Uutisen päiväys

25.6.2018← Takaisin

Vuokatin Aateli Race on urheilijoille keskikesän kunnon mittari

Vuokatin Aateli Race -viikko on täynnä huippu-urheilua niin maastossa, rullahiihtoradalla kuin myös auditorioissa ajankohtaisten seminaarien muodossa. Toiminta alkaa todenteolla huomenna tiistaina nuorten kisan maastojuoksulla klo 10. Maastojuoksun kisakeskuksena toimii uusi Hotel Aateli.

Maastohiihtomaajoukkueiden ohella kesäkuun viimeisellä viikolla Vuokatissa leireilevät myös muiden hiihtolajien urheilijat. Slovenian Planicasta juuri ennen juhannusta palanneen yhdistetyn maajoukkueen leiriviikko Vuokatissa keskittyy hiihto- ja kestävyysharjoitteluun.

”Planican ohjelma ennen oli hyppypainotteista ja minulle aika raskastakin nopeusvoimatreeniä. Siinä saa itsensä helposti huonoon kuntoon, mutta hyvin jaksoi pitkän leirin loppuun saakka. Paketti pysyi kasassa ja ehkä vähän tylsästi voin todeta, että kokonaisuus oli ihan hyvä”, a-maajoukkueen konkari Ilkka Herola miettii.

Herola osallistuu maajoukkuekollegoidensa kanssa mielellään Aateli Raceen. Tuloksilla ei ole kovin suurta merkitystä, kisa toimii kovana harjoituksena ja positiivisuutta lisää suuri määrä osallistujia. Herola odottaakin kisassa hyviä peesejä.

”Yhdistetyn kansallisissa kisoissa ei ole paljon porukkaa, Aatelissa on koko ajan joku vieressä, eikä tarvitse yksinään tahkota menemään. Pahinta on maastojuoksuosuus ja parasta se, että pääsee peesaamaan viimeisessä nousussa”, tiivistää Herola ajatukset kisasta.

Vuokatti Ski Team Kainuun Turo Sipilälle Vuokatin Aateli Race on perinteinen kesäkilpailu ja kesäkunnon mittaus. Sipilä ei tosin ole päässyt osallistumaan jalkavaivojen takia juoksuosuudelle vielä kertaakaan. Kahtena vuotena hän on kuitenkin jo nauttinut rullahiihtäen sekä prologista että takaa-ajosta.

”Olen kyllä tykännyt, tosi mukava tapahtuma. Siistiä vetää poikien kanssa rullahiihtoa, vähän rallimeininkiä. Tosi kovia treenejä, kun harjoittelu on muuten vielä maltillista. Kun laitetaan numerolappu rintaan, tulee vielä pari napsua lisää normitehotreeniin verrattuna”, Sipilä sanoo.

Sipilä on käynnistellyt kesäharjoitteluaan uuden valmentajan kanssa, sillä hän aloitti keväällä yhteistyön Olli Ohtosen kanssa. Alku on ollut urheilijan mieleen.

”On lähtenyt tosi hyvin käyntiin, treeni on saatu samantien puremaan. Ollilla kontrolli on varmasti maailman huippua. Mukava on tehdä töitä. Tosi moni asia jonkun verran muuttuu, harjoittelun perusperiaatteet ovat pitkälti samat. Nyt on vielä käynnistelty konetta”, Sipilä kertoo.

Vuokatin Aateli Race -viikon ohjelma http://www.vuokattiskiteam.fi/fi/Vuokatin-Aateli-Race/Vuokatin-Aateli-Race-2018
HUOM! Keskiviikon nuorten valmentautumista koskeva seminaari ohjelma päivitetty.

Lähtölistat ja tulospalvelu löytyvät osoitteesta http://www.vuokattiskiteam.fi/fi/Vuokatin-Aateli-Race/Tulospalvelu

Seuraa Vuokatin Aateli Racea facebookissa https://www.facebook.com/vuokatinaatelirace/ #vuokatinaatelirace2018
 
Post Olympic Winter Games seminaarin ohjelma https://www.postowg2018.fi/  
Vuokatti Roller Ski Marathon http://vuokattihiihto.endurancekainuu.fi/fi/vuokatti-hiihto-roller-ski/  
 
YLE TV2 lähettää koosteen Vuokatin Aateli Race -kilpailusta lauantaina 30.6. klo 19:15-20:30. Uusintalähetys nähdään sunnuntaina 1.7. klo 13:45-15:00. (lauantain lähetys jää pois mikäli jalkapallon MM-kisojen ottelu menee jatkoajalle)