Uutisen päiväys

4.1.2009← Takaisin

Anssi Koivuranta tykitti voittoon

Yhdistetyn maailmancup jatkui tänään Saksan Schonachissa. Vuorossa oli henkilökohtaiset kisat, kun eilen Suomi sijoittui joukkuekilpailussa neljänneksi.

Mäkiosuuden ykkönen oli tänään 95 metrin hypyllään Anssi Koivuranta, joka jätti 94 metriä hypänneen itävaltalaisen Mario Stecherin 14 sekunnin päähän. Osuuden kolmas oli itävaltainen David Zauner, joka jäi suomalaisesta 26 sekuntia.
Muista suomalaisista Lauri Asikainen oli mäen jälkeen viides (+ 0.38), Janne Ryynänen seitsemäs (+0.46) ja Jaakko Tallus kymmenes (+1.00).

-
Mäkiosuus oli loistava suomalaisilta, mutta olosuhteetkin olivat pitkästä aikaan erinomaiset. Anssilla on erittäin hyvä hyppyvire päällä, mutta ilahduttavasti Janne on löytämässä alkukautensa hyppykunnon.

-
Jaakon hyppy on teknisesti kasassa, mutta vielä löytyy hiomista. Jaakolla on kuitenkin jo havaittavissa todella hyviä juttuja. Laurinkin hyppy kulkee mallikkaasti, yhdistetyn päävalmentaja Kimmo Savolainen kommentoi iloisena.

”Anssilta kypsää hiihtoa”

Kymmenen kilometrin hiihto-osuudella kovinta vauhtia meni Anssi Koivuranta. Suomen ykköstykki jätti toiseksi tulleen Yhdysvaltojen Bill Demongin 6,7 sekunnin päähän. Yhdistetyssä kolmas oli tänään Saksan Björn Kircheisen.
Muut suomalaiset onnistuivat tänään myös hyvin. Jaakko Tallus oli lopputuloksissa 13., kun Janne Ryynänen löytyi sijalta 17.

-
Anssi hiihti tänään kypsästi ja hyvin. Jaakolta myös hyvä hiihto, mutta Jannen suorituksesta oli havaittavissa väsymystä. Jannella on lievää tulehdusta keuhkoputkissa, joka toivottavasti ei siitä pahene, Savolainen kertoo huolestuneena.

-
Lauri on meidän mukana vielä ensi viikolla, mutta nuorelle kaverille ja ensikertalaiselle jatkuva reissaaminen on rankkaa. Italian jälkeen Lauri keskittyy enemmän perusharjoitteluun, Savolainen lisää.
Yhdistetyn maailmancup jatkuu 10.–11.1. Italian Val di Fiemmessä.

-
Tästä on hyvää jatkaa eteenpäin, koska selkeästi poikien meno näyttää parantuneen entisestään, Savolainen sanoo tyytyväisenä.

Tulokset 4.1.: 1. Anssi Koivuranta 22.15,4, 2. Bill Demong USA +6,7, 3. Björn Kircheisen GER + 7,1, 4. Mario Stecher AUT + 7,2, 5. Tino Edelmann GER + 8,2, 6. Bernhard Gruber AUT + 14,0 … 13. Jaakko Tallus +52,1, 17. Janne Ryynänen + 1.08,6, 39. Lauri Asikainen + 2.19,9.

Maailmancupin pistetilanne: 1. Anssi Koivuranta 543, 2. Magnus Moan NOR 396, 3. Bill Demong USA 367, 4. Jason Lamy Chappuis 353, 5. Björn Kircheisen GER 349, 6. Tino Edelmann GER 221, .... 10. Janne Ryynänen 197, 31. Jaakko Tallus 56, 47. Lauri Asikainen 12

Lisää tuloksia www.fis-ski.fi