Uutisen päiväys

4.2.2019← Takaisin

Pohjoismaiset lajit suuntaavat Salpausselälle – Suomen joukkueet Lahteen nimetty

Salpausselän kisat kokoaa pohjoismaisten lajien huipputähdet Lahteen vielä ennen Seefeldin MM-kisoja. Salpausselän kilpailuohjelmassa on muun muassa Lahdessa aiemminkin suomalaisyleisöä sykähdyttänyt maastohiihdon parisprintti, viime vuonna Salppurilla palkintopallisijoituksen tuonut yhdistetyn parisprintti sekä mäkihypyn joukkuemäki.

Maastohiihdossa annetaan viimeiset näytöt MM-kisoihin. Ensimmäiset 15 hiihtäjää nimettiin Seefeldiin lauantaina. Lahdessa tarkkaillaan vielä hiihtäjien vauhtia ja niin sprintti- kuin distanssihiihtäjiä voi vielä nousta joukkueeseen. Seuraava valintapäivä on 10.2. ja joukkueen koko tulee olemaan noin 18-20 urheilijaa.

Mäkihypyn kilpailuohjelmassa on Lahden perinteinen joukkuemäki ja sunnuntaina hypätään henkilökohtainen kilpailu, johon karsitaan jo perjantaina. Naisten maailmancup jatkuu Slovenian Ljubnossa, suomalaisista mukana ovat Susanna Forsström ja Julia Kykkänen.

Yhdistetyn joukkue lähtee Lahteen kahdeksan urheilijan voimin. Kilpailuohjelmassa Lahdessa nähdään parisprintti ja henkilökohtainen kilpailu.

Maastohiihto

Maastohiihdon maailmancup

Lahti, Suomi 9.-10.2.2019

Naiset - Maajoukkue
Anita Korva, Anne Kyllönen, Katri Lylynperä, Emmi Lämsä, Johanna Matintalo, Kerttu Niskanen, Maaret Pajunoja, Hennariikka Rahkola

Naiset – Kansallinen ryhmä
Anni Alakoski, Rebecca Ehrnrooth, Heini Hokkanen, Julia Häger, Rebecca Immonen, Andrea Julin, Anni Kainulainen, Leena Nurmi, Tiia Olkkonen

Miehet – Maajoukkue
Juuso Haarala, Ristomatti Hakola, Martti Jylhä, Joni Mäki, Iivo Niskanen, Verneri Suhonen, Lauri Vuorinen

Miehet – Kansallinen ryhmä
Ville Ahonen, Olli Hiidensalo, Lauri Lepistö, Ari Luusua, Lauri Mannila, Juho Mikkonen, Anssi Pentsinen, Miska Poikkimäki, Turo Sipilä

Maastohiihdon urheilijabiot

Parahiihto

Parahiihdon MM-kisat 15.-24.2.2019 Prince George, Kanada

Naiset
Sini Pyy, kelkkahiihto, maastohiihto ja ampumahiihto

Miehet
Inkki Inola, maastohiihto, näkövammaiset (oppaana Vili Sormunen)
 

Mäkihyppy

Mäkihypyn maailmancup 

Lahti, Suomi 8.-10.2.2019

Miehet
Antti Aalto, Andreas Alamommo, Jarkko Määttä, Eetu Nousiainen

Ljubno, Slovenia 7.-10.2.2019

Naiset
Susanna Forsström, Julia Kykkänen

Mäkihypyn urheilijabiot

Yhdistetty

Yhdistetyn maailmancup

Lahti, Suomi 8.-10.2.2019

Miehet – Maajoukkue
Ilkka Herola, Eero Hirvonen, Leevi Mutru, Arttu Mäkiaho

Miehet – Kansallinen ryhmä
Wille Karhumaa, Atte Kettunen, Otto Niittykoski, Perttu Reponen, Waltteri Karhumaa

Perttu Reponen on sairastunut, tilalle joukkueeseen nousee Waltteri Karhumaa.


Yhdistetyn urheilijabiot