Uutisen päiväys

31.12.2017← Takaisin

Kerttu Niskanen hätyytteli palkintopallisijoja, Iivo Niskanen seitsemäs

Lenzerheidenissä hiihdettiin tänään maastohiihdon perinteisen hiihtotavan väliaikalähdöt. Paras suomalainen oli Kerttu Niskanen, sijoitus kilpailussa neljäs.

Neljä suomalaisnaista hiihti tänään maailmancup-pisteille. Krista Pärmäkoski oli kilpailun kolmastoista, Laura Mononen sijalla 15 ja Aino-Kaisa Saarinen sijalla 18. Anne Kyllönen jäi kilpailussa sijalle 39.

Hyvistä asetelmista Tour de Skin kokonaistilannetta katsoessa kisaan lähtenyt Krista Pärmäkoski oli epäonninen ja kaatui kilpailun aikana kolme kertaa.

- Tosi haastava kisa tänään. Kolme kaatumista ja en osannut hiihtää niin, että olisin saanut suksen pitämään. Tuommoinen olosuhde on osoittanut, että on ollut itsellä haasteita siinä hiihtää. Jos kaatuu kolmesti niin kyllä sekin ärsyttää. Yhden kerran vielä hyväksyisi, mutta varsinkin kun kahdesti samassa paikkaa, niin se on jo tyhmyyttä. Kuitenkin ,viisi hyvää kisaa tulossa, yritetään saada hyviä yksittäisiä suorituksia. Kaikki tuntemukset viittaavat siihen, että kroppa toimii ihan ok. Sillä tavalla luottavaisin mielin pystyy jatkamaan tästä, kommentoi Pärmäkoski.

Kilpailun voitti Norjan Ingvild Flugstad Oestberg.
Tulokset

Miesten kilpailussa parhaiten sijoittui Iivo Niskanen, joka hiihti kilpailussa seitsemänneksi. Iivo Niskanen jäi kärjestä 22,9 sekuntia. Myös sprinttikilpailuissa tällä kaudella menestynyt Ristomatti Hakola esitti erinomaista vauhtiaan normaalimatkan kilpailussa, ollen kahdestoista. Sija oli hänen uransa paras sijoitus maailmancup-hiihtojen normaalimatkoilla.

- Elämäni parasta normaalimatkaa, kyllä siihen tyytyväinen voi olla. Suksi toimi ja mies toimi. Huomenna lähdetään vitossijalta takaa-ajoon. 15 kilometrin vapaa, ei kuulu omaan lempikokoelmaan hiihtomatkoista. Lähdetään taistelemaan ja hakemaan maksimaalista pahan olon tunnetta, letkautti Hakola.

Muut suomalaiset jäivät pistesijojen ulkopuolelle. Antti Ojansivu oli kilpailussa 44:s, Kusti Kittilä 52:s, Ari Luusua 62:s ja Martti Jylhä 64:s. Kilpailun voitti kotimaassaan Sveitsin Dario Cologna.

Tulokset

Maastohiihdon Tour de Ski jatkuu huomenna takaa-ajokilpailuilla. Naisten 10 kilometrin kilpailu alkaa kello 12, miehet suuntaavat ladulle kello 14.

Maastohiihdon maailmancupin aikataulu

Urheilijoiden kommentteja Soundcloudissa
Krista Pärmäkoski
Aino-Kaisa Saarinen
Ristomatti Hakola
Martti Jylhä

Kuva: Jesse Väänänwn