Uutisen päiväys

2.2.2008← Takaisin

Sami Saapungille mäkihypyn kultaa ja Antti Määtälle hopeaa nuorten PM-kilpailuissa

Nuorten Pohjoismaiden mestaruuskilpailuissa Viron Otepäässä kilpailtiin lauantaina mäkihypyn henkilökohtaisista mitaleista. Sami Saapunki voitti nuorten PM-kultaa HS 100-mäessä hypätyssä kilpailussa. Kilpailun hopeamitalin vei uuden mäkiennätyksen tehnyt Antti Määttä.

Kilpailu käytiin haastavissa tuulioloissa, mutta Sami Saapunki pystyi siitä huolimatta tekemään hienot suoritukset. Saapunki hyppäsi kilpailussa 92 ja 93,5 metriä. Antti Määttä nousi hyvän tuuliraon myötä ensimmäisen kierroksen seitsemänneltä sijalta kilpailun toiseksi hypättyään uudeksi mäkiennätykseksi 99 metriä. Jarkko Määttä täydensi suomalaismenestystä ollen kilpailun neljäs. Juuso Kaisko oli epäonninen toisella kierroksella tuuliolojen suhteen ja oli lopulta kilpailun yhdeksäs.

Nuorten PM-joukkueen mäkivalmentaja Petteri Malinen oli syystä tyytyväinen suomalaishyppääjien päivään.

- Kilpailu oli melkoista tuulien kyttäilyä ja keli oli märkä , mutta siitä huolimatta saatiin näin hienot tulokset. Näytti ensimmäisen kierroksen jälkeen, että norjalaisilla on vahvin menestys päivän kilpailussa. Tilanne kääntyi kuitenkin toisen kierroksen aikana. Antti Määttä oli ensimmäisen kierroksen jälkeen seitsemäntenä ja teki uuden mäkiennätyksen toisella hypyllään. Hänen jälkeen oli vielä viisi norjalaista hyppäämättä, mutta he jäivät selvästi ensimmäisen kierroksen suorituksistaan, eivätkä pystyneet venyttämään samanlaisille mitoille. Taisimme saada siinä kohtaa henkien taistossa yliotteen, summasi Malinen kilpailunkulkua.


Tuloskooste

Nuorten PM-kilpailut 2008

2.2.2008 Otepää, Viro

Mäkihyppy, HS 100

1. Sami Saapunki 239.0

2. Antti Määttä 228.5

3. Simen Grimsrud NOR 208.5

4. Jarkko Määttä 197.5

9. Juuso Kaisko 163.5


Nuorten PM-kilpailussa Otepäässä ratkotaan sunnuntaina 3.2.2008 vielä yhdistetyn gundersenin ja mäkihypyn joukkuemitalit.


Tulokset - PM-kilpailujärjestäjän nettisivut: www.suusaliit.ee/njc