Uutisen päiväys

19.1.2018← Takaisin

Iivo Niskanen on Vuoden Urheilija, Olli Ohtonen Vuoden Valmentaja

Maastohiihtäjä Iivo Niskanen palkittiin Suomen Urheilugaalassa Vuoden Urheilijana 2017.

Niskanen voitti Urheilutoimittajien liiton äänestyksen lähes tuhannella äänipisteellä ennen toiseksi tullutta tennispelaaja Henri Kontista. Lauri Markkanen äänestettiin kolmanneksi.

”Tämä tuntuu melkein paremmalta kuin ensimmäinen kerta. Tuntuu hyvältä palata huipulle parin välivuoden jälkeen ja tehdä se uran tärkeimmässä paikassa. Olin jo usemman vuoden haaveillut siitä, että pystyisin 2017 voittamaan maailmanmestaruuden 15 kilometrin perinteisellä ja palauttamaan ilon suomalaiselle hiihtokansalle”, sanoi Niskanen kiitospuheessaan, noustuaan hakemaan jo toistamiseen uransa aikana Vuoden Urheilija -palkintoa.

Lisäksi Niskanen lupasi järjestää oman gaalan myöhemmin puolisolleen, perheelleen sekä kumppaneilleen, ja mainitsi myös että ”valmentaja saikin jo omansa”, viitaten henkilökohtaisen valmentajansa Olli Ohtosen valintaan Vuoden Valmentajaksi.

Olli Ohtonen, joka Niskasen ohella valmentaa myös sprintterien maajoukkuetta, voitti Vuoden Valmentaja -äänestyksessä lähimmän ”kilpakumppaninsa” koripallon maajoukkueluotsin Henrik Dettmanin yhdellä pisteellä.

Ohtonen palkittiin jo aiemmin tänä vuonna Suomen Valmentajat ry:n Vuoden Valmentaja -tittelillä.

Katso video Iivo Niskasen kiitospuheesta

Kuvia lisää IIvo Niskasen urheilijaprofliilissa (facebook)

Kuva: Jesse Väänänen