Uutisen päiväys

23.11.2006← Takaisin

Yhdistetyssä odotettavissa jännittäviä kilpailuja

Suomen yhdistetyn joukkueella on vain yksi tavoite: olla maailman paras. Sen saavuttamiseen uskotaan, kun tiedetään ryhmän taso ja aikaisempi menestys.

Luottamus omaan tekemiseen on huokuu Suomen kokeneesta yhdistetyn joukkueesta. Ryhmän keulakuva Hannu Manninen vakuuttaa motivaatiota riittävän.
- Harjoituskausi on sujunut suunnitelmien mukaisesti, hän vakuutti yhdistetyn kauden avausinfossa Rukalla. Pariin otteeseen mies tosin on ollut flunssassa, mutta niistä on selvitty hyvin, kun mies aikaisemmista vuosista oppineena on hoitanut itsensä kerralla kuntoon, eikä lähtenyt liikkeelle liian aikaisin.
- Sen vuoksi jätin SM-kisat Vuokatissa väliin, jotta kansainvälisen kauden alkua ei riskeerattaisi, hän sanoi.

Suomen mestaruuden normaaliyhdistetyssä voittanut Jaakko Tallus käy uuteen kauteen innostuneena. Viime kauden jälkeen koko valmennustiimi hänen taustallaan on muuttunut. Sen lisäksi, että Jouko Karjalainen palasi yhdistetyn päävalmentajaksi, myös Karjalaisen henkilökohtaiset valmentajat ovat muuttuneet. Vastuuta kantavat nyt Jyri Pelkonen ja Sami Leskinen. Valmentajien vaihtumisen lisäksi uutta ajattelemista on tuonut keväällä Suomen Urheiluopistolla Vierumäellä aloitettu liikunnanohjauksen peruskurssi.

Kotimaisemissaan kauden alussa kisaamaan pääsevällä Anssi Koivurannalla oli viime kaudella vaikeuksia painoindeksin täyttämisessä ja kauden alkaessa paino-ongelmia on taas tullut.
- Kesän aikana paino nousi, mutta nyt se on taas alkanut laskea. Sitä täytyy nyt tarkkailla. Enköhän ole aikaisemmasta oppinut, arveli Koivuranta..

Jouni Kaitaisen elämä sai kesän aikana uuden kiintopisteen, kun perheeseen syntyi esikoispoika.
- Se on tuonut paljon uutta ajattelemista, myönteistä tietysti, hän sanoi ja kertoi myös harjoittelun sujuneen mainiosti.
- Vaihdoin suksia suomalaiseen Atomiciin ja olen ollut tyytyväinen. Olen harjoituskaudella hypännyt paremmin kuin koskaan, vaikka lumelle siirtymisessä onkin ollut vähän ongelmia. Odotan hyviä sijoituksia jokaisesta kilpailusta, Kaitainen ennakoi.

Antti Kuismalle alkukausi on aina ollut ”peikko”, mies on yleensä löytänyt kuntonsa vasta kun talvi on ollut pitkällä.
- Olemme nyt yrittänyt ottaa tämän huomioon harjoittelussa jättämällä mm. alkutalven hiihtoharjoittelua vähemmälle, Kuisma kertoi.

Ville Kähköselle paikka Suomen kovassa yhdistetyn joukkueessa ei ollut itsestään selvyys ja mies myhäilikin tyytyväisenä saavutettuaan paikan mm. SM-pronssin myötä.
- Kolme vuotta sitten olin viimeksi maailmancupissa. Nyt mieli on odottava, mutta myös luottavainen, Kähkönen tuumi.

Osanottajakiintiöt ja uusia kilpailumuotoja

Kaudelle 2006-07 yhdistetyn maailmancupissa on odotettavissa myös sääntömuutoksia. Yksi niistä on osanottajakiintiöiden käyttöön ottaminen. Suomalaiset olivat talven aikana kiinnittäneet huomiota siihen, että monissa osakilpailussa itävaltalaisia ja saksalaisia kilpailijoita oli lähes puolet osanottajista. Siitä syntyi esitys Kansainväliselle hiihtoliitolle FIS:lle maakiintiöiden käyttöön ottamisesta. Ehdotus saikin myönteisen vastaanoton ja alkavalle kaudelle maat voivat saada kilpailuun enintään kahdeksan kilpailijaa.
- Uskon, että näin saadaan tasaisempia kilpailuja, arvioi SHL:n mäkihypyn ja yhdistetyn lajijohtaja Janne Marvaila.

Uutta yhdistetyssä on myös kokeilu, jossa hiihto- ja mäkiosuus kilpaillaan hurrikaanisprinttinä ja lajien välissä on vain lyhyt tauko. Tätä kilpailumuotoa kokeillaan ensimmäisen kerran Salpausselällä 10. maaliskuuta 2007.