Suomen Cup -muistoja: Tienraivaaja, sauvaoperaatio, huoltokauhu ja viestiyllätys
Suomen Cupissa on vuosien varrella sattunut ja tapahtunut. Tällä kertaa Henrik Byggmästar, Matias Strandvall, Roland Villför ja Riitta-Liisa Roponen jakavat oman Suomen Cup -muistonsa, joka on jäänyt mieleen tavalla tai toisella.
FSS:n Henrik Byggmästar nostaa hauskimpana Suomen Cup -hetkenä mieleen Maria Grundvallin kolmannen sijan Vuokatin sprintissä 2013 Kerttu Niskasen ja Anne Kyllösen jälkeen.
– Muistan niin hyvin loppusuoran, palkintopallin, kaiken. Sillä oli erityinen merkitys, koska FSS:llä oli silloin useita lupaavia samanikäisiä ja joitakin vuosia nuorempiakin. Maria oli se, joka aina teki kaiken työn aivan viimeisen päälle, hän halusi saada muutkin mukaan tähän ja saikin. Hän yksinkertaisesti osoitti, että tosiaan voi tehdä työnsä niin hyvin, että Suomen Cupissa noustaan palkintopallille, Byggmästar sanoo ja jatkaa:
– Häntä kolme vuotta nuorempi Andrea Julin oli sitten vuonna 2018 Vöyrillä valmis voittamaan kisan hienolla hiihdolla. Sekin oli tavallaan jatkumoa sille, jonka Maria teki Vuokatin sprintissä joitakin vuosia aikaisemmin.
Lukuisissa Suomen Cupeissa hiihtäjänä kilpailleelle ja uransa jälkeen valmentajana jatkaneelle Matias Strandvallille mieleen nousee Keuruun 3,75 kilometrin ”prologi” vuonna 2012. Majoitus oli tuolloin lähistöllä Keurusselän hotellissa. Strandvallin isä oli mennyt stadionille aiemmin miettimään suksikalustoa, Strandvall itse saapui myöhemmin.
– Yhtäkkiä iski paniikki, kun seisoin siinä täysissä varusteissa 10 asteen pakkasessa: Sauvat olivat autoni boksissa hotellilla. Lainasin Väänäsen Jesseltä auton ja ajoin hotellille. Auton ja boksin avaimia ei vain löytynyt. Hotellihuoneen käänsin ylösalaisin, lakanat vedin sängystä, mutta ei. Kaikki laukut tyhjensin, juoksin respaan kysymään, mutta ei, Strandvall muistelee.
Hän soitti isälleen, joka kertoi, että vähän lyhyemmät sauvat kyllä löytyisi, mutta väärää merkkiä. Se ei käynyt. Lähtöön oli puoli tuntia.
– Olin aivan hiessä ja kävin kovilla kierroksilla. Hetken päästä isä ilmoitti, että saan Carilaiselta oikeanlaiset sauvat lainaksi. Kun tulin paikalle, ehdolla oli kaksi erilaista suksea. Hiihdin sata metriä, hyväksyin ja valitsin. Siitä suoraan lähtöön. Siellä isä sanoi minulle tärkeät sanat: Hengitä nyt rauhallisesti ja syvään. Varsinaista lämmittelyä en siis ollut lainkaan tehnyt.
Erikoisesta valmistautumisesta huolimatta Strandvall ylsi SM-hopealle puoli sekuntia Sami Jauhojärven jälkeen. Ja ne avaimet:
– Ne olivat koko ajan olleet repussani, jonka olin "tyhjentänyt" ainakin kahdesti mutta ilmeisesti liian vauhdikkaasti, Strandvall muistelee.
Valmentaja Roland Villför puolestaan muistaa ”kauhutarinan” Cupin alkuvuosilta Rukalta.
– Alhaalla FSS:n huoltokopilla tunnelma oli hyvä, jopa lämpimän rauhallinen. Olimme nimittäin juuri nähneet, miten hienosti hiihtäjämme ohittivat meidät järven rantaa pitkin, kun naisten kisa oli käynnistynyt. Huolto oli onnistunut, hienoa. Yhtäkkiä ovi lentää auki kovalla ryminällä ja kuuluu huuto: Mitä pirua te oikein puuhaatte! Ovella seisoo oikein totisen näköisenä huoltoryhmän entinen jäsen ja antaa palautetta: Olette vain testanneet täällä alhaalla, ylhäällä on aivan erilainen, kuivempi keli. Ei ei ei. Kauhuhan siinä tietenkin iski. Koppi hiljeni, Villför muistaa.
– Katastrofia ei kuitenkaan tullut. Sukset toimivat paremmin kuin siedettävästi ylhäälläkin. Itse asiassa moni hiihti samalla tällillä seuraavanakin päivänä hyvin.
Riitta-Liisa Roponen on saanut kokea Suomen Cupeissakin monenlaista, mutta parhaana nousee mieleen viesti Vuokatissa 2017. Tuolloin hän edusti Oulun Hiihtoseuraa.
– Silloin kukaan ei odottanut meiltä mitään suurta. Marjaana Pitkänen aloitti, minulla oli toinen osuus ja Maria Virpi oli ankkurina ja ensimmäistä kertaa mukana Oulun Hiihtoseuran ykkösjoukkueessa. Kaikkein hienointa oli juuri Marian aivan loistava, odottamaton suoritus ankkurina. Töissä käyvä kahden lapsen äiti, jonka kanssa minullakin on niin pitkä yhteinen historia! Kaikkihan me onnistuimme sinä päivänä ja olimme kaikki kolme kyllä silloin treenanneet aika paljon yhdessä leireilläkin.
Roponen nauttii viesteistä, joita hän nykyään hiihtää Visa Ski Teamin väreissä.
– Viestit merkitsevät tosi paljon, ne ovat aivan oleellinen osa koko cupia seuroille ja urheilijoille. Nyt äsken taas podiumpaikka Visa Ski Teamin kanssa Vantaalla tuntui oikein mukavalta!
(Riitta-Liisa Roposen kuva SHL/Touho Häkkinen)