Uutisen päiväys

15.3.2008← Takaisin

Luusua niukasti palkintopallilta maailmancupin finaalissa

    Upeassa aurinkoisessa Valmalencon säässä laskettiin kumparelaskun finaalikilpailu. Ainoastaan yhden kierroksen finaalilaskut tarjosivat tiukan kumparekilpailun, jossa jokainen laskija pisti kaikkensa peliin.

    Kumpareikon osittain jäinen pinta sekä auringon sulattama liiskautunut lumi tarjosivat haasteelliset olosuhteet kilpailulle. Miesten finaalissa nähtiin huikeita laskuja, mutta myös epäonnistumisia.

    Tiukassa taistossa neljänneksi laskenut Suomen Tapio Luusua onnistui suorituksessaan, vaikka alkuviikon flunssa ja kurkkukipu olivatkin vieneet miehestä parhaan terän. Luusua keräsi pisteitä 23.12, kun voittaja Yhdysvaltojen David Babic sai 23.26 pistettä.

    ”Ihan mielenkiintoinen kisa. Välillä oli jäätä ja välillä liukasta lunta, mutta ihan tyytyväinen olen laskuun. Pystyin puristamaan viikon parhaan laskun kisaan”, Luusua mietti kilpailun jälkeen.

    Eilisissä harjoituksissa Luusua ei vielä ollut täysin kunnossa ja vasta aamulla hän sai hyviä treenilaskuja alle.

    ”Totta kai harmittaa putoaminen palkintopallilta. Samanlaista kauden lopetusta hain kuin oli Tignes’ssä alkukin (Luusua laski hopealle maailmancupin avauksessa joulukuussa), mutta nyt pisteet eivät kääntyneet minulle”, Luusua jatkoi.

    Päivän kilpailussa toiseksi laski Kanadan Vincent Marquis pistein 23.24 ja kolmanneksi kiilasi vuoden rookie Patrick Deneen (USA) pisteillä 23.18. Kumpareiden maailmancupin voittaja Australian Dale Begg-Smith jätettiin viidenneksi.

    Päävalmentaja Pekka Lehtikallio oli pettynyt tuomarointiin, joka ei ollut aivan linjassa.

    ”Liian paljon oli hajontaa tekniikkapisteissä tuomareiden välillä. Kaikki tuomarit eivät myöskään pitäneet valittua skaalaansa. Tapio laski teknisesti loistavasti, mutta kisan kakkonen ja kolmonen saivat aivan liikaa tekniikkapisteitä”, kommentoi Lehtikallio päivän tuloksia.

    Luusua summasi kautta mietteliäänä

    Luusua oli asettanut kauden tavoitteensa yksittäisiin maailmancupin kilpailuihin. Kauden avauskisan toinen sija jäi ainoaksi palkintopallisijaksi, mikä oli hieman epäonnisen kauden kohokohta.

    ”Kauteen mahtui paljon hyviä laskuja, jotka osuivat alkukilpailuihin. Ne finaalit, joissa laskin olivat suurelta osin dual-kisoja, joista en ihan hirveästi pidä. Toisaalta vauhti oli niissäkin aina kohdillaan, mutta alahyppy epäonnistui liian usein”, summasi Luusua kauden maailmancupin kiertuetta omalta kohdaltaan.

    Tammikuun alussa Luusua kärsi selkäkrampista, mikä esti kilpailemisen. Seuraavaksi epäonnea oli Cypress Mountainilla, jossa tulevalla olympia-areenalla ei sumun vuoksi pystytty laskemaan kilpailua loppuun.

    ”Kauden aikana tuli aina jokin pieni asia, mikä vastusti. Ei mitään yksittäistä jatkuvaa vaivaa, mutta kaikkea pientä”, Luusua analysoi.

    Luusua laskee seuraavat kilpailunsa huhtikuun 11.–13. päivinä Rukalla SM-kilpailuissa. Kilpailuihin osallistuu koko Suomen maajoukkue.


    Tulokset
    Kumparelaskun maailmancupin finaali, Valmalenco (ITA), 15.3.2008:
    Miehet:
    1) David Babic, USA, 23.26 p. 2) Vincent Marquis, CAN, 23.24 p., 3) Patrick Deneen, USA, 23.18 p. 4) Tapio Luusua, FIN, 23.12 p. 5) Dale Begg-Smith, AUS, 22.91 p.

    Naiset:
    1) Aiko Uemura, JPN, 24.50 p., 2) Margarita Marbler, AUT, 24.09 p., 3) Nikola Sudova, CZE, 22.96 p.

    Tulokset kokonaisuudessaan http://www.fis-ski.com/uk/604/1228.html?event_id=23700&cal_suchsector=FS

    Kumpareiden maailmancupin loppupisteet
    Miehet:
    1) Dale Begg-Smith, AUS, 664 p., 2) Guilbaut Colas, FRA, 499 p., 3) Vincent Marquis, CAN, 429 p. … 9) Tapio Luusua, FIN, 244 p. …27) Harri Kyllönen, FIN, 86 p. … 34) Arttu Kiramo, FIN, 47 p. …43) Eemeli Kallas, FIN, 27 p., 44) Janne Salonen, FIN, 19 p.
    Naiset:
    1) Aiko Uemura, JPN, 683 p., 2) Nikola Sudova, CZE, 540 p., 3) Margarita Marbler, AUT, 510 p.