Uutisen päiväys

6.5.2019← Takaisin

Hiihtoliiton Valmentajakerho valitsi Vuoden Valmentajaksi Juho Halosen ja Suksihuoltajaksi Ville Haahdin

Suomen Hiihtoliiton Valmentajakerho sekä suksihuoltajat kokoontuivat vuosittaiseen seminaariin Tampereelle menneenä viikonloppuna. Seminaarin lisäksi viikonloppuna palkittiin Vuoden Valmentaja Juho Halonen ja Vuoden Suksihuoltaja Ville Haahti.

Juho Halonen toimii Hiihtoliiton nuorten alle 18-vuotiaiden Fennovoima-ryhmän valmennuksen koordinaattorina. Ryhmään kuuluu hänen lisäkseen neljä valmentajaa, jotka vastaavat 60 nuoren urheilijan valmennuksesta ympäri Suomen. Halonen valmentaa joukkuetta Vuokatissa ja työskentelee Vuokatti-Ruka Urheiluakatemian valmentajana.

Juho Halonen on tehnyt pitkään töitä suomalaisen nuorisohiihdon hyväksi ja myös valmentanut urheilijoita kohti kansainvälistä huippua. Heistä tuorein on A-maajoukkueeseen viime vuonna noussut Joni Mäki, joka vakiinnutti paikkansa kansainvälisen kärjen tuntumassa erityisesti sprinttihiihdossa.

”Juho on innovatiivinen ja innostunut sekä kehittää jatkuvasti omaa osaamistaan sekä hyödyntää muiden osaamista”, perusteli Valmentajakerhon puheenjohtaja Pia Pekonen valintaa.

Vuoden Suksihuoltajaksi valittiin Ville Haahti, joka on työskennellyt sekä maastohiihtomaajoukkueen että yhdistetyn maajoukkueen huoltajana jo useamman vuoden ajan.

”Ville Haahti on ollut innokas, aktiivinen ja tehnyt pyyteettömästi töitä huollon eteen. Ville on voidellut suksia usealle lajiryhmälle sekä ollut aina valmis auttamaan tarvittaessa. Nuoria innokkaita aina tarvitaan”, perusteli Suksihuoltajakerho valintaa.

Ville Haahti jatkaa työtään yhdistetyn suksihuollossa myös tulevalla kaudella 2019/20.