Uutisen päiväys

8.6.2018← Takaisin

Kaudelle 2018-2019 tehty 52 seuramuutosta

Pohjoismaisten hiihtolajien urheilijoista 52 on tähän mennessä vaihtanut seuraa alkavalle kaudelle 2018-2019. Seuramuuttoja vastaanotetaan tänä vuonna 30.9. saakka.

Mikäli seuramuuttoilmoitus tehdään vasta kesä-syyskuussa, urheilija ei ole saanut edustaa entistä seuraansa virallisissa kilpailuissa kesä-syyskuussa ennen ilmoituksen tekoa. Kilpailukaudella 1.6. - 31.5. saa edustaa vain yhtä liiton jäsenseuraa.

Seuraa vaihtaneiden joukossa ovat muun muassa maastohiihtäjät Perttu Hyvärinen ja Iivo Niskanen. Molempien uutena seurana toimii Puijon Hiihtoseura.

 ”Olen viisi vuotta asunut Puijon kyljessä ja harjoitellut Puijon erinomaisilla laduilla. Keväällä, kun olympiavoiton jälkeen Kuopion tori oli täynnä juhlimassa, ajattelin, että voisihan sitä jonkinlaista hiihtoilmiötä saada Kuopioonkin aikaan”, sanoo Niskanen ja jatkaa:

 ”Haluan myös omalta osaltani olla esikuvana kuopiolaisille lapsille ja luoda uskoa heidän vanhemmilleen, että Puijon maastoissa harjoittelemalla on mahdollista nousta maailman huipulle. Suksihuoltajani Mika Venäläinen vetää lasten hiihtokouluja Kuopiossa ja toivonkin, että voin innostaa heitä ja kannustaa harjoittelemaan tapaamalla heitä myös treeneissä.”

Entinen seura Vuokatti Ski Team Kainuu saa olympiavoittajalta kiitosta. Kuopiossa odottaa uudet haasteet kuopiolaisen hiihdon eteenpäin viemiseksi. Puijon Hiihtoseura pyrkii nousemaan johtavien hiihtoseurojen joukkoon ja lasten ja nuorten hiihtoharrastuksen kehittäminen on nyt vahvasti pinnalla.

”Haluan kiittää myös Vuokatti Ski Team Kainuuta. Hyvä on ollut hiihtää seuran riveissä. Mutta nyt on aika hieman toisenlaisten juttujen ja toivon, että saamme hyvän hiihtokipinän sytytettyä Kuopioon. Haluan, että hiihdosta tulee koko kaupungin juttu!”, lopettaa Niskanen.

Mäkihypyn ja yhdistetyn puolella kaksi urheilijaa ovat vaihtaneet seuraa. Niko Kytösaho ja Rasmus Ähtävä siirtyivät molemmat Lahden Hiihtoseuraan.
 
Seuramuutot kaudelle 2018-2019
(yli 16-vuotiaat, jotka ovat lunastaneet kilpailulisenssin kaudella 2017 - 2018) 
 

