Uutisen päiväys

18.1.2006← Takaisin

Mäkihypyn ja yhdistetyn nuorten MM-joukkueet on nimetty

Pohjoismaisten lajien nuorten MM-kilpailut pidetään 30.1.-5.2.2006 Kranj´ssa Sloveniassa. Suomen joukkueet kisojen mäkihyppyyn ja yhdistettyyn on nimetty. Maastohiihdon joukkue vahvistetaan Tampereella SM-hiihtojen jälkeen.

Yhdistetyn nuori joukkue lähtee taistelumielellä kisoihin

Suomen yhdistetyn joukkueeseen kuuluvat: Lauri Asikainen, Joakim Lehto, Olli Muotka, Ville Tuppurainen ja Anssi Ylipulli. Joukkueen valmentaja on Kimmo Savolainen.

Yhdistetyssä nuorten MM-kisojen ikäraja on 20 vuotta.

Suomen yhdistetyn joukkue on sikäli yllätyksellinen, että siitä puuttuvat ikäluokan kovat suomalaisnimet Anssi Koivuranta, 17, ja Janne Ryynänen, 18.

- Molemmat pojat ovat menestyneet maailmancupissa niin hienosti, että tulemme esittämään heitä olympiajoukkueeseen. Arvoasteikossa olympiakisat menevät kaiken muun edelle, kiteytti Suomen Hiihtoliiton yhdistetyn päävalmentaja Jani Klinga painotuksia.
- Molemmilla pojilla on tämänkin jälkeen vielä mahdollisuus osallistua nuoren MM-kisoihin kaksi kertaa, hän jatkoi ja kertoi kuulleensa, että samanlaiseen ratkaisuun ovat päätymässä myös monet maailmancupia kiertäneet nuortensarjalaiset.

Myös Anssi Koivuranta itse on valmennusjohdon kanssa samaa mieltä vaikka kauden alkaessa vielä mainitsi kautensa päätavoitteeksi nuorten MM-kisat.
- Jos tässä nyt ollaan menossa vähän isompiin kisoihin, niin niihin täytyy panostaa täysillä. Voihan olla, ettei tällaista mahdollisuutta tule tämän jälkeen enää koskaan, Koivuranta kertoi Kuusamosta, jossa pakkanen paukkuu 30:ssa miinusasteessa.
- Toivottavasti lämpenee, jotta pääsee harjoittelemaan. Nyt on niin kylmä, ettei ulkona voi tehdä mitään, nuori mies harmitteli ja suunnitteli siirtymistä Vuokatin tunneliin hiihtämään, mikäli pakkanen ei ota pikaisesti lauhtuakseen.

Yhdistetyn nuorten MM-joukkueen valmentaja Kimmo Savolainen myöntää, että "tähtien" poisjäänti muuttaa lajille nuorten kisoista asetettuja tavoitteita.
- Meillä on tasainen joukkue, jolla hyvinkin on mitalimahdollisuuksia, mikäli kaikki menee nappiin, arvioi Savolainen.
- Emme me lähde lyötyinä matkaan. Toisaalta on ihan myönteistä, että voimme antaa mahdollisuuden suuremmalle ryhmälle näistä, joiden kanssa on koko kausi töitä tehty, Savolainen jatkoi.

"Mäkihypyn mitaliketju ei saa katketa"

Mäkihypyssä Suomella on puolustettavana Joonas Ikosen MM-kulta ja joukkuekilpailun pronssi viime vuodelta Rovaniemeltä. Kisaan käydään joukkueella Mika Kauhanen, Jere Kykkänen, Ville Larinto, Sami Niemi ja Jesper Ruuth. Joukkueen valmentaja on Olli Happonen.

Mäkihypyssä nuorten MM-kisojen yläikäraja on 18 vuotta.

- Mitaliketjua ei saa päästää katkeamaan, tuumaa valmentaja Olli Happonen.
- Meillä on liikkeellä nuori ryhmä, josta suurin osa pääsee nuorten kisoihin vielä pari kertaa tämänkin jälkeen. Joukkueen taso on korkea ja kuka tahansa voi onnistuessaan tehdä vaikka mitä, Happonen uskoo.

Nuorten EM/MM-kisojen suomalaismitalistit: http://www.hiihtoliitto.fi/hiihtoliitto/info/tilastoja/arvokisamitalistit/nuorten_em_mm-kisat/

SUOMEN JOUKKUE - MÄKIHYPPY JA YHDISTETTY
NUORTEN MM-KISAT, KRANJ SLO 30.1-5.2.2006

YHDISTETTY

Lauri Asikainen
s. 28.5.1989
Kuusamon Erä-Veikot
valmentaja: Ari Asikainen
2005 nuorten PM mäki 5., yhdistetty 10.
2006 SM 18 vuotta mäki  6., yhdistetty 2.

