Uutisen päiväys

6.12.2008← Takaisin

Koivuranta saa pitää maailmancupin johtajanliiviä

    Yhdistetyn maailmancup jatkui tänään kirpeässä pakkasessa Norjan Trondheimissa. Paras suomalainen oli jälleen Anssi Koivuranta, joka sijoittui kisassa kolmanneksi.

    Mäkiosuuden jälkeen Anssi Koivuranta oli toisena. Kuusamolainen lähti kolme sekuntia kisaa johtaneen itävaltalaisen David Zaunerin jälkeen. Kaksikon takana hengitti niskaan kovia hiihtäjiä, kuten Norjan Magnus Moan ja Saksan Ronny Ackermann.


    Muista suomalaisista Janne Ryynänen oli mäen jälkeen 11:s (+0,49 kärjestä), Lauri Asikainen 16:s (+0,59), Jaakko Tallus 27:s (+1,28) ja Ville Tuppurainen 43:s (+2,21).

    - Mäen profiilia oli muokattu siten, että kaikki urheilijat hyppäsivät samoille metrilukemille. Tuskin koskaan enää nähdään mäkiosuuden jälkeen näin pieniä eroja, Suomen A-maajoukkueen päävalmentaja Kimmo Savolainen toteaa.

    - Koivurannan hypyt kulkevat edelleen hyvin, mutta Janne Ryynänen epäonnistui tänään omassa hyppysuorituksessaan. Jaakko Talluksella on mäessä liikaa ailahtelevaisuutta, Savolainen harmitteli.

    Moan voitti kotiyleisön edessä

    Maailmancupin johtajaliiviä pitävän Koivurannan hiihto kulki myös hyvin. Kymmenen kilometrin hiihtolenkillä parhainta vauhtia pitivät Koivurannan lisäksi muun muassa Norjan Magnus Moan ja Ranskan Jason Lamy Chappuis. Koivuranta joutui taipumaan Moanille ja Chappuisille, mutta sijoittui tiukan kamppailun jälkeen kolmanneksi.
    Norjalainen voitti kotiyleisön iloksi kisan 0,7 sekunnin erolla ennen Chappuista. Koivuranta hävisi voittajalle 1,5 sekuntia.
    Janne Ryynänen oli lopputuloksissa 17:s (hävisi voittajalle +57,2), Jaakko Tallus 28:s ( +1,32), Lauri Asikainen (+3,35) ja Ville Tuppurainen (+4.05).

    -
    Anssi ja Janne ovat hyvässä vauhdissa. Lauri ja Ville hakevat vielä arvokasta kokemusta, mutta uskon Suomen joukkueen vielä petraavan suorituksia kauden aikana, Savolainen toteaa tyytyväisenä.

    Tuloksia: 1) Magnus Moan Norja 24.49,6, 2) Jason Lamy Chappuis Ranska 0,7 sekuntia jäljessä, 3) Anssi Koivuranta Suomi -1,5, 4) Bill Demong USA -2,2, 5) Ronny Ackermann Saksa -3, ...17) Janne Ryynänen -57,2, 29) Jaakko Tallus -1.32,5, 50) Lauri Asikainen -3.35,5, 53) Ville Tuppurainen -4.05,7.

    Maailmancupin pistetilanne: 1) Koivuranta 220, 2) Ryynänen 174, 3) Ackermann 167, 4) Moan 156, 5) Lamy Chappuis 123, 6) Daito Takahashi Japani 109, 7) Denifl 96, 8) Edelmann 87, 9) Frenzel 85, 10) Bieler 82. Muut suomalaiset: 24) Tallus 34, 34) Asikainen 6.
    Maailmancup jatkuu huomenna vielä Norjan Trondheimissa kello 12.00 mäkiosuus ja kello 13.45 hiihto-osuus.
    Maailmancupin piti jatkua ensi viikolla Tsekin Liberecissä, mutta lumipulan vuoksi kisat jouduttiin perumaan. Kisan mahdollisesta korvaavasta cup-kilpailusta ilmoitetaan myöhemmin tänään.
    Lisää tuloksia www.fis-ski.com