Uutisen päiväys

14.12.2005← Takaisin

Liikuntaneuvos Helka Ristolainen kuollut

    Varsinkin naisten hiihdon hyväksi pitkään työtä tehnyt liikuntaneuvos Helka Ristolainen on kuollut 12.12.2005 Hyvinkäällä.

    Helka Ristolainen oli syntynyt Viipurissa 30.3.1923. Hän teki elämäntyönsä Hyvinkään yhteiskoulussa liikunnan lehtorina ja toimi pitkään myös Helsingin yliopiston voimistelulaitoksen opettajana.

    Urheilun järjestöelämässä hän oli monella tavalla aktiivinen ja toimi erityisesti naisten hiihdon hyväksi niin Suomessa kuin kansainvälisestikin. Hän oli Suomen Hiihtoliiton johtokunnan jäsen 1957-62 ja toimi SHL:n eri valiokunnissa, mm. naisten hiihtovaliokunnassa, hiihtovaliokunnassa ja koulutus- ja valmennusvaliokunnassa aina vuoteen 1973 asti. Ristolainen oli FIS:n naisten komitean jäsen 1953-1966 ja komitean jakauduttua naisten alppihiihto- ja maastohiihtokomiteoiksi naisten maastohiihtokomitean jäsen 1966-83. Hän oli myös naisten hiihtojoukkueen johtajana sekä tuomaritehtävissä monissa arvokisoissa.

    Ristolainen muistetaan myös aktiiviurheilijana lähinnä pesäpallossa ja alppihiihdossa, hän mm. voitti Salpausselän kisojen naisten pujottelun kaksi kertaa 1950-luvulla ja hän harrasti laskettelua yli 70-vuotiaaksi asti.