Uutisen päiväys

17.1.2009← Takaisin

Anssi Koivuranta palasi kilpaladulle ollen hienosti toinen esiolympiakisoissa

Kanadan Vancouverissa nähtiin mielenkiintoinen yhdistetyn maailmancupin osakilpailu. Suomen ykkösnyrkki Anssi Koivuranta palasi pienen tauon jälkeen takaisin kilpaladulle. Esiolympiakisoissa Yhdysvaltojen Bill Demong otti voiton.

Maailmancupia johtava Koivuranta oli mäkiosuuden kärkimies. Kuusamolainen pääsi hiihto-osuudelle 29 sekunnin etumatkalla, ennen toiseksi hypännyttä Yhdysvaltojen Bill Demongia.

Janne Ryynänen
lähti hiihto-osuudelle kolmantena, häviten Koivurannalle 31 sekuntia. Jaakko Tallus oli mäen jälkeen yhdeksäs, hän lähti 1.14 minuuttia Koivurannan perään.

-
Pojilta tänään erittäin hyvää hyppäämistä. Jaakolla varsinkin hyppykunto on mennyt selkeästi eteenpäin. Anssihan oli koko ajan paras hyppääjä, päävalmentaja Kimmo Savolainen kommentoi tyytyväisenä.
Hyvistä iskuasemista kymmenen kilometrin hiihto-osuudelle lähtenyt Koivuranta hävisi tiukan kamppailun jälkeen Bill Demongille. Koivuranta jaksoi olla kärjessä pitkääkin, mutta tällä kertaa Demong oli vahvempi. Kisan kolmas oli Saksan Björn Kircheisen.
Janne Ryynänen oli lopputuloksissa komeasti kahdeksas. Jaakko Talluksenkin suksi kulki liukkaasti, hän oli 13:sta.
Koivuranta vankisti edelleen maailmancupin johtoasemaansa.

-
Vähän jännitti, että kuinka Anssi jaksaa hiihtää sairastelun jälkeen. Hyvin hän jaksoi, varsinkin ensimmäiset viisi kilometriä. Demongin lisätessä vauhtia, niin Anssi ei enää jaksanut roikkua mukana, Savolainen toteaa.

-
Täytyy olla erittäin tyytyväinen poikiin, koska Rukan jälkeen tämä on parhaimpia kisojamme. Toivottavasti huomenna jatketaan samoilla kuvioilla, eli yhtä hyvin, Savolainen lisää nauraen.
Yhdistetyn maailmancup jatkuu edelleen huomenna Vancouverin jylhissä maisemissa.

Tulokset 16.1.: 1. Bill Demong USA 25.07,9, 2. Anssi Koivuranta +18,4, 3.Björn Kircheisen +32,3 , 4. Mario Stecher +32,6, 5. Magnus Moan NOR +33,1, 6. Tino Edelmann GER +33,5, … 8. Janne Ryynänen +51,6, 13. Jaakko Tallus + 1.05,7
Lisää tuloksia ja maailmancupin pistetilanne www.fis-ski.fi