Uutisen päiväys

28.12.2008← Takaisin

Ville Larinto leiskautti mäkiviikon karsinnassa

    Suomalaisilla mäkikotkilla oli tänään karsinnassa hyvä päivä. Kaikki viisi suomalaista nähdään huomisessa Saksan Obershofin mäkikilpailussa, jolloin jännittävä Keski-Euroopan mäkiviikko alkaa.

    Maailmancupin kymmenen parasta pääsivät huomiseen kisaan ilman karsintaa, joten mäkikomeetta Ville Larinto ja Harri Olli olivat automaattisesti mukana.
    Larinto täräytti kuitenkin tänään pisimmän leiskautuksen 139 metriä. Flunssainen Harri Olli loisti myös 126,5 metrin hypyllään.

    Kalle Keituri ilahdutti suomalaisia 126 metrin leiskautuksellaan. Matti Hautamäki laskeutui 123,5 metrin kohdalle, kun Sami Niemi hyppäsi 117 metriä. Karsinnan voitti Sveitsin Andreas Küttel 131 metrin hypyllään.

    -
    Tänäänhän oli oikein mukava karsinta, jossa nähtiin suomalaisilta erittäin hyviä suorituksia. Pääasia että kaikki hyppääjämme pääsivät huomiseen kisaan. Karsinta on ohi ja sillä sipuli, mäkihypyn päävalmentaja Janne Väätäinen naurahtaa.

    -
    Totta kai, päivän kruunasi Larinnon upea hyppy. Jätkä on kova sana mäkiviikolla, Väätäinen lisäsi.
    Niemen vastustaja haasteellinen

    Huomisessa kilpailussa hypätään ensin pareittain, jossa voittajat pääsevät seuraavalle kierrokselle. Finaaliin pääsevät myös viisi parasta parilleen hävinnyttä hyppääjää, eli lucky loserit.

    -
    Pareilla ei ole periaatteessa merkitystä, koska edelleen oman suorituksen täytyy olla sitä henkilökohtaista hyvää tasoa.

    -
    Samin vastus on haasteellinen, mutta niin kuin hän itse sanoi, eipähän ole paineita, Väätäinen toteaa.
    Suomalaisten hyppyparit huomisen avauskierroksella: Matti Hautamäki -Yuta Watase Japani, Sami Niemi - Anders Jacobsen Norja, Kalle Keituri - Borek Sedlak Tshekki, Harri Olli - Felix Schoft Saksa ja Ville Larinto - Primoz Peterka Slovenia