Uutisen päiväys

30.12.2011← Takaisin

Suomalaisnaiset jatkoivat hienoja otteita Tour de Skillä – Saarinen neljänneksi

Tour de Skin toisen kilpailupäivän ohjelmana olivat takaa-ajot perinteisellä hiihtotavalla. Naisten takaa-ajon (10 km) voittajaksi loppukirikamppailussa Puolan Justyna Kowalczyk, kakkoseksi Norjan Therese Johaug ja kolmanneksi maailmancupia johtava Norjan Marit Björgen. Suomalaisnaiset jatkoivat hienoja otteitaan Tour de Skillä, kaikki seitsemän suomalaisnaista 20 parhaan joukossa, Aino-Kaisa Saarinen parhaana suomalaisena päivän kisan neljäs. Miesten takaa-ajossa (15 km) koettiin suomalaisittain myös hiukan epäonnea, kun ennen loppusuoraa tapahtuneessa kolaroinnissa kärkijoukossa ollut Matti Heikkinen menetti kolarointiin mahdollisuutensa taistella palkintopallisijoituksista. Miesten kisan voittoon Saksan Axel Teicmann, kakkoseksi Norjan Petter Northug ja kolmanneksi Sveitsin Dario Cologna.

Lumiolosuhteet Oberhofissa jatkuivat haasteellisina kisajärjestäjille, nyt haasteena ei ollut lumen vähyys vaan edellisenä yönä sataneen lumen (n. 20 cm) muodossa. Kisapäivänä keli oli jo aurinkoinen, mutta muuttuneiden olosuhteiden vuoksi haastetta oli luvassa myös huoltoryhmille ja urheilijoille suksien valinnan osalta.

Naisten kisassa ratkaisut vasta loppusuoralla – Kowalczyk voittajaksi

Naisten takaa-ajo lähti suomalaisittain hyvin käyntii, ensimmäisellä kierroksella Suomen kolmikko Saarinen, Lähteenmäki ja Sarasoja-Lilja olivat hiihtäneet kärkikaksikon Kowalczyk-Björgen kiinni. Kärkijoukon tässä vaiheessa kärkijoukon täydensi Norjan Therese Johaug. Muut suomalaiset, Roponen, Niskanen, Ahervo ja Kyllönen tässä vaiheessa pääjoukon mukana. Toisen kierroksen jälkeen kärkijoukkona Saarinen, Kowalczyk, Björgen ja Johaug. Lähteenmäki ja Sarasoja-Lilja olivat joutuneet antamaan hiukan kärkinelikolle periksi. Kolmannella ja viimeisellä kierroksella Johaug ja Kowalczyk onnistuivat tekemään eroa Saariseen ja Björgeniin, joka puolestaan sai karistettua Saarisen kannoiltaan. Voittokamppailu käytiin Kowalczykin ja Johaugin välillä loppusuoralla, jossa Kowalczyk vahvempi ja voitto näin Puolaan. Johaug kakkoseksi, Björgen kolmas ja Aino-Kaisa Saarinen neljänneksi. Suomalaisittain hyvää päivää täydensivät Krista Lähteenmäki viidennellä ja Kerttu Niskanen seitsemännellä sijallaan. Kaikki suomalaiset myös maailmancupin pisteille ja kaikki suomalaiset 20 parhaan joukossa, Riitta-Liisa Roponen 16:s,  Riikka Sarasoja-Lilja 17:s, Laura Ahervo 18:s ja Anne Kyllönen 20:s.

Päivän parhaasta suomalaissuorituksesta vastannut Aino-Kaisa Saarinen oli tyytyväinen päivän hiihtoonsa: ”Hyvä päivä oli tänään, taistelutahtoa löytyy kyllä. Huomasin kisan alkupuolella että minulla on parempi suksi kuin muilla kärkinaisilla. Oma kunto on vielä tuloillaan ja ihan vielä en lopussa pystynyt kärjen vauhtiin vastaamaan. Tourin jatkoa ajatellen on jännä nähdä miten muilla vaikuttaa kun tänään joutuivat hiihtämään lipsuvilla suksilla. Huomiseen sprinttiin lähdetään taistelutahtoa täynnä ja ottamaan mahdollisimman paljon bonussekunteja pois.”

Miesten takaa-ajo odotetusti ryhmähiihtoa, ratkaisut ennen loppusuoraa

Miesten takaa-ajon alku sujui ennakko-odotusten mukaisesti, kisan ensimmäisistä kierroksista muodostui ryhmähiihto kun kärjessä lähteneet Norjan Petter Northug ja Sveitsin Dario Cologna ajettiin kiinni. Kärkijoukossa mukana myös suomalaiset, joista parhaimmissa asemissa Matti Heikkinen ja Sami Jauhojärvi, jotka mm. kävivät ennen 6,7 km väliaikapistettä vuorotellen myös kärkijoukon vetovuorossa. Kärkijoukko alkoi hiukan harvenemaan ennen 10 km väliaikapistettä, kun Tsekin Lukas Bauer alkoi hoitamaan kärkijoukon vauhdinpidosta. Tässä vaiheessa suomalaisista Heikkinen parhaimmissa asemissa ollen kärkikuusikossa. Kisan ratkaisuja alettiin petaamaan lähdettäessä viimeiselle kolmen kilometrin lenkille, johdossa Bauer ja Heikkinen neljäntenä. Kärkijoukko, 20 miestä, hiukan reilun kymmenen sekunnin sisällä. Loppuratkaisut miesten kisassa olivat dramaattiset, kun Saksan Axel Teichmann pääsi loppusuoralle karkuun takana tulleiden kolaroidessa viimeisessä mutkassa. Kolarista osansa sai myös Matti Heikkinen, joka kolaroi edessä olleen Colognan kanssa. Teichmann kisan voittoon, Northug toiseksi ja Heikkisen kanssa kolaroinut Cologna kolmanneksi. Suomalaisista ensimmäisenä maaliin tuli Sami Jauhojärvi, ollen 13:s, Matti Heikkisen puolestaan ollessa 14:s. Muiden suomalaisten sijoitukset: Ville Nousiainen 19:s, Ari Luusua 48:s ja Lari Lehtonen 50:s.

