Uutisen päiväys

17.4.2018← Takaisin

Ruka ja Lahti isännöivät maailmancupin viikonloppuja 2018/19 - Nuorten MM-kilpailut siirtyvät Vuokatista muualle Suomeen

Kansainvälisen hiihtoliiton (FIS) kalenterikokoukset koskien mäkihypyn ja yhdistetyn kansainvälisiä kilpailukalentereja käytiin viime viikonloppuna Sveitsin Zürichissä. Suomi pysyy FIS:n maailmancupkalentereissa Rukan ja Lahden isojen kisaviikonloppujen osalta. Vuokattiin myönnetyt nuorten MM-kilpailut sen sijaan joudutaan siirtämään muualle.

Mäkihypyn ja yhdistetyn komiteat ehdottavat FIS:n kevään kogressille kahta maailmancupin viikonloppua Suomeen. Ruka tullee avaamaan yhdistetyn maailmancupin 24. ja 25. marraskuuta, mäkihypyssä kilpailuviikonloppu on kauden toinen. Lahti saanee isännöitäväkseen toisen kisaviikonlopun 8.-10.2.2019. Lahden Salpausselän kisat siirtyvät helmikuun alkupuolelle Seefeldin MM-kilpailujen ajankohdan vuoksi.

Maastohiihtokomitean odotetaan esittävän maailmancupeja Suomeen samoille viikonlopuille. Hiihtoliiton toiminnanjohtaja Mika Kulmala on tyytyväinen kahden kaikki lajit käsittävien kisaviikonloppujen säilymisestä Suomessa.

”FIS oli erittäin tyytyväinen kilpailujärjestelyihin sekä Rukalla että Lahdessa. Tahtotilamme on ollut tämä ja on hienoa, että nämä viikonloput pysyvät Suomessa kovasta kansainvälisestä kilpailusta huolimatta”, toteaa Kulmala.

Suomeen on tulossa myös kaksi Continental Cupin, yksi mäkihypyn ja yksi yhdistetyn, osakilpailua talvelle sekä yksi yhdistetyn Youth Cupin osakilpailu kesälle. Maastohiihdossa Suomeen kalenteroitaneen jälleen Skandinavia Cupin osakilpailu. Aikataulut sekä paikkakunnat vahvistetaan toukokuun lopussa Kreikan Costa Navarinossa.

Vuokattiin myönnetyt nuorten MM-kilpailut siirretään toiselle paikkakunnalle

Viime vuoden puolella Suomeen ja Vuokattiin myönnetyt pohjoismaisten lajien nuorten maailmanmestaruuskilpailut joudutaan siirtämään muualle Suomeen. Vuokatinvaaralla olevalla HS100-mäellä ei ole tällä hetkellä voimassa olevaa FIS:n sertifikaattia. Näin ollen sekä mäkihypyn että yhdistetyn kilpailuolosuhteet joutuivat uuteen tarkasteluun komiteakokouksessa.

Kansainvälinen hiihtoliitto teki tarkastuskatselmuksen Vuokattiin maaliskuussa ja totesi, että mäki ei täytä tarvittavia kriteerejä kilpailukäytössä.

”Vuokatin HS100 mäki on yksi Suomen käytetyimmistä harjoituspaikosta edelleenkin. Kansainvälisten kisojen vaatimuksiin se ei kuitenkaan enää riitä. Nyt on siis aika pohtia yhteisiä suunnitelmia, millaisia resursseja haluamme yhdistettyyn ja mäkihyppyyn jatkossa käyttää. Kisapaikkana Vuokatti on varmasti tunnustettu ja haluttu myös tulevaisuudessa”, sanoo VuokattiSportin toimitusjohtaja Veikko Halonen.

Hiihtoliiton toiminnanjohtaja Mika Kulmala on Halosen kanssa samaa mieltä. Vuokatti toimii erinomaisena harjoituskeskuksena kaikille lumilajeille ja kilpailujenjärjestämisosaaminen on huippuluokkaa.

”Kävimme Zürichissa keskustelun Vuokatin mäkihypyn ja yhdistetyn kilpailuolosuhteista. FIS olisi voinut myöntää vuoden mittaisen siirtymäajan sertifikaatin vaaran mäkeen, mutta mäki vaatii suuria korjauksia. Kävimme keskustelun myös kilpailutapahtumien jakamisesta Vuokatin ja muun muassa Kuopion tai Lahden välillä, mutta FIS ei hyväksy jakamista”, kertoo Mika Kulmala.

Suomen Hiihtoliitto on jo avannut keskustelut sekä Lahden että Kuopion kanssa nuorten MM-kilpailujen järjestämisestä. Lopullinen päätos kilpailupaikkakunnasta tehdään toukokuun lopussa Kansainvälisen hiihtoliiton kongressissa.

Kansainvälisen Hiihtoliiton kalenteriluonnokset 2018/2019

Mäkihyppy

Yhdistetty

Kuva: Heidi Lehikoinen