Uutisen päiväys

12.1.2006← Takaisin

Alppihiihtäjät kilpailevat viikonloppuna tekniikka- ja vauhtilajeissa

Miehet antavat viimeisiä näyttöjä viikonloppuna Torinoon olympialaisiin. Jukka Rajala antoi jo tiistaina oivia näyttöjä kunnostaan Eurooppa-cupin osakilpailuissa Itävallassa. Vauhtilajien puolella viikonloppuna nähdään myös suomalaisväriä.

Miesten alppimaajoukkue kilpailee 13.1 – 15.1 Sveitsin Wengenissä. Ensimmäisenä suomalaisena tuleen joutuu Jouni Pellinen, joka ottaa ensimmäisen vauhtilajien maailmancupstartin. Pellinen osallistuu Wengenissä superalppiyhdistettyyn. Kilpailussa lasketaan syöksyä ja pujottelua yhdet laskut saman päivän aikana. Pellisen on tarkoitus ottaa osaa myös lauantaina laskettavaan varsinaiseen syöksykisaan samaisella Lauberhornin rinteellä joka on huikeat 4 480 metriä pitkä. Mikäli Pellinen laskee maailmancup-pisteille on hänellä mahdollisuus nousta vielä Torinon olympiajoukkueeseen. 

Jukka Rajala voitti tiistaina 10.1 lasketun suurpujottelun eurooppacupin osakilpailun Itävallan Hinterstoderissa. Voitollaan Rajala on lähellä nousua Torinon kisakoneeseen. Rajala laskee vielä ennen sunnuntain kilpailua eurooppacupin suurpujottelukilpailun lauantaina. Tekniikkalajien laskijat jatkavat kilpailuaan myös Wengenissä jossa kilpaillaan pujottelun maailmancup-pisteistä sunnuntaina 15.1. Kilpailussa suomalaisista on mukana Kalle Palander, Jukka Leino, Jukka Rajala ja Jouni Kaitala. Muu joukkue Kaitalaa ja Rajalaa lukuunottamatta on harjoitellut alkuviikon Adelbodenin rinteillä. Kalle Palanderin selkävaivat eivät ole vaikeuttaneet harjoittelua, vaan joukkueen valmistautuminen kilpailuihin on mennyt suunnitelmien mukaan. Joukkueen laskijoita pitkään vaivannut flunssa on myös saatu kuriin. Kalle Söderholmin mukaan joukkue on täynnä itseluottamusta lähdettäessä viikonlopun kilpailuihin.

Wengenin maailmancupit televisiossa

Pe 13.01.2006 Wengen, miesten superalppiyhdistetty

MTV3+         11:25 - 12:45 syöksy

MTV3           14:05 - 14:35 (kooste syöksystä)

MTV3+         14:25 - 15:30 pujottelu

MTV3           16:35 - 17:05 (kooste pujottelusta)

La 14.01.2006 Wengen, miesten syöksylasku

MTV3+         13:15 - 15:15

MTV3           16:45 - 18:00 kooste

MTV3+         21:45 - 23:00 kooste

Su 15.01.2006 Wengen, miesten pujottelu

MTV3+         10:40 - 12:10 1. kierros

MTV3           13:10 - 14:30 1. kierroksen kooste ja 2. kierros

MTV3+         21:45 - 22:55 kooste

 Kilpailuja voi seurata myös Eurosportilta pe – su.

Lisätietoja:

Superalppiyhdistetty:         Pasi Laitakari +43 676 700 3291

Pujottelu:                            Kalle Söderholm +43 676 700 3260

http://www.fis-ski.com/