Uutisen päiväys

8.1.2009← Takaisin

Talven ensimmäiset nuorten SM-mitalitkin jaossa Jämillä, nuorten arvokilpailujoukkueet sinetöityvät Rokualla

Jämillä jaetaan aikuisten SM-mitaleiden lisäksi myös talven ensimmäiset nuorten SM-mitalit, kun 20-sarjalaiset kilpailevat yhdistelmäkilpailussa sunnuntaina.

Kilpailut ovat toiset katsastukset Ranskan Praz de Lysissä 1.-6. helmikuuta pidettäviin nuorten MM-kisoihin. Ensimmäiset katsastukset pidettiin Keuruulla viime viikonloppuna, jolloin katsastettiin hiihtäjiä perinteisen sprinttiin. Jämin jälkeen vuorossa on vielä katsastukset nuorten SM-kilpailuissa Rokualla 17. tammikuuta, naisilla vapaan vitosella ja miehillä vapaan kympillä.
”Kaikki on vielä auki ja kilpailu paikoista MM-joukkueessa on todella kova Rokualle asti. Mielenkiintoisia kilpailuja on odotettavissa. St1-ryhmän osalta osalla on mennyt ihan suunnitelmien mukaan, osalla flunssa on vaivannut, mutta kokonaisuutena aikataulussa ollaan”, Hiihtoliiton nuorten St1-ryhmän valmentaja Mikko Virtanen sanoi.
Rokualla 17.-18.1.2009 pidettävät Nuorten SM-hiihdot ovat suurin hiihtotapahtuma Rokualla kautta aikojen. Paikalle odotetaan 600-700 alle 23-vuotiasta hiihtäjää. Viikonlopun aikana perinteisellä ja vapaalla hiihtotavalla startataan yli 1000 starttia.
”Rokualla hiihdetään luonnonlumella, lumitilanne on hyvä, ladut ovat upeassa kunnossa. Kaiken lisäksi Rokua on kauneimmillaan”, kisojen tekninen asiantuntija Jukka Kauppila sanoo.
Kisat ovat Rokuan Ryhti ry:n 60-vuotisjuhlakisat. Stadion ja hiihtoladut ovat kansainvälistä laatua. Paikka on sama, jossa 1999 järjestettiin aikuisten SM kisat. Silloin karsittiin Ramsaun MM-kisojen latuprofiileilla. Nyt nuoret saavat maistaa samat Vauluvaaran ja Hongiston Supan nousut karsiessaan Nuorten MM-kisalipuista. Suomen joukkueet nuorten PM- ja MM-kisoihin julkistetaan Rokuan nuorten SM-kilpailuiden jälkeen.

www.jamism.fi
www.rokuanryhti.fi
http://www.utajarvi.com/nuorten_sm_hiihdot/sivu/fi/