Uutisen päiväys

22.12.2005← Takaisin

Pärsson pujottelun valtiatar, Poutiainen kuudes

Kauden toinen naisten pujotteluosakilpailu Tshekin Spindleruv Mlynissä oli Ruotsin Anja Pärssonin ja Kroatian Janica Kostelicin välinen kaksintaistelu. Tanja Poutiainen laski hienosti vaikeissa olosuhteissa kuudenneksi.

Aspenissa kauden ensimmäisen osakilpailun vienyt Pärsson oli jälleen nopeampi ja jätti eilen uransa ensimmäisen suurpujottelun voittaneen Kostelicin 0,49 sekunnin erolla toiseksi.

Eilisen suurpujottelun kolmonen, Itävallan Marlies Schild, ylsi tänäänkin palkintopallille samalla sijoituksella. Neljänneksi tuli Saksan Annemarie Gerg ja eilinen kakkonen, Itävallan Kathrin Zettel, jätettiin viidenneksi.

Ensimmäisen kierroksen aloittanut Kostelic sekä toisena lähtenyt Pärsson hyötyivät lähtönumeroistaan selvästi, sillä radan kunto heikkeni kilpailun edetessä. Ruotsalainen laski isänsä Anders Pärssonin merkitsemällä radalla hurjan pohja-ajan, joka kesti kierroksen loppuun asti. Ainoa suuremmalla numerolla kärkeä hätyyttänyt oli neljänneksi pujotellut Gerg. Kuudentena lähtenyt Tanja Poutiainen oli ensimmäisen kierroksen jälkeen yhdeksäs.

Toisella kierroksella Poutiainen onnistui nousemaan yhdeksänneltä tilalta kuudenneksi ohittamalla Kristina Koznickin ja Sarka Zahrobskan. Huikeimman suorituksen toisessa laskussa teki itävaltalainen Nicole Hosp. Hän nousi seitsemänneksi oltuaan ensimmäisen kierroksen jälkeen vasta sijalla 23 ja lähes kolme sekuntia kärjestä.

Suomalaisittain hienoa oli Poutiaisen onnistuminen eilisen ulosajon jälkeen. Ilahduttavaa oli myös Henna Raidan sijoittuminen toistamiseen tällä kaudella cupin pisteille. Raita oli tänään 19:s jääden Pärssonin vauhdista kolme ja puoli sekuntia. Kolmas suomalainen, Marika Ollikka, ei päässyt toiselle kierrokselle ja jäi sijalle 54.

- Ihan hyvä tulos saatiin tästä kilpailusta. Tanja ja Hennan laskut olivat tasapainoisia. Marikan tippuminen toiselta kierrokselta tietysti harmittaa, valmentaja Pasi Martikainen huomautti.

Useana päivänä satanut lumi aiheutti paljon työtä rataryhmälle, joka Martikaisen mukaan onnistui pitämään radan olosuhteisiin nähden hyvässä kunnossa.

Katriina Saarinen
Kirjoittaja on urheilujournalismin opiskelija Vierumäellä



Lisätietoja: http://www.fis-ski.com