Uutisen päiväys

31.7.2020← Takaisin

Urheilijastipendiaateille tuki on arvokas apu kehityksen polulla

  • Alexander Ståhlberg, Anni Alakoski, Niilo Moilanen
  • Stipendiaatit ryhmäkuvassa. Lähes kaikki pääsivät paikalle.

Maastohiihdon nuorten urheilijoiden ja valmennuksen kehittämisen rahaston ensimmäiset urheilijastipendiaatit ottivat merkittävän tukensa vastaan iloisina ja kiitollisina perjantaina Vuokatissa. Yksityishenkilön lahjoituksesta nuorille urheilijoille jaettu 2 000–3 000 euron suuruinen stipendi on merkittävä tuki.

Stipendi jaettiin 19 nuorelle hiihtäjälle, hakijoita oli yli sata. Vuokatti-Ruka Urheiluakatemian valmentaja Jussi Simula näkee stipendin tärkeänä apuna urheilijan polulla etenemiseen:

”Tuki mahdollistaa nuorille vähän ammattimaisempaan suuntaan menemistä, nämä ovat tärkeitä euroja välineitä, leirejä ja arkea ajatellen. Muutama urheilijakin on kommentoinut, että tämä on vanhempia lukuun ottamatta suurin sponsori. Se kertoo jo aika paljon. Tällaisena vuonna tukijoita ei ole helppo saada, joten tällainen tuki on erityisen tärkeä”, Simula sanoo.

Anni Alakoski, Niilo Moilanen ja Alexander Ståhlberg ottivat kiitollisena vastaan tuen, joka osaltaan auttaa heitä tekemään töitä kohti tavoitteita ja unelmia laduilla.

”On mukava saada tällainen palkinto. Mielestäni on tärkeää, että investoimme nuoriin”, Ståhlberg sanoo.

Alakoski sanoo, että tuki yhdistettynä omien yhteistyökumppaneiden tukeen mahdollistaa sen, että hän pystyy olemaan täysipäiväinen urheilija ja keskittymään urheiluun.

”Hiihdossa kulut vuodessa ovat aika isot, joten kyllä tämä auttaa. Olen tosi kiitollinen lahjoittajalle, joka mahdollistaa tällaisen”, Alakoski kiittää.

Myös Moilanen on kiitollinen siitä, että nuorille on tämänkaltainen tukimahdollisuus.

On todella hieno juttu, että saa tuollaisen tukisumman. Merkittävä summa. Nuorena urheilijana ei ole itsestäänselvyys, että tukijoita saa helposti. Ehdottomasti tästä on apua”, Moilanen sanoo.

Hiihtoliiton puheenjohtaja Markku Haapasalmi on urheilijoiden ja Simulan tavoin mielissään nuorten urheilijoiden saamasta tuesta.

”Lahjoittaja kantoi huolta siitä, miten voisimme turvata nuorten lupaavien urheilijoiden kehittyminen tärkeässä ikävaiheessa sekä auttaa uralla eteenpäin ja kohti huippua. On ainutlaatuista, että yksityishenkilö on näin merkittävällä summalla mukana urheilun kehittämisessä. Olemme erittäin kiitollisia tästä lisäresurssista, jota voimme kohdistaa lupaaviin nuoriin ja valmennukseen”, Haapasalmi sanoo.

Stipendi on myönnetty seuraaville urheilijoille:

Anni Alakoski 
Niko Anttola
Ida Haapala
Inkki Inola (para)
Anita Korva
Petteri Koivisto
Jasmin Kähärä
Emmi Lämsä
Lauri Mannila 
Niilo Moilanen
Vilma Nissinen 
Tiia Olkkonen  
Miska Poikkimäki
Verneri Poikonen
Tuuli Raunio
Tino Stenman
Alexander Ståhlberg
Verneri Suhonen    
Eevi-Inkeri Tossavainen