Uutisen päiväys

30.1.2006← Takaisin

Nuorten MM-kisoissa 23-vuotiaat ensimmäistä kertaa mukana

    Nuorten MM-kisoissa alle 23-vuotiaissa miehissä sprintissä ovat mukana Kalle Lassila, Matias Strandvall, Ville Verkama ja Toni Närväinen, kun taas naisissa kisaavat Mona-Liisa Malvalehto ja Silja Tarvonen.

    SRANDVALL JA LASSILA JAHTAAVAT MITALIA 23-VUOTIAISSA

    Lassila oli yhdeksäs perinteisen sprintillä Rovaniemen MM-kisoissa, eikä tahti ole ainakaan hidastunut viime vuodesta.
    - Voisi sanoa, että siitä kerrasta on hampaankolot täynnä. Kyllä mitalia lahden hakemaan, mutta varmasti lähtösuoralla on tasaista jengiä, Lassila sanoi.

    Matias Strandvall lähtee parantamaan sijoitustaan viime vuodesta, jolloin hän sijoittui sprintissä viidenneksi.
    - Kylla A-finaaliin on ehdottomasti päästävä. Ihan sama oikeastaan kumpi hiihtotapa, mutta tykkään ehkä hieman enemmän vapaasta, Strandvall pyöritteli.

    Ville Verkama olisi kaivannut enemmän kilpailuja nuorten MM-kisojen alle, mutta ei ole jäänyt sitä liiemmin murehtimaan.
    - Kisoihin lähdetään aina voittamaan. Ihan hyvältä tuntuu, vaikka kisakunto on hieman arvoitus, Verkama mietti.

    Viimevuotinen nuorten MM-hopeamitalisti Toni Närväinen lähtee avausmatkalle jatkopaikka mielessä, mutta suurimmat odotukset kohdistuvat kuitenkin takaa-ajoon ja 15 kilometrin perinteiselle.
    - On kulunut jo kaksi vuotta siitä, kun viimeksi hiihdin vapaan sprintin. Lahden ensin hakemaan paikkaa jatkoon, sitten siitä seuraavaan ja taas seuraavaan erään, Närväinen sanoi.
    - Talla kertaa pystyn vetämään täyden ohjelman. Kyllä minulla ehdottomasti on mitalitavoite näistä kisoista, Närväinen kertoi.

    Matti Kylmälä lähtee hakemaan lauantain takaa-ajosta mitalia.
    - Harmittaa hieman, kun hyvät startit jäi tekemättä Tampereen SM-kisoissa. Mutta mitalissa on se tavoite, Kylmälä sanoi.

    Matti Heikkinen puolestaan keskittyy 15 kilometrille sekä takaa-ajoon.
    - Kun olen aiemmin lyönyt tavoitteet pöydälle, niin ne ovat menneet aika pahasti metsään. Sellaisia rentoja, hyviä suorituksia lahden hakemaan, Heikkinen kertoi.

    Naisissa Mona-Liisa Malvalehto tavoittelee sprintissä paikkaa A-finaalissa, vaikka lähtökohdat kilpailuihin ovat hieman erilaiset kuin edeltävinä vuosina.

    - Kun kutsu tuli, niin lahdin innoissani mukaan. Tulevaisuudessa on kyllä tarkoituksena olla hieman isommissa kekkereissä. Sprintissä näkee sitten, minkälainen kunto on tällä hetkellä, Malvalehto mietti.

    Silja Tarvosen mielestä on vaikea ennustaa, mihin kunto riittää ensi kertaa järjestettävässä 23-vuotiaiden sarjassa. Malvalehdon tavoin hän hiihtää kisoissa täyden ohjelman.

    - Kyllä palautuminen hetken vaatii, mutta ei siitä ongelmaa muodostu. Hyviä sijoituksia olen hakemassa, Tarvonen sanoi.

    Maunu Anhava

    Lisätietoja Kranj´n pohjoismaisten lajien nuorten MM-kisoista 2006: http://www.jwsc2006.com/ 
    Pohjoismaisten lajien nuorten MM-kisat 2005 pidettiin Rovaniemellä. Niistä löytyy tietoa osoitteesta: http://www.jwsc2005.net/

    Kaikki suomalaiset EM/MM-mitalistit löytyvät täältä.