Uutisen päiväys

2.11.2013← Takaisin

Heikkalalle Hiihtoliiton Hannu Koskivuori -mitali

  • Kuusamolainen Seppo Heikkala palkittiin Hannu Koskivuori -mitalilla.

Suomen Hiihtoliitto on palkinnut alppihiihdon parissa niin kotimaassa kuin kansainvälisesti ansioituneen Seppo Heikkalan Hannu Koskivuori -mitalilla.

Mitali luovutettiin kuusamolaiselle Seppo Heikkalalle lauantaina 2. marraskuuta Suomen Hiihtoliiton liittovaltuuston kokouksessa Vantaalla. Erityisesti tuomari- ja TD-toiminnoissa pitkän uran tehnyt Heikkala toimi viime kaudella TD:nä Norjan Kvtifjellin miesten vauhtilajien maailmancupissa.

Suomen Hiihtoliiton liittovaltuusto on perustanut Hannu Koskivuori -mitalin jaettavaksi ansioituneille hiihdon piirissä toimiville henkilöille, yhteisöille tai järjestöille. Mitalissa on toisella puolella kuvattuna latu-uraan liittyen teksti: ”Latua avaten”. Mitalin on suunnitellut Yrjö Lohko. Mitaleja on lyöty 50 numeroitua kappaletta. Heikkalalle myönnetty mitali on 29:s mitali. Se voidaan antaa hiihtourheilussa ansioituneelle henkilölle, yhteisölle tai järjestölle.

Mitali on jaettu vuosittain marraskuusta 1985, jolloin Hannu Koskivuori vastaanotti nimikkomitalinsa ykköskappaleen SHL:n liittovaltuuston kokouksessa.

Mitalin saajista päättää vuosittain toimikunta, johon kuuluvat Suomen Hiihtoliiton kunniapuheenjohtaja, puheenjohtaja, varapuheenjohtajat ja liittovaltuuston puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja.

Myönnetyt Hannu Koskivuori –mitalit
1985               1 Hannu Koskivuori +
1986               2 Reino Kuntola +
1987               3 Pekka Kuvaja +
1988               4 Toivo Lehtovuori +
1989               5 Heikki Hampaala +
1990               6 Lasse Johansson
1991               7 Sanoma Osakeyhtiö
1992               8 Tauno Juurtola +
1993               9 Antero Kekkonen
1994               10 Kalevi Männys +
1995               11 Vuokatin Urheiluopisto
1996               12 Heikki Keltto
1997               13 Lennart Johansson
1998               14 Lahden kaupunki
1999               15 Juha Mieto
2000               16 Jorma Kuula
2001               17 Puolustusvoimat
2002               18 Paavo M. Petäjä
2003               19 Eeti Nieminen
2004               20 Leena Jääskeläinen
2005               21 Kalevi Häkkinen
2006               22 Pauli Dunder
2007               23 Suomen Olympiakomitea
2008               24 Oy Yleisradio Ab
2009               25 Matti Pulli
2010               26 Alpo Peltola
2011               27 Leila Lepistö
2012               28 Kansainvälinen Hiihtoliitto FIS
2013               29 Seppo Heikkala
(+kuollut)