Uutisen päiväys

29.12.2008← Takaisin

Harri Olli mäkiviikon avauskilpailun seitsemäs

Keski-Euroopan mäkiviikko käynnistyi tänään Saksan Oberstdorfissa. Uusilla hyppypuvuilla kilpailleet suomalaiset olivat hyvässä iskussa. Ensimmäisellä kierroksella hypättiin pareittain.

Suomalaisista ensimmäisenä tulilinjalla oli konkari Matti Hautamäki, joka selvitti 126,5 metrin hypyllään tiensä toiselle kierrokselle. Hautamäki oli kierroksen 17.

Sami Niemi hyppäsi 120 metriä, kun karsintakaveri Norjan Anders Jacobsen leiskautti 138 metriä. Kerran jo mäkiviikon voittanut norjalainen melkein kaatui hyppynsä, mutta Niemi karsiutui toiselta kierrokselta.

Komean hypyn esitti myös Kalle Keituri. Hurjasti tuuletellut suomalainen liiteli 131,5 metriä, joka riitti kymmenenteen sijaan.

Koekierroksella yllättävän vaisuna ollut Harri Olli jysäytti ensimmäisellä kierroksella 135,5 metriä. Suomalainen oli kierroksen viides, häviten 136,5 metriä hypänneelle ja kierrosta johtaneelle sveitsiläiselle Simon Ammanille ainoastaan 3,8 pistettä.

Suomen mäkikotkista viimeisenä tornista laskeutui Ville Larinto, joka koekierroksella hyppäsi 130 metriä. Larinto laskeutui liian varhain, hypäten kilpailussa 125 metriä, jolla hän oli 25:s.

-
Sami parantaa hyppy hypyltään suorituksiaan. Täytyy muistaa, että karsintavastus oli nuorelle kaverilla kova. Ei hän huonolle miehelle hävinnyt, mäkihypyn päävalmentaja Janne Väätäinen toteaa avauskierroksesta.

Amman edelleen kärkimies

Toiseltakin kierrokselta odotettiin huikeaa jännitystrilleriä ja erittäin tiukkaa taistoa. Yleisö sai nähdä jälleen huippumäkihyppyä. Tasaisessa kilpailussa tyylipisteet nousivat myös tärkeään rooliin.
Ensimmäisellä kierroksella hieman epäonnistunut Ville Larinto ponkaisi toisella kierroksella hienot 128 metriä, joka riitti lopputuloksissa 14. sijaan. Tasaisen varma Matti Hautamäki hyppäsi finaalissa 126 metriä, jolla hän oli kisan 13.
Iloinen suomalaisyllättäjä oli Kalle Keituri, joka leiskautti toisella kierroksella upeat 129,5 metriä. Keituri oli mäkiviikon avauskilpailun kahdeksas.

-
Tosi hyvin sujuivat tämän päivän kisat, ei mitään valittamista. Ehdottomasti tästä jatketaan rennolla mielellä kohti torstaita. Mielenkiintoiset kisat ovat luvassa, naurahti Keituri.
Harri Olli ei toisella kierroksella hätyytellyt kärkimiehiä, vaikka olikin suomalaisista paras. Olli hyppäsi 126,5 metriä, ja hän oli kisan seitsemäs.

Kisan vei nimiinsä toisella kierroksella 134 metriä hypännyt Simon Amman, joka jätti toiseksi tulleen Itävallan Wolfgang Loitzlenin 1,2 pisteen päähän.

Päivän pienoinen yllättäjä oli kolmanneksi hypännyt Venäjän Dimitri Vassiliev, joka hävisi voittajalle ainoastaan 2,0 pistettä.

-
Kaiken kaikkiaan tänään oli upea ja tiukka kisa. Suomalaisiltakin hieno suoritus joukkueena, vaikka parannettavaa jäi, Väätäinen toteaa.

-
Vassilievin menestys ei ollut yllätys, koska harjoituksissa hän esitti jo hyviä hyppyjä. Hän on aikaisempinakin vuosina ollut kärkikahinoissa mukana, Väätäinen lisää.

Suomalaiset uskovat omaan kuntoon
Mäkiviikon toinen osakilpailu hypätään torstaina 1.1. Saksan Garmisch-Partenkirchenissä, jonne suomalaiset lähtevät rennoin mielin taistelemaan hyvistä sijoituksista. Jokainen hyppy on tärkeä, mitä vain voi tapahtua.

-
Huomenna lähdetään kisapaikalle, jossa odottavat uudet kujeet ja mäki. Kyllä se siitä taas lähtee, Väätäinen uskoo.

Tulokset 29.12.: 1. Simon Ammann SUI 286,4 pistettä, 2. Wolfgang Loitzl AUT – 1,2, 3. Dimitri Vassiliev RUS – 2,0, 4. Gregor Schlierenzauer AUT -6,3, 5. Martin Schmitt GER -12,6, 6. Anders Jacobsen NOR -17,4, 7. Harri Olli -17,9, 8. Kalle Keituri -18,6 … 13. Matti Hautamäki -35,9, 14. Ville Larinto -36,5

Lisää tuloksia ww.fis-ski.fi.