Uutisen päiväys

4.2.2007← Takaisin

Malyszista tuplavoittaja Titisee-Neustadtissa

Puolan Adam Malysz antoi vakuuttavan näytön kunnostaan voittamalla mäkihypyn maailmancupissa myös tänään. Suomalaisten ilta oli synkkä, sillä vain kaksi kuudesta pääsi toiselle kierrokselle. Janne Happonen oli parhaana 13:s.

 

 Mäkimaailman tämän hetken ykkösnimestä ei ole epäilystäkään. Puolan konkari Adam Malysz on äitynyt loistavaan vireeseen Sapporon MM-kisojen lähestyessä. Viiksiniekka piti eiliseen tapaan ykköspaikkaa jo ensimmäisen kierroksen jälkeen 129,5-metrisellään. Ero seuraaviin venyi kuitenkin jälleen suureksi, kun Malysz ponkaisi toisellaan kilpailun pisimmän hypyn, 134,5 metriä. Itävallan Gregor Schlierenzauer sai jäädä nuolemaan näppejään 12 pisteen päähän Malyszin 257,7 pisteen potista. Nuorukaisen hypyillä oli mittaa 128,5 ja 130,5 metriä.

 Päivän iloisin mies mäkimontussa oli varmasti kolmanneksi loikannut Dimitri Vasilliev. Tasaista työtä maailmancupin kiertueella tehnyt venäläinen lunasti ensimmäistä kertaa tällä kaudella palkintopallipaikan hypättyään 125 ja 133 metriä. Eroa Malysziin kertyi kuitenkin yli 15 pistettä.

 

 Suomi sai jälleen kaikki kuusi edustajaa mukaan mäkihypyn maailmancupin kilpailuun, mutta näytöt jäivät eiliseen tapaan vaisuiksi, vaikka kilpailu olikin melko tasaista. Vain Janne Happonen ja Jussi Hautamäki selvittivät tiensä toiselle kierrokselle ja maailmancupin pisteille. Happonen oli 13:s ja Hautamäki 20:s. Kuopiolaiset olivat ensimmäisen kierroksen 120-metrisillään lähes tasoissa, mutta Happonen petrasi asemiaan 127,5 metrin hypyllään Hautamäen jäädessä 122 metriin.

 - Jussin ensimmäinen oli tosi positiivinen suoritus. Toinen jäi sitten vähän tarkemmalle, mutta kokonaisuus oli hyvä, totesi kakkosvalmentaja Janne Väätäinen Hautamäen säestelemänä kilpailun jälkeen. Väätäinen oli myös tyytyväinen Janne Happosen esityksiin viikonlopun aikana.

 - Jannen eka oli keulan jälkeen vähän liian aggressiivinen, mutta toinen oli tosi hyvä, analysoi Väätäinen ja kehui myös Happosen tämän hetken kuntoa. – Se eilinen oli vain työtapaturma. Sattui tosi huono rakokin, selvensi Väätäinen suojattinsa eilistä notkahdusta.

 Muiden suomalaisten sijoitukset eivät päätä huimanneet. Karsinnassa edukseen esiintynyt Harri Olli jäi 115 metriin ja sijoitus oli 36:s. Puoli metriä vähemmän hypännyt Veli-Matti Lindström seurasi pykälää alempana. Yhä parhaana suomalaisena maailmancupin pisteissä 7:tenä olevan Arttu Lapin oli tyytyminen 41 sijaan ja myös Tami Kiuru esiintyi eiliseen tapaan vaisusti ollen 43:s.

 Väätäinen myönsi, että etenkin Harri Ollilta ja Arttu Lapilta odotettiin enemmän. Syyt hyppyjeen heikohkoon tasoon eivät kuitenkaan ole vielä täysin selvillä.

 - Täytyy miettiä tarkkaan, missä vika on. Poikien suoritukset olivat kuitenkin tänään täysin eri luokkaa kuin eilen, pohdiskeli Väätäinen.

 

 Mäkihypyn maailmancup pysyy edelleen Saksassa. Kiertue jatkuu keskiviikkona 7. helmikuuta Klingentahlissa iltakilpailulla, joka korvaa joulukuussa peruttua Harrachovin viikonloppua. Myös ensi viikonloppuna hypätään Saksassa. Paikkana on tuolloin Willingen.

 Janne Ahonen ja Matti Hautamäki loistivat Neustadtissa poissaolollaan eivätkä herrat hyppää myöskään Klingentahlissa, jonne tämän viikonlopun joukkueesta matkaa vain Jussi Hautamäki seuranaan B-maajoukkueen miehiä. Willingenin viikonlopulle valmennusjohto ei ollut vielä tehnyt päätöstä. Väätäisen mukaan kuitenkin ainakin Janne Happonen ja Jussi Hautamäki olisivat kiinnostuneita kilpailemaan, mutta lopulliset päätökset tehdään vasta alkuviikosta.

 

Tulokset ja maailmancupin tilanteet: http://www.fis-ski.com/

 

Katariina Karjalainen