppää Sapporossa sijalle 24.

13.1.2018

Yhdistetyssä kolme suomalaista maailmancupin pisteille – Eero Hirvonen parhaana suomalaisena kahdeksas

12.1.2018

Itävallan Flaschberger vei voiton Rukan Continental Cupissa – neljä suomalaista pisteille

12.1.2018

Nuorten Pohjoismaiden mestaruuksista kilpaillaan Vuokatissa tammikuun lopussa - Suomen joukkueet valittu

12.1.2018

Ruka isännöi viikonloppuna yhdistetyn Continental Cupia - Luvassa kolmen kilpailun viikonloppu, lauantaina hiihto-osuudella massalähtö

11.1.2018

Yhdistetyn maailmancup jatkuu taas tauon jälkeen - Itävalta ja Japani mäkihypyn maailmancupin näyttämöinä

8.1.2018

Krista Pärmäkoski neljänneksi maastohiihdon Tour de Skillä

7.1.2018

Johanna Matintalo voitti Skandinavia Cupin yhteislähtökilpailun ja nappaa johtopaikan Cupin kokonaiskisassa

7.1.2018

Susanna Saapunki avasi kautensa nelossijalla Skandinavia Cupissa, Anssi Pentsinen miesten kilpailussa yhdeksäs

6.1.2018

Pärmäkoski toinen Val di Fiemmen yhteislähtökilpailussa ja nousi Tour de Skin kokonaistilanteessa kolmanneksi

6.1.2018

Matintalo viides Skandinavia Cupin sprintissä Piteåssa

5.1.2018

Skandinavia Cupissa starttaa viikonloppuna kova suomalaisjoukkue – yhdistetyn ja mäkihypyn maailmancupeja peruttu

3.1.2018

Kerttu Niskanen hätyytteli palkintopallisijoja, Iivo Niskanen seitsemäs

31.12.2017

Suomalaiset karsiutuivat toiselta kierrokselta - Antti Aalto kilpailussa sijalla 40, Eetu Nousiainen hylättiin sääntöjen vastaisen puvun vuoksi

31.12.2017

Hakola sivusi jälleen uransa parasta ja hiihti jo kolmannen kerran neljänneksi maailmancupin sprintissä

30.12.2017

Suksicross nousi suosikiksi Lasten Lumipäivillä Vierumäellä

21.12.2017

Maastohiihtäjiä ja yhdistetyn miehiä olympiakoneeseen

19.12.2017

Ilmoittautuminen Skandinavia Cupiin Piteåån

19.12.2017

Maastohiihdon takaa-ajokilpailut Toblachissa – Matti Heikkinen viides

17.12.2017

Julia Kykkänen jälleen maailmancup-pisteille - sijoitus Hinterzartenissa 24:s

17.12.2017

Eero Hirvonen podiumille – neljä suomalaista maailmancup-pisteillä

17.12.2017

Maastohiihdon maailmancup jatkui Toblachissa - Kerttu Niskanen ja Matti Heikkinen parhaat suomalaiset

16.12.2017

Suomalaisten hiihtovauhti kohdillaan yhdistetyn maailmancupissa – Herola ja Hirvonen sijoilla 11 ja 12, Manninen kuittasi kauden ensimmäiset maailmancup-pisteensä

16.12.2017

Lasten Lumipäivät innostavat koululaisia ja perheitä lumiliikuntaan Vierumäellä

15.12.2017

Pohjoismaisissa lajeissa tiivis viikonloppu – yhdistetyn maailmancup jatkuu taas tauon jälkeen

11.12.2017

Suomi mäkihypyn joukkuekilpailun seitsemäs Titisee-Neustadtissa

9.12.2017

Pohjoismaisten lajien maailmancupit jatkuvat Davosissa ja Titisee-Neustadtissa

4.12.2017

Naisten mäkihypyn maailmancupissa hypättiin suurmäestä – Julia Kykkänen 27:s

3.12.2017

Maastohiihdossa hiihdettiin yhdistelmäkilpailut – Krista Pärmäkoski ja Iivo Niskanen parhaat suomalaiset

3.12.2017

Kovassa hiihtokunnossa oleva Ilkka Herola tänään paras suomalainen yhdistetyn henkilökohtaisessa kilpailussa Lillehammerissa

3.12.2017

Mäkihypyn maailmancup Nizhny Tagilissa - Alamommolle uransa paras sijoitus

3.12.2017

Maastohiihdon maailmancup jatkuu Lillehammerissa – Krista Pärmäkoski toinen!

2.12.2017

Suomen joukkue neljäs yhdistetyn joukkuekilpailussa

2.12.2017

Julia Kykkänen ainoana suomalaisena toiselle kierrokselle mäkihypyn maailmancupeissa - lopullinen sijoitus 27:s

2.12.2017

Lahden Continental Cup 16.-17.12. on siirretty Rukalle

2.12.2017

Naisten mäkihypyn maailmancup-kausi avattu Lillehammerissa - Julia Kykkänen 22:s

1.12.2017

Lillehammerin superviikonloppu edessä - naisten mäkihypyn maailmancup alkaa torstaina

27.11.2017

Antti Aallolle uran paras maailmancup-sijoitus

26.11.2017

Vahva suomalaisedustus yhdistetyn kilpailussa – Eero Hirvonen toisena päivänä peräkkäin palkintopallille

26.11.2017

Eero Hirvonen upeasti yhdistetyssä kakkoseksi

25.11.2017