Uutisen päiväys

5.1.2006← Takaisin

Schild nopein, Poutiainen jälleen kuudes

Zagrebin rinteillä laskettiin torstai-iltana naisten maailmancupin pujottelun neljäs osakilpailu. Tänään tulessa oli jälleen kolme suomalaista kun Tanja Poutiaisen lisäksi sekä Henna Raita että Marika Ollikka kapusivat lähtöportin taakse.

Voittoon tänään laski ensimmäisenkin kierroksen jälkeen kärjessä ollut Itävallan Marlies Schild, Poutiainen piti ensimmäisen kierroksen sijoituksensa ja oli siis lopputuloksissa kuudes. Henna Raita oli tänään lopputuloksissa sijalla 37 ja Marika Ollikka 49. Näin ollen kumpaisenkin kilpailu päättyi jo ensimmäiseen kierrokseen.

Toiselle kierrokselle lähdettiin erittäin tiukista asetelmista, kun kuuden kärki oli Schildin johdolla vain 0,62 sekunnin sisällä.

Ensimmäisen laskun yläosan vaudikkaasti tullut Poutiainen teki alaosassa muutaman pienen virheen ja joutui näin ollen taipumaan kuudennelle sijalle. Lähtöasetelmat toiselle kierrokselle olivat kuitenkin erinomaiset. Toisen kierroksen lasku oli tasainen suoritus, mutta vauhti ei tänään kuitenkaan riittänyt podiumille asti.

Toisen kierroksen komeimmasta suorituksesta vastasi kotirinteessään laskenut Kroatian Janica Kostelic. Menetettyään oikean käden sauvansa jo alkutyönnöillä Kostelic äityi hurjaan taisteluun ja tuli rinnettä alas yleisön täysin hurmanneella tavalla. Ensimmäisen kierroksen seitsemäs sija vaihtui lopputuloksissa kolmanteen sijaan ja paikkaan palkintopallilta.

Itävaltalaisrintama oli tänään jälleen erittäin vahva. Voiton nappasi suvereenisti Marlies Schild, nuoren Kathrin Zettelin ollessa toinen 0,44 sekuntia hitaampana. Ensimmäisen kierroksen jälkeen kolmantena ollut Nicole Hosp joutui taipumaan Kostelicille ja oli lopputuloksissa neljäs.

Seuraavan kerran kisataan jo lauantaina 7.1.2006 Slovenian Mariborissa, jolloin vuorossa on suurpujottelu. Sunnuntaina 8.1.2006 lasketaan pujottelun osakilpailu.

Zagrebin pujottelun lopputulokset:

1. Marlies Schild AUT        
2. Kathrin Zettel AUT
3. Janica Kostelic CRO
4. Nicole Hosp AUT
5. Anja Pärson SWE
6. Tanja Poutiainen FIN
7. Kristina Koznick USA
8. Sarka Zahrobska CZE
9. Therese Borssen SWE
10. Resi Stiegler USA

.....

37. Henna Raita FIN
49. Marika Ollikka FIN