Nimi

Uusi seura

Entinen seura

Laji

Bennert Nico

Kuusamon Erä-Veikot

One Way Pro Team

Maastohiihto

Damlin Anton

Norrvalla Ski Team

IF Femman

Maastohiihto

Hakkarainen Mikko

IF Sibbo-Vargarna

Espoon Hiihtoseura

Maastohiihto

Hanska Samu

Lahden Hiihtoseura

Hämeenlinnan Hiihtoseura

Maastohiihto

Helkama Niilo

Espoon Hiihtoseura

Perniön Urheilijat

Maastohiihto

Hirvonen Emma

Ski Jyväskylä

Kangasniemen Kalske

Maastohiihto

Holmström Isac

IF Sibbo-Vargarna

IF Åland

Maastohiihto

Husu Niko

Kuusamon Erä-Veikot

One Way Pro Team

Maastohiihto

Hyvärinen Perttu

Puijon Hiihtoseura

Riistaveden Urheilijat

Maastohiihto

Hyytiäinen Alisa

Vehkalahden Veikot

Kouvolan Hiihtoseura

Maastohiihto

Hyytiäinen Jussi

Jämsänkosken Ilves

Mikkelin Hiihtäjät

Maastohiihto

Iivonen Akseli

Espoon Hiihtoseura

Mikkelin Hiihtäjät

Maastohiihto

Ikonen Joel

Pyhäjärven Pohti

Ilomantsin Urheilijat

Maastohiihto

Jordman Sandra

Norrvalla Ski Team

One Way Pro Team

Maastohiihto

Joukas Lauri

Teuvan Rivakka

Pöytyän Urheilijat

Maastohiihto

Juhola Susanna

Taivalkosken Metsä-Veikot 85

Kalajoen Junkkarit

Maastohiihto

Kortelainen Jenni

Puijon Hiihtoseura

Leppävirran Viri

Maastohiihto

Kuusimaa Akseli

Ounasvaaran Hiihtoseura

Hollolan Urheilijat -46

Maastohiihto

Kytösaho Niko

Lahden Hiihtoseura

Ounasvaaran Hiihtoseura

Mäkihyppy 

Laitila Olli-Pekka

Vehkalahden Veikot

Kouvolan Hiihtoseura

Maastohiihto

Lehtoranta Aabel

Kuusamon Erä-Veikot

One Way Pro Team

Maastohiihto

Lehtoranta Eemil

Kuusamon Erä-Veikot

One Way Pro Team

Maastohiihto

Lerssi Mitri

Pyhäjärven Pohti

Vetelin Urheilijat

Maastohiihto

Loikkanen Aino

Puijon Hiihtoseura

Leppävirran Viri

Maastohiihto

Lämsä Emmi

Karihaaran Visa

Alatornion Pirkat

Maastohiihto

Metzner Emma

Kuusamon Erä-Veikot

One Way Pro Team

Maastohiihto

Minkkinen Miska

Taivalkosken Metsä-Veikot 85

Suomussalmen Rasti

Maastohiihto

Muhonen Juho

Jämsänkosken Ilves

Ähtärin Urheilijat

Maastohiihto

Muhonen Ville

Jämsänkosken Ilves

Ähtärin Urheilijat

Maastohiihto

Mäkelä Joona

Keuruun Kisailijat

Vetelin Urheilijat

Maastohiihto

Mäkelä Onni

Keuruun Kisailijat

Vetelin Urheilijat

Maastohiihto

Mäkelä Pauli

Keuruun Kisailijat

Vetelin Urheilijat

Maastohiihto

Niemelä Tilde

IF Femman

Malax IF

Maastohiihto

Niskanen Iivo

Puijon Hiihtoseura

Vuokatti Ski Team Kainuu

Maastohiihto

Niskanen Jonna

Karihaaran Visa

One Way Pro Team

Maastohiihto

Ollikainen Riku

Siilinjärven Hiihtoseura

Maaningan Mahti

Maastohiihto

Peltola Aada

Oulun Hiihtoseura

Himangan Urheilijat

Maastohiihto

Poikkimäki Miska

Vuokatti Ski Team Kainuu

Sievin Sisu

Maastohiihto

Rantahalvari Leo

SkiTeam 105

One Way Pro Team

Maastohiihto

Rantahalvari Onni

SkiTeam 105

One Way Pro Team

Maastohiihto

Saari Anna-Kaisa

Oulun Hiihtoseura

Ylivieskan Kuula

Maastohiihto

Seppänen Jonne

Ski Jyväskylä

Oulun Hiihtoseura

Maastohiihto

Stark Alexandra

IF Femman

Sundom IF

Maastohiihto

Stevander Pyry

Keravan Urheilijat

Kuortaneen Kunto

Maastohiihto

Söyrinki Aija

Vuokatti Ski Team Kainuu

Oulun Hiihtoseura

Maastohiihto

Talsi Emil

Kuusamon Erä-Veikot

One Way Pro Team

Maastohiihto

Tarvonen Christian

Norrvalla Ski Team

IK Falken

Maastohiihto

Teittinen Janina

Puijon Hiihtoseura

Leppävirran Viri

Maastohiihto

Tiiro Matias

Jämsänkosken Ilves

Taivalkosken Metsä-Veikot 85

Maastohiihto

Varjus Viivi

Ski Jyväskylä

Imatran Urheilijat

Maastohiihto

Vuorinen Lauri

SkiTeam 105

Kouvolan Hiihtoseura

Maastohiihto

Ähtävä Rasmus

Lahden Hiihtoseura

Vuokattisport Club

Mäkihyppy, yhdistetty, maastohiihto