Uutisen päiväys

3.2.2008← Takaisin

Suomalaisjuhlaa PM-kilpailuissa Otepäässä – joukkuemäen voitto ja Kuhlberg hopealle yhdistetyssä

Suomen mäkijoukkue voitti ylivoimaisesti PM-kilpailujen joukkuemäen ja Mikael Kuhlberg sijoittui toiseksi yhdistetyn gundersen-kilpailussa.

Mäkijoukkueelle PM-kultaa

Suomi voitti nuorten Pohjoismaiden mestaruuskilpailuissa kultaa joukkuemäessä. Sunnuntaina Suomen mestarijoukkueessa Otepään HS 100-mäessä hyppäsivät Sami Saapunki, Jarkko Määttä, Antti Määttä ja Mikke Leinonen.

Suomen joukkue voitti toiseksi tulleen Norjan ylivoimaisesti. Suomalaisnelikko teki vahvaa jälkeä ja olivat henkilökohtaisia pistelistoilla kaikki kilpailun viiden parhaan joukossa (1. Sami Saapunki, 2. Jarkko Määttä, 4. Antti Määttä, 5. Mikke Leinonen).

Joukkueen valmentaja Petteri Malinen oli iloinen suomalaisjunioreiden esityksistä päivän kilpailussa.

- Koko joukkue onnistui tänään hienosti, voi olla todella tyytyväinen tulokseen. Kilpailu käytiin tasaisissa tuuliolosuhteissa, norjalaisilla oli muutama suotuisampi väli, mutta pojat ratkaisivat kilpailun tänään hyppäämällä hienosti, kertoi Malinen tyytyväisenä.

Tulokset

Nuorten PM-kilpailut 2008

3.2.2008 Otepää EST, mäkihypyn joukkuekilpailu HS 100

1. Suomi 958.0

2. Norja 854.5

3. Viro 681.5

Tulokset - PM-kilpailujärjestäjän nettisivut: www.suusaliit.ee/njc

Mikael Kuhlbergille yhdistetyn PM-hopeaa

Mikael Kuhlberg oli toinen nuorten PM-kilpailujen yhdistetyn gundersen-kilpailussa Viron Otepäässä.

Yhdistetyn gundersen-kilpailun mäkiosuus hypättiin HS 100 mäessä lauantaina(2.2.). Mikael Kuhlberg onnistui mäkiosuudella ja lähti sunnuntaina(3.2.) 10 kilometrin hiihto-osuudelle toisena. Suomalaisten toinen onnistuja mäessä oli Jesse Jääskeläinen, joka oli mäen jälkeen viidentenä. Ladulle lähdettiin tasaisen mäkiosuuden jälkeen pienillä aikaeroilla.

Kuhlberg teki hyvän hiihdon ja vasta 10 kilometrin loppusuorilla norjalainen Torbjörn Brandt nousi hänen ohitseen vieden kilpailun voiton. Jääskeläinen piti viidennen sijansa kilpailussa.

Suomen joukkueen päävalmentaja Jouko Karjalainen oli tyytyväinen Kuhlbergin nousuun sprinttikilpailun jälkeen.

- Kuhlberg nosti tasoaan loistavasti perjantain sprinttikilpailusta. Todella hieno kisa häneltä, kehui Karjalainen.


Yhdistetyn sprinttikilpailun lopputuloksissa huomioitiin myös kansallinen ryhmä

Suomalaisia yhdistetyn urheilijoita osallistui Otepäässä perjantain sprinttikilpailuun 4 maajoukkueeseen nimetyn urheilijan lisäksi 2 kilpailijaa kansallisessa ryhmässä. Aiemmista käytänteistä poiketen kansallisen ryhmän suoritukset huomioitiin Otepään PM-kilpailujen virallisissa tuloksissa, ne jätetään ainoastaan maapisteissä huomioimatta.

Näin ollen suomalaiset veivät kaikki PM-kilpailumitalit yhdistetyn sprintissä perjantaina 1.2.2008 (HS 100/5,0km): 1. Eetu Vähäsöyrinki, 2. Jussi Salo, 3. Mikke Leinonen

Jouko Karjalainen oli ylpeä suomalaisjunioreiden suorituksista ja kertoi helmikuun loppuun siirrettyjen nuorten MM-kilpailujen joukkueen valintojen tulevan vielä tarkistukseen.

- Joukkueeltamme todella hyvä viikonloppua, neljä mitalia kahdesta kilpailusta, summasi Karjalainen.

- Nuorten MM-kilpailut siirrettiin helmikuun lopulle, kuukautta myöhemmän ajankohdan myötä on syytä tarkistaa urheilijoiden nykykunto. KLL:n kilpailut Jyväskylässä 16.-17.2. tulevat olemaan katsastuskilpailu, jonka jälkeen Suomen Hiihtoliitto tekee lopulliset joukkuevalinnat, kertoi Karjalainen nuorten MM-joukkueen valintaprosessista.


Tuloskooste

Nuorten PM-kilpailut 2008

3.2.2008 yhdistetyn gundersen (HS100/10,0km)

1. Thurbjörn Brandt NOR

2. Mikael Kuhlberg +8,1

3. Gudmund Storlien +19,7

5. Jesse Jääskeläinen +43,1

9. Eetu Vähäsöyrinki +2.01,3

10. Jim Härtull +2.42,6

12. Jussi Salo +2.56,6

Tulokset - PM-kilpailujärjestäjän nettisivut: www.suusaliit.ee/njc