Uutisen päiväys

14.6.2018← Takaisin

Mika Kojonkoskesta valmennusosaamisen kehittäjä ja sparraaja

Mika Kojonkosken osaaminen ja asiantuntijuus on valjastettu suomalaisen mäkihypyn ja yhdistetyn sekä maajoukkueiden käyttöön. Kojonkoski, joka lopettaa virallisesti työnsä Olympiakomitean Huippu-urheiluyksikön johtajana kesäkuun lopussa, toimii tulevaisuudessa mäkihypyn ja yhdistetyn valmentajien tukena sekä sparraajana joukkueiden arjessa.

"Tavoitteena on kehittää mäkihypyn valmennusta molemmissa lajeissa niin, että tulevaisuudessa meidät tunnettaisiin jälleen vahvasta osaamisesta. Se, että urheilijamme harjoittelevat parhaiten maailmassa, on tie menestykseen ja perustuu osaamiseen. Työ tehdään yhdessä valmentajien kanssa", kertoo Kojonkoski.
 
Mika Kojonkoski on toiminut huippu-urheiluyksikön johtajuuden lisäksi myös mäen ja yhdistetyn lajiryhmävastaavana. Nyt tätä työtä syvennetään merkittävästi. Tavoite on "valuttaa" toimintatapoja ja valmentajakoulutusta myös maajoukkueiden alapuolelle ja rakentaa kokonaisuudessaan suomalaisen mäkihypyn uutta nousua.
 
"Tuleva työni on osa-aikainen, mutta pystyn kuitenkin käyttämän tähän selvästi enemmän aikaa kuin lajiryhmävastaavana. Sparraan valmentajia arkipäivän valmennuksessa ja leiriolosuhteissa, rakennan osaamisen kehittymiseen johtavia toimintatapoja sekä edistän lajien koulutus-, kehitys- ja tutkimustyötä", jatkaa Kojonkoski.
 
"Huippu-urheiluyksikössä tähtäimenä oli tuottaa maajoukkueelle paras mahdollinen tulos MM- tai olympiakisoissa. Nyt katse on pidemmällä ja tulevaisuudessa, ei vain seuraavissa arvokilpailuissa", kiteyttää työnkuvaansa Kojonkoski.

Mika Kojonkosken palkkauksesta vastaavat yhteistyössä Suomen Hiihtoliitto, Olympiakomitea, Vuokatin Urheiluopisto ja Vuokatti-Ruka Urheiluakatemia. 

Kojonkosken lisäksi mäkihypyn ja yhdistetyn valmennustiimiä on vahvistettu NOV-palkatuilla valmentajilla (nuorten olympiavalmentaja). Yhdistettyyn on nimetty Jarkko Saapunki, päävastuualuenaan a-maajoukkueen mäkivalmennus, Antti Kuisma nuorten maajoukkuevalmentajaksi sekä Vuokattiin nuorten ja yläkouluryhmien valmentajaksi Jouni Kaitainen
Mäkihypyn valmentajana Kuopiossa jatkaa Kai Kovaljeff ja Lahdessa aloittaa Ossi-Pekka Valta. Kovaljeff ja Valta vastaavat mäkihypyn haastajaryhmän valmennuksesta.