Uutisen päiväys

20.1.2019← Takaisin

Zaon viikonloppu päätökseen - Julia Kykkänen 23:s

    Kykkänen esitti Zaon viikonlopun parasta hyppäämistään ja oli lopputuloksissa 23:s. Kykkänen oli itsekin tyytyväinen hypyissä tapahtuneeseen kehitykseen.

    "Asento paranee kokoajan ja hyppy sitä kautta kans. Pientä ajoitusongelmaa, mutta kyllä se sieltä ennen pitkää kohilleenkin vielä osuu", Kykkänen kommentoi päivän kilpailua.

    Kykkäsen valmentaja Toni Nieminen oli tyytyväinen Kykkäsen suorittamiseen viikonlopun viimeisessä kilpailussa ja erityisesti tasaiseen suorittamiseen.

    "Kauden ehdottomasti ehjin kilpailu Julialta. Kokonaisuutena Japanin kiertueesta jää juuri siks aika positiiviset mietteet. Ei oo missään vaiheessa kautta tullut kahta onnistunutta hyppyä samaan kilpailuun. Tänään siinä oli mun mielestä jo kaikki elementit olemassa. Nyt rupee paketti olemaan sillai kasassa että tästä on hyvä jatkaa eteenpäin", Nieminen totesi tyytyväisenä.

    Norja otti kilpailussa kaksoisvoiton, kun voittoon hyppäsi Maren Lundby ja toiseksi tuli Anna Odine Strøm. Kolmanneksi ponnisti Saksan Carina Vogt.

    Tulokset

    Kykkäsen ja Niemisen kommentit kokonaisuudessaan Soundcloudissa