Uutisen päiväys

26.11.2017← Takaisin

Vahva suomalaisedustus yhdistetyn kilpailussa – Eero Hirvonen toisena päivänä peräkkäin palkintopallille

Yhdistetyn kilpailut jatkuivat Rukalla hyvässä suomalaisvireessä, kun kolme urheilijaa olivat TOP13:ssa.

Karsinnasta itsensä kisaan hyppäsivät Eero Hirvonen, Arttu Mäkiaho, Hannu Manninen Leevi Mutru, Ilkka Herola ja Atte Kettunen. Mäkiosuudella nähtiin suomalaisten onnistumisia, kun Hirvonen hyppäsi komean 138 metrin ja Mäkiaho 135 metrin hypyn. Mäkiaho ja Hirvonen hiihto-osuudelle reilu minuutti kärjestä.

Ladulle suuntasi nälkäisiä suomalaisurheilijoita. Ero kärkeen kirittiin kiinni ja kilpailun ratkaisut nähtiin vasta hieman ennen maalia. Eero Hirvonen taisteli itsensä yhdistetyn tähtien Rydzekin ja Frenzelin vierelle ja sijoitukset ratkesivat vasta maalisuoralla. Eero Hirvonen kolmantena maaliin.

”Aika huikea maailmancupin avausviikonloppu, varsinkin ensimmäisen päivän pettymyksen jälkeen. Kaksi podium-paikkaa, aivan mahtavaa”, kertoi Eero Hirvonen kilpailun jälkeen.

Arttu Mäkiaho taisteli itsensä kymmenennelle sijalle, joka on Mäkiahon tähän mennessä uran paras maailmancup-sijoitus. Upeasti hiihti myös Ilkka Herola, nousten sijalta 30 sijalle 13. Kovassa hiihtokunnossa oleva Herola oli tänään hiihto-osuuden neljänneksi nopein hiihtäjä.

”Näyttäisi siltä, että paranee pikkuhiljaa. Joka päivä on täällä Rukalla parantunut hiihtäminen, voi olla siihen tyytyväinen. Vähän odotinkin, että kisojen kautta lähtee aukeamaan.”, kertoo Herola.

Yhdistetty jatkaa maailmancupia ensi viikolla Lillehammerissa.

”Meillä on tosi hyvä joukkue ja potentiaalia napsia hyviä sijoja Lillehammerissa. Hienoa päästä kokeilemaan joukkuekilpailua”, pohti Hirvonen.

Urheilijoiden kommentteja
Tulokset