Uutisen päiväys

25.11.2005← Takaisin

Mäkihyppääjät urakoivat lauantaina kaksi kilpailua

    Rukan maailmancupin organisaatio, YLE ja Kansainvälisen hiihtoliiton edustajat ovat neuvotelleet lauantain alkuperäisen kilpailun pitämisestä ja päätyneet siihen, että lauantaina käydään peräkkäin kaksi mäkikilpailua.

    Mäkihypyn maailmancupin avauskilpailua ei hunojen olosuhteiden takia voitu pitää Rukalla perjantai iltana. Se päätettiin siirtää hypättäväksi lauantaina 26.11.  Alunperin ajatuksena oli peruuttaa Rukan toinen mäkikilpailu kokonaan. Perjantai illan aikana löytyi kuitenkin uusi ratkaisu, jonka mukaan perjantaina pitämättä jäänyt kilpailu hypätään lauantaina klo 14.45 alkaen. Kilpailu hyptään yhden kierroksen kilpailuna. Kilpailuun pääsevät torstain karsintojen 50 parasta kilpailijaa.

    Mäkihypyn maailmancupin toisen osakilpailun karsinta alkaa Kuusamon Rukalla noin klo 15.30 ja mäkikilpailu alkaa kli 17.15.

    YLE näyttää Rukan suurmäen molemmat lauantain kilpailut. Ensimmäinen kilpailu nähdään YLE24 kanavalla ja toinen TV2:lta.

    Lisätietoja: www.nordicopening.com