Uutisen päiväys

8.3.2008← Takaisin

Ligety vahvin Kranjska Goran suurpujottelussa, Sandell 23:s vaativissa olosuhteissa

    Alppihiihdon miesten toiseksi viimeisen suurpujottelun Slovenian Kranjska Gorassa on voittanut Yhdysvaltain Ted Ligety.

    Yhdysvaltalainen Ligety teki 15 sekunnin sadasosan eron Italian Manfred Mölggiin. Kolmanneksi laski Mölggin maanmies Massimiliano Blardone.

    Suomen Marcus Sandellilla oli yhdeksäs sija takataskussa edellisestä maailmancupin suurpujottelusta, mutta vaativa rinteen pinta ei tänään suosinut suomalaista. Ensimmäisen kierroksen 25. sijalta 23:nneksi noussut Sandell ihmetteli rinteen pinnan rajuja muutoksia.

    ”Ei ollut helppoa tänään. Rata pysyi hyvänä viidelle ensimmäiselle laskijalle, jonka jälkeen aamuinen kova pinta oli ihan sohjoa. Oli tosi rankkaa, kun röykytti aivan alusta lähtien ja erot kasvoivat tosi suuriksi”, kertoi Sandell uupuneena kisan jälkeen.

    Huomenna Sloveniassa olisi ohjelmassa pujottelu, johon Sandell oli suunnitellut osallistuvansa. Tämän päivän rankan kilpailun jälkeen, hän kuitenkin päätti jättää kisan väliin ja keskittyä lepoon ennen Bormion maailmancupin finaaleja

    ”Pidän huomenna lepopäivän ja sitten treenaan kevyesti kaksi päivää ennen Bormiota. Se on kuitenkin nyt tärkein kisa, ja rata on siellä pitkä, joten voimat täytyy saada takaisin”, jatkoi Sandell.

    Muut suomalaiset epäonnistuivat ja jäivät kauas kärjestä. Jukka Rajala laski 45:nneksi ja Petteri Kantola 56. sijalle. Jukka Leino laski ulos viimeisillä porteilla.

    Huomenna Kranjska Gorassa lasketaan kauden toiseksi viimeinen pujottelu. Kilpailu alkaa klo 10.00 ensimmäisellä kierroksella. 2. kierros alkaa klo 13.00. Suomalaisista mukana on Leino.

    MTV3 televisioi Kranjska Goran pujottelukilpailun 9.3.
    9.50 MTV3 MAX, 1. kierros
    12.45 MTV3 ja MTV3 MAX, 2. kierros

    Tulokset
    Miesten suurpujottelu, Kranjska Gora (SLO), 8.3.2008:
    1) Ted Ligety, USA, 2.24,31, 2) Manfred Mölgg, ITA, +0,15, 3) Massimiliano Blardone, ITA, +0,80
    … 25) Marcus Sandell, FIN, +4,28, … 45) Jukka Rajala, FIN … 56) Petteri Kantola, FIN, … Jukka Leino, FIN, DSQ

    Tulokset kokonaisuudessaan
    http://www.fis-ski.com/uk/604/610.html?sector=AL&raceid=52906