Uutisen päiväys

12.12.2006← Takaisin

Yhdistetyssä hurrikaanisprintti ja yhteislähtöyhdistetty viikonloppuna

Yhdistetyn maailmancupissa päästään taas tosi toimiin, kun viikonloppuna kilpaillaan Itävallan tutussa Ramsau am Dachsteinissa.

- Kunpa viimein päästäisiin talvisiin olosuhteisiin, huokaa Suomen yhdistetyn maajoukkueen päävalmentaja Jouko Karjalainen ennen lähtöä viikonlopun maailmancupin kilpailuihin.
- Uskon, että tulosta tulee jälleen kun pääsemme kilpailemaan normaalisti, Karjalainen sanoo ja arvioi tähänastisten olosuhteiden olleen erityisesti Hannu Mannista vastaan.
- Isolle miehelle esimerkiksi Lillehammerin mäen alastulorinne oli todella hankala.

Seuraavien yhdistetyn maailmancupin osakilpailujen pitopaikalla Itävallan Ramsau am Dachsteinissakaan ei voida lumella kehuskella. Pikkupakkasta on kuitenkin luvassa.
- Ramsaussa mäki on kunnossa ja siinä pidettiin viime sunnuntaina kisatkin lähes sadalle hyppääjälle. Lunta Ramsaun laaksossa on vain vähän. Näillä näkymin kisajärjestäjät pystyvät tekemään kilpailuja varten 1,5 kilometrin tykkilumiladun. Toivottavasti uralle saadaan riittävästi leveyttä, jotta yhteislähtöyhdistetty saadaan kunnolla läpiviedyksi, Karjalainen sanoo.
- Toivottavasti muutoksia ei tarvitse tehdä, meille alkuperäiset yhteislähtöyhdistetty ja hurrikaanisprintti sopivat hyvin.

(Ramsaun hiihtostadionin webbikamera osoitteessa: http://www.i386.com/webcams/?cam=wm-cam)

Suomesta lähtee jälleen matkaan seitsemän kilpailijaa: Jouni Kaitainen, Anssi Koivuranta, Antti Kuisma, Ville Kähkönen, Hannu Manninen, Janne Ryynänen ja Jaakko Tallus.
- Kuusi miestä pääsee kerralla kilpailemaan. Sunnuntain kilpailusta jää pois lauantain kisassa heikoiten sijoittunut suomalainen.

Suomen yhdistetyn joukkue on päässyt harjoittelemaan kohtuullisissa olosuhteissa.
- Rovaniemeläiset Ville Kähkönen, Hannu Manninen ja Janne Ryynänen ovat olleet kotimaisemissaan ja myös Anssi Koivuranta on pystynyt treenaamana kotonaan Kuusamossa. Etelän miehet Jouni Kaitainen, Antti Kuisma ja Jaakko Tallus olivat viikonloppuna harjoittelemassa Vuokatissa, Karjalainen kertoo ja tietää myös Jaakko Talluksen olevan mukana täysillä, Lillehammerin kaatuminen ei jäänyt haittaamaan miehen suorituksia.

Yhdistetyn maailmancupin ohjelma
Ramsau am Dachstein 16.-17.12.2006

16.12.2006
klo 10.45 10 km (v) yhteislähtö
klo 17.00 mäki HS98 kaksi kierrosta, vain pituus ja alastulo huomioidaan

17.12.2006
klo 13.00 mäki HS98 yksi kierros
klo 16.30 hiihto 7.5 km (v) hurrikaanistartti

Lisätietoja kisoista: http://www.ramsausport.com/w-nordisch-weltcup.html 

Ramsaun yhdistetty televisioissa

Yle TV2 lähettää lauantain kilpailusta koosteen klo 19.35-20.50
Sunnuntain kilpailun kooste on Yle24:n ohjelmistossa klo 18.20-19.30

www.yle.fi