Uutisen päiväys

17.2.2007← Takaisin

Kumpareissa epäonnen päivä

Suomalaislaskijoilla ei tullut onnistumisia tänään Inawashiron kumpareikossa.

17.02.20007

Kilpailun voittoon laski USA:n Nathan Roberts ennen maan miestään Jay Bowman-Kiriginia. Kolmas oli Japanin Yugo Tsugita.

Suomalaisilla oli musta päivä Inawashiron kumpareiden maailmancupissa. Mikko Ronkainen ja Tapio Luusua selvittivät tiensä karsinnasta loppukilpailuun. Loppukilpailussa molemmat suomalaisfinalistit epäonnistuivat ja jäivät sijoille  13. ja 15. Mikko Ronkaisen kohtalona oli ensimmäinen hyppy, jonka ponnistus epäonnistui ja Ronkainen ei saanut laskuaan hallintaan jyrkässä ja erittäin pehmeässä rinteessä. Tapio Luusua taas ei saanut laskuaan riittävään kontrolliin toiselle hypylle tultaessa ja vauhdin ollessa liian kova Luusua ei kyennyt hyppäämään toista hyppyään ja laskusuoritus hajosi.
La Plagnen maailmancupin voittajalla Sami Mustosella oli samantyyppisiä ongelmia karsinnassa. Mustonen ei saanut jarrutettua laskuvauhtiaan riittävästi tultaessa toiselle hyppyrille ja suoritus hajosi.

"Tämän päivän kilpailussa suomalaisten ongelma oli laskuvauhdin ottaminen kiinni toiselle hyppyrille tultaessa. Rinne on jyrkkä ja erittäin pehmeään lumeen ei saanut laskua kiinni riittävästi, jonka johdosta tulot hyppyreille oli mahdottomat. Harmittaa paljon kun tietää että pojat ovat erittäin kovassa kunnossa. Huomenna lasketaan mies miestä vastaan ja kun onnistumisia saadaan, tulee tulosta varmasti", päävalmentaja Lehtikallio kertoi.