Uutisen päiväys

18.2.2007← Takaisin

Balsamia haavoihin Suomi neljäs, Itävalta voitti

Suomi sijoittui neljänneksi alppihiihdon MM-kilpailujen joukkuekilpailussa Ruotsin Åressa. MM-kilpailut päättävän joukkuekilpailun maailmanmestaruuden voitti ylivoimaisesti Itävalta. Isäntämaa Ruotsi sai hopeaa ja Sveitsi pronssia.

Pujotteluosuus sujui suomalaisilta hyvin, sillä Tanja Poutiainen, Kalle Palander, Sanni Leinonen ja Tuukka Kaukoniemi tekivät täysipainoiset suoritukset. Palander oli erityisen iloinen lopputuloksesta.

- Todella mahtavaa! Oltiin neljänsiä. Jäi kymmenen pistettä pronssilta, niin ei edes harmita, Palander hehkutti tuloksen selvittyä.

- Tuukan ja Sannin suorituksethan olivat aivan uskomattomia, Palander intoutui kehumaan joukkuekavereitaan.

Myös Suomen alppihiihdon lajijohtaja Janne Leskinen myhäili tyytyväisenä. Erityisesti hän nosti esille joukkueen nuorten hyvät esitykset.

- Olihan tämä aika yllättävä sijoitus. Leinonen ja Kaukoniemi näyttivät tänään osaamistaan. Oli hieno katsoa heidän laskujaan. On huomattavasti mukavampaa lähteä tämmöisen tuloksen kanssa kuin mitä tähän asti olemme saavuttaneet. Olisikohan ollut niin, että henkilökohtaisissa lajeissa nuorilla oli vielä vähän liikaa puristusta, ja nyt kun oli tällainen hupikisa, rentous löytyi, Leskinen pohti.

Kaukoniemi jätti pujottelun päätöskierroksella taakseen mm. ruotsalaisen Jens Byggmarkin ja henkilökohtaisen pujottelumestaruuden lauantaina voittaneen itävaltalaisen Mario Mattin. Itävalta tosin oli jo varmistanut mestaruuden ennen Mattin laskua, ja hän nosti laskuasentonsa ylös ennen maaliviivaa.

Joukkuekilpailussa laskettiin neljä supersuurpujottelu- ja neljä pujottelulaskua siten, että naiset ja miehet laskivat kummassakin lajissa kaksi laskua. Joukkuekisan maailmanmestaruudesta taisteltiin vasta toista kertaa, sillä laji oli ensimmäistä kertaa ohjelmassa Italian Bormion MM-kilpailuissa kaksi vuotta sitten.

 

Alppihiihdon seuraavat MM-kilpailut järjestetään Ranskan Val d'Iseressa tammi-helmikuussa 2009.