Uutisen päiväys

16.12.2017← Takaisin

Suomalaisten hiihtovauhti kohdillaan yhdistetyn maailmancupissa – Herola ja Hirvonen sijoilla 11 ja 12, Manninen kuittasi kauden ensimmäiset maailmancup-pisteensä

Suomalaiset jäivät mäkiosuudella kauas kärjestä, kun parhaimpana suomalaisena oli Ilkka Herola sijalla 30. Ladulle lähdettiin kuitenkin pienillä aikaeroilla, kun kaikki kilpailun urheilijat lähtivät hiihto-osuudelle lähes kahden minuutin sisään.

”Mäessä tuli hyvän koekierroksen jälkeen paluuta taaksepäin. Ei saanut parasta irti. Joutui lähteä liian kovaa hiihto-osuudelle, oli aika taistelua sen jälkeen. Olisi se toki huonomminkin voinut mennä. Perus tasaista niin kuin yleensäkin, turvallisesti sijoitus siinä 10-15 välissä. Huomenna mäkeen yritetään hakea parempaa suoritusta, pääsee ajallaan liikkeelle ja silloin se varmasti riittää ihan hyvin”, kertasi Herola kilpailuaan.

Suomalaisten hiihtovauhti on koko alkukauden ollut kohdillaan ja esimerkiksi Eero Hirvosenhiihtoaika oli tänään kilpailun kolmanneksi nopein.

”Mäessä semmoinen aika perus suoritus, ei nyt mikään hyvä, mutta minun tekniikalla ja yleisimmillä virheillä tuossa pienessä Ramsaun mäessä ei kestä kovin huonoa tuulirakoa. Siinä käy sitten tuolla tavalla, että oltiin aika kaukana kärjestä. Nyt joutui vähän liian kovasti aloittamaan ensimmäisen kierroksen ja hiihtämään itseltään jalat alta. Oli sitten vähän räpiköintiä porukan mukana. Ei nyt tietenkään huono, 12. sija ja kolmanneksi nopein hiihtoaika, mutta ei se hirveästi tyydytä tässä vaiheessa kuitenkaan", kommentoi Hirvonen kilpailuaan. 

Hannu Manninen avasi kilpailussa tämän kauden maailmancup-pistetilinsä. Manninen joutui haastavaan lähtöpaikkaan hiihto-osuudelle lähdettäessä.

”Mäkiosuus meni kohtuullisen hyvin, sai tehtyä ihan hyvä tasoisen kilpailuhypyn. Olosuhteet hieman vaihtelivat kisan aikana ja itsekin jouduin siinä jo kerran menemään puomilta takaisin, siinä oli sen verran heikko tuulirako. Teknisesti olin ihan tyytyväinen suoritukseen. Rydzek lähti hiihto-osuudelle sekunnin perään, hän peesasi ekan kiekan minua. Hän tuli sitten vetämään ja yritin siinä peesissä vähän matkaa mennä, mutta sen verran oli turhan kova vauhti itselle siinä vaiheessa, että piti jatkaa sitten omaa rytmiä hiihtämisessä”

Manninen nousi hiihto-osuudella kuitenkin 12 sijaa ylemmäs ja lopullinen sijoitus 26:s.

”Lopussa jaksoi hyvin puristaa, viimeisellä kierroksella sain nostettua omaa sijoitusta muutaman sijan ja pääsin sitten kuittaamaan ensimmäiset maailmancup pisteet tälle kaudelle. Ehjä kilpailu ja positiivia asioita olivat tasapainoinen hyppy ja nousujohteinen hiihto. Huomenna lähdetään hakemaan pientä askelta eteenpäin, parantamaan sijoitusta ja hakemaan lisää pisteitä”, kertoi Manninen.

Leevi Mutru oli kilpailun 36., jääden niukasti maailmancup-pisteiltä ja Arttu Mäkiaho oli 48:s.

Tulokset

Urheilijoiden kommentteja Soundcloudissa
Ilkka Herola
Eero Hirvonen
Hannu Manninen

Yhdistetyn maailmancupin aikataulu

Kuva: Newspix24