Uutisen päiväys

9.12.2005← Takaisin

Yhdistetyssä kilpaillaan viikonloppuna Suomen-mestaruuksista ja "Joksa-karhusta"

Yhdistetyn kilpailutoiminta keskittyy tulevana viikonloppuna kotimaahan. Rovaniemellä ratkaistaan joukkuesprintin Suomen-mestaruudet.

Kilpailut piti alun perin järjestää Lahdessa, mutta lumettomuus vei kisat Rovaniemelle.
- Täällä olosuhteet ovat hyvät, mäki on huippukunnossa ja luntakin on riittävästi, kertoi yhdistetyn päävalmentaja Jani Klinga perjantaina.

- Lauantaina kilpaillaan SM-kisa ja sunnuntaina meillä on ohjelmassa tarkkailusprintti. Siinä nähdään, missä maajoukkueen ulkopuolella olevat tällä hetkellä menevät. Maailmancupissa osanotto-oikeus on vain nimetyillä urheilijoilla, mutta B-maailmancupia ja nuorten MM-kisoja varten tilannetta on hyvä katsoa, arveli Klinga.
- Muutenkin sunnuntain sprintti on tervetullut kun niin paljon kilpailuja on jouduttu peruuttamaan. Kilpailutuntuman saaminen on tärkeätä.

Ensimmäiset pisteet "Joksa-karhuun"

Yhdistetyn SM-kisassa on uutuutena mahdollisuus kartuttaa seuran pistetiliä kilpailtaessa uudesta kiertopalkinnosta, "Joksa-karhusta". Palkinnon on lahjoittanut yhdistetyn moninkertainen arvokisamitalisti ja pitkäaikainen valmentaja Jouko "Joksa" Karjalainen.

- Ilkka Tiilikaisen kanssa on muutaman kerran tavattu koripallo-ottelussa ja jutellessa tuli mieleen, että mäkihypyssä on Jouko Törmäsen lahjoittama "Jokkeri"-kiertopalkinto, mutta yhdistetyssä ei ole vastaava. Silloin mietin, että minulla olisi sopiva, vähän erikoinen palkinto. Se on Holmenkollenin 100-vuotisjuhlakisoista vuodelta 1979 saatu kunniapalkinto - karhufiguuri. Se olen nyt päättänyt lahjoittaa kiertopalkinnoksi. Kiinnityksen saa vuosittain se seura, joka menestyy parhaiten SM-kilpailuissa - kaikki sarjat mukaan lukien ja lisäksi Hopeasomman loppukilpailujen 12- ja 14-vuotiaiden sarjat. Kiertopalkinnolle annettiin nimeksi "Joksa-karhu", Jouko Karjalainen kertoi ja toivoo uuden palkinnon innostavat seuroja yhä aktiivisempaan työhön yhdistetyn hyväksi.

Yhdistetyn kilpailut Ounasvaaralla käydään seuraavalla aikataululla:

Lauantai 10.12.2005
lo 10.00 Koekierros HS100
klo 11.00 SM-joukkuesprintin mäkikilpailu HS100 kaksi kierrosta
klo 14.00 SM-joukkuesprintin hiihto (joukkueessa kaksi kilpailijaa, hiihdetään viestinä 6x1,25 km)

Sunnuntaina 11.12.2005
klo 10.00 Koekierros HS 100 
klo 10.30 Sprinttikilpailu  mäki HS 100 yksi kierros
klo 12.30 Sprinttikilpailun hiihto 7,5 km

Tulokset: www.oh.fi