Uutisen päiväys

7.10.2004← Takaisin

Palander on vauhdissa ja Poutiainen saattaa laajentaa lajivalikoimaansa

Miesten ja naisten maailmancupjoukkueiden ykkösnimet Tanja Poutiainen ja Kalle Palander lähtevät tulevaan kauteen luottavaisin mielin. Molemmat nousivat viime kaudella osakilpailuvoittoon. Palanderille voittoja tuli kuusi ja Poutiaiselle uran ensimmäinen kotikisoissa Levillä. Kumpikin laskijoista kantaa Suomen joukkueesta suurimmat menestymispaineet Söldenin maailmancupavauksessa 23.–24.10. Viime vuonna Palander oli Söldenissä 11. ja Poutiainen viides.

Kalle Palander puhisi hyvää tuulta maailmancupjoukkueiden tiedotustilaisuudessa. Huhut miehen hurjasta kunnosta eivät ole tuulesta temmattuja, vaikka pientä tarkennusta jouduttiin vielä tekemään.

- Hyvältä lasku kyllä tuntuu ja tiedän, että vedän lujempaa kuin viime vuonna samaan aikaan. Pitää kuitenkin muistaa, että kilpailut ovat aina asia erikseen. Ei olla tänä vuonna testattu vauhtia muita joukkueita vastaan ja itse asiassa olen myös kuullut, että Bode Millerkin on tosi kovassa kunnossa. Tähän aikaan vuodesta riittää paljon spekulaatioita siitä, kuka laskee lujaa, Palander selvitti.

Suomen joukkueen edesottamuksia on seurattu harjoituskaudella aiemminkin. Tänä vuonna ratojen reunalla on näkynyt erityisen paljon muiden joukkueiden valmentajia videokameroiden kanssa. Kyse ei kuulemma ole yksin kiinnostuksesta Palanderin taitoja kohtaan, vaan koko miesten joukkue houkuttelee kansainvälisiä tarkkailijoita rinteeseen.

- Norjan maajoukkueesta kävivät yhtenä päivänä kuvaamassa kaikkien meidän laskuja videolle. Kuvittele hei, Norjan maajoukkue! Kovia jätkiä joukkue täynnä ja ne tulee ottamaan oppia meiltä, Palander naureskeli tyytyväisyyttä äänessään.

Viime kaudella pujottelu- ja suurpujottelucupin kakkossijat ottanut Palander lähtee tulevaan kauteen korkein tavoittein.

- Mitä jos lähtisin hakemaan MM-kisoista viittä mitalia. Vain kahteen lajiin kyllä osallistun, mutta sanotaan nyt kerrankin näitä tavoitteita ääneen, Palander kuittaa nauraen toimittajien iänikuiset utelut mitalitavoitteista.

Tanja Poutiainen laajentaa mahdollisesti vauhdikkaampiin lajeihin

Pujottelun ja suurpujottelun taitajana tähän asti tunnettu Tanja Poutiainen myöntää huhut, että supersuurpujottelua on harjoiteltu tänä syksynä enemmän kuin aiemmin. Miksikään vauhtilajien laskijaksi ei Poutiainen suostu vielä itseään nimeämään, mutta jotain uutta saattaa tulevana talvena olla tiedossa lajivalintojen suhteen.

 - En aio lähteä varta vasten mihinkään syöksy- ja super g- kisoihin, mutta jos tekniikkalajien yhteydessä lasketaan samalla paikkakunnalla supersuurpujottelua, aion kyllä tilanteen mukaan harkita osallistumista. Aloitetaan uuteen lajiin osallistuminen kuitenkin ihan rauhallisesti, vaikka rataan tutustumisella ja päätetään sitten jatkosta, Poutiainen toteaa realistisesti.

 Myös naisten joukkueen päävalmentaja Michael Bont on samoilla linjoilla,

- Mietitään sitten yhdessä tilannekohtaisesti kannattaako Tanjan osallistua. Jos sää ja rinne vaikuttavat sopivilta, niin mikä ettei. Uskon kyllä, että Tanjalla on olemassa lahjoja vauhdikkaampiinkin lajeihin, Bont toteaa.

Historian valossa Poutiaisella voisi olla paljonkin annettavaa supersuurpujottelussa. Siitä todisteena on lajin pronssimitali vuoden 1997 nuorten maailmanmestaruuskilpailuista. Jos Poutiainen osallistuisi maailmancupissa supersuurpujotteluihin, kasvaisivat samalla hänen mahdollisuutensa menestyä kokonaiscupissa. Viime kaudella maailmancupin kokonaispisteissä Poutiainen oli yhdeksäs.