Joakim Lehto
s.5.5.1989
Ounasvaaran Hiihtoseura
valmentajat: Jukka Ylipulli ja Kalle Lehto
2006 SM 18 vuotta mäki 12., yhdistetty 3.

Olli Muotka
s. 4.7.1988
Ounasvaaran Hiihtoseura
valmentaja: Esa Muotka
2005 nuorten MM sprintti 37., nuorten PM yhdistetty 5.
2006: SM 18-vuotta mäki 4., yhdistetty 1.

Ville Tuppurainen
s. 18.6.1988
Jyväskylän Hiihtoseura
valmentaja: Pekka Tuppurainen
2005: nuorten MM joukkueyhdistetty 5., sprintti 36., nuorten PM yhdistetty 8.
2006 SM 18 vuotta mäki 8., yhdistetty 5.

Anssi Ylipulli
s. 14.4.1989
Ounasvaaran Hiihtoseura
valmentajat: Jukka Ylipulli ja Kari Ylipulli
2005 nuorten PM mäki 13., yhdistetty 6.
2006 SM 18 vuotta mäki 5., yhdistetty 4.

Valmentaja: Kimmo Savolainen

MÄKIHYPPY

Mika Kauhanen
s. 14.9.1989
Puijon Hiihtoseura
valmentaja: Pasi Moilanen
2006 SM 18 vuotta mäki  3.

Jere Kykkänen
s. 12.10.1988
Lahden Hiihtoseura
valmentaja: Kimmo Kykkänen
2005 nuorten MM-kisat, joukkuepronssia, HS100 25.
2006 SM 18 vuotta mäki  7.

Ville Larinto
s. 11.4.1990
Lahden Hiihtoseura
valmentajat:  Jari Larinto ja Kari Jääskeläinen
2006 SM 18 vuotta mäki  2.

Sami Niemi
s. 16.2.1991
Ounasvaaran Hiihtoseura
valmentaja:  VP Niemi
2005 nuorten PM mäki 4.
2006 SM 18 vuotta mäki 1.

Jesper Ruuth
s. 3.12.1989
Puijon Hiihtoseura
valmentaja: Pasi Moilanen
2005 nuorten PM mäki 6.
2006 SM 18 vuotta mäki  8.

valmentaja Olli Happonen

Lisätietoja www.hiihtoliitto.fi

NUORTEN MM-KISAT, KRANJ SLO 30.1-5.2.2006

OHJELMA

31.1.2006
klo 10.00 Maastohiihto alle 20 naiset ja miehet, sprintti V - karsinta
klo 11.00 Maastohiihto alle 23 naiset ja miehet, sprintti V - karsinta
klo 12.00 Maastohiihto alle 20 naiset ja miehet, sprintti V - finaalit
klo 13.00 Maastohiihto alle 23 naiset ja miehet, sprintti V - finaalit

1.2.2006
klo 10.00 Maastohiihto alle 20 naiset 5 km
klo 10.00 Yhdistetty alle 20 mäkikilpailu HS109
klo 11.30 Maastohiihto alle 20 miehet 10 km
klo 14.00 Yhdistetty alle 20 hiihto 10 km V Gundersen

2.2.2006
klo 10.00 Maastohiihto alle 20 naiset 10 km
klo 12.00 Maastohiihto alle 20 miehet 15 km
klo 14.00 Mäki alle 18 miehet HS109

3.2.2006
klo 10.00 Maastohiihto alle 20 naiset takaa-ajo 5 km P/5 km V
klo 10.00 Yhdistetty alle 20 joukkuekilpailu HS109
klo 11.00 Maastohiihto alle 20 miehet takaa-ajo 10 km P/10 km V
klo 14.00 Yhdistetty alle 20 joukkuekilpailu 4x5 km V

4.2.2006
klo 10.00 Maastohiihto alle 23 naiset takaa-ajo 7,5 km P/7,5 km V
klo 12.00 Maastohiihto alle 23 miehet takaa-ajo 15 km P/15 km V
klo 14.00 Mäki alle 18 joukkuekilpailu HS109

5.2.2006
klo 09.30 Maastohiihto alle 20 viesti naiset 4x3,3 km P/V
klo 10.00 Yhdistetty alle 20 sprinttikilpailun mäki HS109
klo 11.30 Maastohiihto alle 20 viesti miehet 4x5 km P/V
klo 12.00 Mäki alle 18 naiset HS109
klo 13.30 Yhdistetty alle 20 sprinttikilpailun hiihto 5 km V

Lisätietoja pohjoismaisten lajien nuorten MM-kisoista: http://www.jwsc2006.com/