Kisan aikana kahdesti muille tasoitusta kaatumalla antanut Matti Heikkinen kommentoi päivän kisaa lyhyesti ennen verryttelylenkille lähtöä: ”Hiihto oli hyvää ja vahvaa tänään, se on hyvä merkki ehdottomasti. Tänään olisi ollut ensimmäinen mahdollisuus hiihtää Salomoneilla palkintopallille, nälkää jatkoon jäi paljon. Ensimmäinen kaatuminen oli oma virhe, toisessa kaatumisessa ennen loppusuoraa ei ollut mitään tehtävissä kun edessä kaaduttiin ja ajoin suoraan päälle.”

Tour de Ski, tulokset, Oberhof 30.12.2011:

Naiset, takaa-ajo 10 km (p):

 1. Justyna Kowalczyk POL 25.15,7
 2. Therese Johaug  NOR +0,2
 3. Marit Björgen NOR +7,1
 4. Aino-Kaisa Saarinen +16,3
 5. Krista Lähteenmäki  + 53,4

 6. Kikkan Randall USA +58,6
 7. Kerttu Niskanen  +59,6
 8. Stefanie Böhler GER +59,9
 9. Katrin Zeller SWE +1.00,1
10. Masako Ishida JPN +1.03,0
----------------------------------------------
16. Riitta-Liisa Roponen      + 1.19,1
17. Riikka Sarasoja-Lilja     + 1.21,1
18. Laura Ahervo              + 1.23,3
20. Anne Kyllönen             + 1.30,2

Miehet, takaa-ajo 15 km (p):

1. Axel Teichmann GER 38.20,0
2. Petter Northug NOR + 2,3
3. Dario Cologna SUI + 2,9
4. Aleksander Legkov RUS + 4,2
5. Eldar Rönning NOR + 5,3
6. Giorgio Di Centa ITA + 6,4
7. Lukas Bauer CZE + 6,5
8. Ilja Tshernusov RUS + 8,7
9. Sergei Turitshev RUS + 9,0
10. Jens Filbrich GER + 9,5
11.
Dimitri Japarov RUS + 11,7
12. Tobias Angerer GER + 11,7
13. Sami Jauhojärvi + 13,1
14. Matti Heikkinen + 13,7
-----------------------------------
19. Ville Nousiainen + 26,7
48. Ari Luusua  +1.33,5
50. Lari Lehtonen  +1.35,6

Kokonaistilanteet Tour de Ski, 2/9 osakilpailun jälkeen:

Naiset:

1. Justyna Kowalczyk     POL 31.49,4
2. Therese Johaug        NOR +    5,2
3. Marit Björgen         NOR +   17,1
4. Aino-Kaisa Saarinen       +   31,3
5. Krista Lähteenmäki        + 1.08,4

6. Kikkan Randall        USA + 1.13,6
7. Kerttu Niskanen           + 1.14,6

 8. Stefanie Böhler       GER + 1.14,9
 9. Katrin Zeller         SWE + 1.15,1
10. Masako Ishida         JPN + 1.18,0
--------------------------------------------
16. Riitta-Liisa Roponen      + 1.34,1

17. Riikka Sarasoja-Lilja     + 1.36,1
18. Laura Ahervo              + 1.38,3

20. Anne Kyllönen             + 1.45,2
 
Miehet:

1. Axel Teichmann    GER 45.48,3
2. Petter Northug    NOR +    7,3
3. Dario Cologna     SUI +   12,9
4. Aleksander Legkov RUS +   19,2
5. Eldar Rönning     NOR +   20,3
6. Giorgio di Centa ITA +   21,4
7. Lukas Bauer       CZE +   21,5
8. Ilja Tshernusov   RUS +   23,7
9. Sergei Turishev   RUS +   24,0
10. Jens Filbrich     GER +   24,5
----------------------------------------
13. Sami Jauhojärvi       +28,1
14. Matti Heikkinen       +28,7
19. Ville Nousiainen      + 41,7
48. Ari Luusua            +1.48,5
50. Lari Lehtonen         +1.50,6

 
Lisätietoja:

Suomen Maastohiihto ry
Magnar Dalen

maastohiihdon A-maajoukkueen päävalmentaja
puh: +358 45 113 3006

Maastohiihdon tiedotus – tiedotus@maastohiihto.fi

Tour de Skitä voi seurata kotikatsomoista jokaisena kisapäivänä, radiosta YLE puheelta ja  televisiosta MTV3 MAX - kanavalta.