Uutisen päiväys

1.2.2006← Takaisin

Yhdistetyn maailmanmestari Braud tulee Ranskasta

    Ville Tuppurainen oli paras suomalainen yhdistetyn normaalikilpailussa nuorten MM-kisoissa Slovenian Kranjissa keskiviikkona. Kilpailun voiton vei Ranskan Francois Braud ennen toiseksi sijoittunutta saksalaista Tom Beetzia. Tshekin Miroslav Dvorak oli kolmas.

    Tuppurainen sijoittui 23:nneksi jäätyään Braudista 3.56,0 minuutin päähän. Hän oli kuitenkin suhteellisen mielissään suorituksestaan.
    - Ihan tyytyväinen olen, kun kumminkin paransin viime vuodesta. Mäessä meni kohtuullisesti, mutta hiihto ei mennyt läheskään nappiin, Tuppurainen sanoi.
    Tuppurainen kaatui hiihto-osuudella stadionalueelle kaartavassa alamäessä, mikä maksoi kalliita sekunteja. Hän uskoo kuitenkin yltävänsä sunnuntain sprinttikilpailussa kovempaan tulokseen.
    - Jos tulee mäessä hyvä hyppy, niin sijoitusta voi varmasta parantaa, Tuppurainen kertoi.

    Muista suomalaisista mäen jälkeen kahdeksantena majaillut Olli Muotka oli 27:s, kun taas Lauri Asikainen oli 29:s. Joakim Lehto keskeytti.

    Yhdistetyn päävalmentaja Kimmo Savolainen jakoi kuitenkin kiitosta joukkueen panoksesta.
    - Jos ihan rehellisiä ollaan, niin ei meidän pojilta niin paljon odotettukaan. Luulisin, että naiden nuorten kavereiden huippuhetket ovat siellä kahden vuoden päässä, Savolainen kertoi.
    - Tietysti he hyppäsivät mäessä ensimmäisellä kierroksella ihan hyvin, mutta toisella meni sitten vahan yliyrittämiseksi. Hiihto-osuudesta tiedettiin jo etukäteen, että varsinkaan näillä keleillä ei tule olemaan meidän kavereilla helppoa. Meni vahan sellaiseksi tarpomiseksi, Savolainen kuvaili.

    Nuorten MM-kisat Kranj SLO

    Gundersen-yhdistetty:
    1. Francois Braud FRA 
    2. Tom Beetz GER
    3. Miroslav Dvorak CZE

    23. Ville Tuppurainen
    27. Olli Muotka
    29. Lauri Asikainen
    Joakim Lehto keskeytti

    Tulokset: www.fis-ski.com