Uutisen päiväys

7.6.2018← Takaisin

Tähtiseura-tunnuksella palkittu Pöytyän Urheilijat kehittävät toimintaansa yhdessä tekemisen voimalla

Suomen Hiihtoliitto jakoi uudistetun laatuseuraprosessin Tähtiseura-tunnukset aiemmin keväällä 14:lle seuralle. Jaamme Tähtiseura-tunnuksilla palkittujen seurojemme kuulumiset ja pääsemme kurkistamaan seurojen tärkeään toimintaan saavutetun tunnuksen taustalla.

Pöytyän Urheilijoiden hiihtojaosto oli yksi tunnuksen saaneista seuroista. Seuran kausi oli onnistunut, vaikkakin luonnon lunta jouduttiin Pöytyällä odottamaan pitkä tovi. Alkukauden haasteellisista olosuhteista huolimatta hiihtokoululaisten määrä on seurassa ollut kasvussa.

Seurassa koetaan vahvan yhdessä tekemisen ja me-hengen olevan merkittävässä osassa seuran kehittymistä. Talkooväen voimin on saatu aikaan paljon. Seura laajensi huoltorakennustaan täysin talkootyönä ja näin ollen ”murtsikkakirjasto” laajentui suureksi, yli 700 suksen setiksi.

”Olemme erittäin ylpeitä murtsikkakirjastostamme, sen avulla mahdollistamme edullisen harrastamisen kaikille”, kommentoi seuratoimija Marika Salmi.

”Suuri talkooväki on koko toiminnan A ja O ja kauden kohokohtana ovat aina kaikki yhteiset tekemiset. Kausi alkoi jälleen perinteisellä Ylläksen ensilumenlerillä, leiri järjestettiin jo 26. kerran! Kuljemme joka paikkaan yhteiskuljetuksella. Oli kyseessä leiri, kisamatka, treenireissu hiihtoputkeen, matka tehdään aina bussilla. Koemme yhteiskuljetukset äärettömän tärkeäksi ja kaikki nauttivat yhdessä matkustamisesta”

Yhteiskuljetuksen lisäksi myös muut toiminnot jaetaan ja koetaan yhdessä.

”Kisoissa teemme kaiken porukalla. Vetäjät lähtevät yhdessä lämmittelylenkille lasten ja nuorten kanssa, joku vanhemmista hakee numerolaput, suksihuoltajat ovat valmiina huoltamaan suksia jokaiselle. Kaikki kannustavat kaikkia ja kaikilla on mukavaa”, toteaa Salmi.

Pöytyällä osallistuttiin yhteisvoimin myös Lasten Lumipäivät –kiertueeseen. Tapahtuma järjestettiin jo toistamiseen ja se keräsi onnistuneesti noin 300 kävijää.

Kauden kohokohdaksi Salmi nimeää Johanna Matintalon pääsyn olympialaisiin. Johanna on suuri idoli kaikille seuran hiihtokoululaisille ja toimii myös ski-team ryhmän kummina. Myös olympialaisten aikaan kokoonnuttiin yhteen kannustamaan olympiaurheilijaa.

”Tehtiin kisakatsomo pariin otteeseen olympialaisten aikaan. Porukalla hiihtokoululaisten kanssa syötiin aamiaista ja kannustettiin Johannaa!"

Kausi huipentui hiihtokauden päätöstapahtumaan, jossa myös Johanna Matintalo oli mukana palkitsemassa kauden aikana ansioituneita lapsia ja nuoria.

”Lapset ja nuoret odottivat sitä kovin. Oli tärkeää, että Johanna oli paikalla ja jakoi palkinnot", toteaa Salmi.

Seuraluokituksen mukaisesti Pöytyän Urheilijat oli vuoden hiihtoseura Varsinais-Suomessa. Tähtiseura-status herättää seurassa ylpeyttä ja toimintaa halutaan kehittää edelleen.

”Olemme statuksesta erittäin ylpeitä ja toivomme sen avulla saavamme arvostusta ja tunnettuutta. Se on ensisijaisesti merkki seuramme laadukkaasta työstä. Tavoitteena on saada myös punainen tähti merkkiin", kommentoi Salmi tunnustuksen saamista.

Punainen tähtikuvion väri kuvaa aikuisten kohderyhmää täyttäviä sisältövaatimuksia. Seuran toimenpiteet värin saavuttamiseksi lasten ja nuorten vihreän tähtikuvion ohelle ovat käynnissä.

"Nyt jo on alkanut paljon toivottu aikuisten kesäjumppa ja tarkoitus olisi aikuisryhmän liikuttamissa jossain muodossa jatkaa. Sitä on paljon kysytty viime aikoina", kertoo Salmi jo tehdyistä toimenpiteistä.

Hiihtäjiä seurassa on noin 80. Massat painottuvat vahvasti hiihtokoululaisiin, joita seurassa on 60.

”Seuramme tärkein toiminto on hiihtokoulu, joka toimii elokuun alusta aina lumien sulamiseen saakka. Pyrimme ottamaan koko perheen mukaan ja tekemään hiihdosta koko perheen harrastuksen. Mottonamme onkin ’mahdollistamme liikkumisen riemun!’ ”, päättää Salmi.