Uutisen päiväys

30.9.2008← Takaisin

Suomusta freestylemaajoukkueen virallinen harjoituskeskus ja pääyhteistyökumppani

Suomen freestylemaajoukkueen uudeksi pääyhteistyökumppaniksi julkaistiin tiistaina 30. syyskuuta hiihtokeskus Suomu vuoteen 2013 ulottuvalla sopimuksella.

Kemijärvellä sijatsevasta Suomusta tulee uudella sopimuksella kaikkien alppilajien yhteinen harjoituskeskus. Harjoituskeskuksen merkitys Suomun tulevaisuudelle koetaan keskuksessa vahvana ja Suomu on tehnyt parannuksia rinteisiin monella rintamalla.

"Tälle kaudelle olemme uusineet koko lumetusjärjestelmän ja tarkoituksena on avata hiihtokausi 9. lokakuuta, ensimmäisenä Suomessa. Olemme panostaneet myös valaistukseen ja rinteiden profilointiin ja tälle kaudelle käytössä on jo kaksi kokonaan uutta rinnettä” Suomun projektijohtaja Olli Maunula summaa.

Tärkeä osa Suomun tulevaisuuden suunnitelmia on myös freestylen maailmancupin osakilpailun hakeminen jo kaudelle 2009-2010. Tätä varten Suomulla tehdään Martinrinteeseen uutta profiilia korottamalla lähtöaluetta ja kaivamalla rinteen alaosaan lisää pituutta. Ensi vuoden joulukuun alussa pidettävä kilpailu tulee olemaan 20-vuotis juhlakisa Suomulla, sillä Suomen kaikkien aikojen ensimmäinen freestylen maailmancupin osakilpailu järjestettiin juuri samaisessa paikassa vuonna 1989. Näin ollen Suomen freestyle palaa juurilleen.

”Suomulla on ollut aina vahva osa Suomen freestylehistoriassa. Suurin osa arvokisoissa menestyneistä suomalaisista on saanut ensikosketuksen lajiin siellä ja lajin perinteet Suomulla ovat erittäin merkittävässä osassa” freestylen olympiavoittaja Janne Lahtela toteaa. Lahtela toimii nykyään Japanin kumparejoukkueen valmentajana ja myös hänen joukkueensa tulee ottamaan Suomun leiriohjelmaansa.

Suomen freestylemaajoukkueelle yhteistyö Suomun kanssa tulee olemaan vahvassa osassa leiriohjelmassa. Marraskuussa joukkue suuntaa Suomulle harjoittelemaan tulevaa maailmancupia varten ja leiritystä jatketaan Suomulla ympäri talven.

”Joukkue tuo omalta osaltaan Suomua kansallisesti ja kansainvälisesti tunnetuksi. Tällä hetkellä eletään tärkeää aikaa tulevia olympialaisia ajatellen, joten Suomun tuella on tärkeä osa joukkueen menestyksen kannalta. Nyt on alkamassa kahden vuoden jakso, jonka rankingin 30 parasta saavuttaa paikan Vancouverin olympialaisiin” freestylen lajijohtaja Marko Mustonen kertoo.

Viimeiset freestylen isot kilpailut olivat maailmanmestaruuskisat Rukalla vuonna 2005, joten pienen tauon jälkeen tulevat kisat tuovat taas lajia hyvin esille Suomessa. Myös Mustonen pitää tätä tärkeänä asiana.

”Kisoja lähdemme tosissaan hakemaan ja jo tällä viikolla FIS:n kokouksessa Zürichissä asia tullaan ottamaan esille”

Lisätietoja:
Suomun projektijohtaja Olli Maunula, puh. 040 – 838 7680
Freestylen lajijohtaja Marko Mustonen, puh. 040 – 518 4559, email: marko.mustonen@hiihtoliitto.fi
Alppilajien tiedottaja Jussi Väätäinen, Jkpromo Oy, puh. 045 120 9920, e-mail: jussi.vaatainen@jkpromo.com