Uutisen päiväys

20.1.2019← Takaisin

Anita Korvalle pronssia nuorten MM-kisojen avauskilpailussa – Poikkimäki seitsemäs, Rantahalvari kymmenes

Nuorten MM-kilpailut avattiin tänään alle 20-vuotiaiden sprinttikilpailuilla. Naisten kilpailun voittoon hiihti Norjan Kristine Stavaas Skistad ja miesten kilpailussa Venäjän Alexander Terentev. Palkintopallille saatiin myös suomalaisedustusta, kun Anita Korva hiihti upeasti pronssille.

Naisten kilpailun voittanut Skistad hiihti vahvasti koko päivän. Naisten finaali oli todella tasainen ja voitto finaalissa tuli 0,6 sekunnin erolla Puolan Monika Skinderiin.

– Todella hyvä kilpailu. Aion kilpailla vielä 5 kilometrin kilpailussa ja viestissä, kertoi Skistad.

Anita Korva luotti koko päivän omaan vahvaan loppuiskuunsa.

– Koko päivän oli hyvä vire päällä. Tottakai positiivinen päivä. Simula huusi sieltä, että ’vahva loppu, sulla on vahva loppu’ ja mietin, että kyllä sieltä ehtii nousta. Tiesin, että on hyvä suksi ja että sieltä tullaan kyllä.

Suomalaisnaisista myös Hilla Niemelä hiihti erävaiheeseen. 17-vuotias Niemelä kilpailee ensimmäistä kertaa nuorten MM-kisoissa.

– Lähdin testaamaan omaa vauhtireserviä. Positiivisti olen yllättynyt, tästä on hyvä jatkaa tiistaille, totesi tyytyväinen Niemelä.

Josefiina Böök (38:s) Rebecca Ehrnrooth (55:s) karsiutuivat erävaiheista.

Naisten tulokset

Miesten kilpailun voittanut Alexander Terentev hiihtimaaliin lähes kolme sekuntia ennen Norjan Ansgar Evensenia ja Haakon Skaanesia. Terentev totesi pitävänsä Lahden maastoista.

– Rata oli todella hyvä, paljon ylämäkiä ja se sopii minulle, totesi Terentev.
 

Suomalaismiehistä Miska Poikkimäki ja Leo Rantahalvari hiihtivät aina välieriin asti. Poikkimäki oli lopulta seitsemäs ja Rantahalvari kymmenes. Poikkimäki oli tyytyväinen päivään ja odottaa tiistaista päämatkaansa innolla.

– Tänään oli hauska päivä, aamulla vähän jännitti. Sitten, kun pääsi kisapaikalle kotiyleisön eteen niin jännitys laski. Päämatka on tiistaina, tästä on hyvä jatkaa siihen.

Lahden tunnelma ja olosuhteet saivat urheilijalta kiitosta.

– Olen nauttinut koko päivän täällä hiihtää. Ladut ovat mieluiset, tykkään täällä hiihtää, totesi Poikkimäki.

Rantahalvari on luottavainen omasta kunnostaan.

– Hyvässä vireessä ja kunnossa ollaan. Tästä on hyvä jatkaa seuraaviin kisoihin. Luotan itseeni. Tosi hienoa oli hiihtää (Lahdessa), täällä on hyvä kannustus, kommentoi Rantahalvari.

Aapo Tilli karsiutui niukasti erävaiheista ja oli kilpailun 32. sijalla. Wiljam Mattilan kilpailu kaatui karsinnassa kaatumiseen ja hän oli 88:s.

Miesten tulokset

Suomalaisurheilijoiden kommentteja SoundCloudissa.

TOP3-urheilijoiden kommentit JWSC2019 SoundCloudissa

Nuorten MM-kisojen kuvapankki
Kuvien kreditit JWSC/kuvaaja