Uutisen päiväys

22.12.2013← Takaisin

Yhdistetty: Herola ja Ryynänen hyvillä hiihdoilla pisteille

    Yhdistetyssä ei Schonachissa päästy hyppäämään kilpailukierrosta epätasaisen tuulen vuoksi. Ladulle lähdettiin perjantaina hypätyn varakilpailun tulosten perusteella.

    Ilkka Herola lähti ladulle 32. sijalta. Hiihto kulki normaaliin tahtiin, ja jopa pienellä riskillä Herola lähti peesaamaan kovempia hiihtäjiä. Parannusta ladulla Herola sai 11 sijaa.

    "Varakisan hypyt eivät antaneet kovinkaan hyvää lähtökohtaa ladulle, mutta hiihto oli yhtä hyvää, kuin aiemminkin. Kokeilin riskillä lähteä peesaamaan Kokslienia ja Moania, mutta en ihan vielä pysynyt perässä. Piti hieman testata omia rahkeita."

    Joulun ja uuden vuoden aikaan Herola keskittyy ensin lepoon, mutta hakee pian mäkiharjoituksia.

    "Jouluna syön reilusti kinkkua. Pari päivää on hyvä irtaantua kokonaan, mutta eiköhän hyppäämään yritetä päästä. Siihen pitäisi nyt keksiä parannusta", jatkoi Herola.

    Myös Janne Ryynänen teki hyvän nousun ladulla, sijalta 37 sijalle 29 ja maailmancupin pisteille. Mikke Leinonen oli mäkiosuuden jälkeen paras suomalainen, 29:s, mutta joutui hieman antamaan periksi ja oli lopputuloksissa 36:s.

    Päävalmentaja Petter Kukkonen oli tyytyväinen hiihtovauhtiin.

    "Olisihan se ollut hyvä päästä hyppäämään, koska eilinen antoi viitteitä miesten paranevasta mäkikunnosta. Mutta olot olisivat olleet epätasaiset. Hiihtovauhti osoitti, että miehet alkavat sen suhteen olemaan kunnossa ja se on meille tärkeä tieto. Tulosta tulee, kun kaikki osuu kohdilleen", mietti Kukkonen.

    Kilpailun voitti Ranskan Jason Lamy Chappuis, toiseksi hiihti Saksan Johannes Rydzek ja kolmanneksi Japanin Akito Watabe.

    Tulokset kokonaisuuudessaan http://www.fis-ski.com/nordic-combined/events-and-places/event=33486/race=1703/index.html

    Maailmancupin tilanne ennen joulutaukoa http://data.fis-ski.com/pdf/2014/NK/4135/2014NK4135WC.pdf