Uutisen päiväys

24.11.2005← Takaisin

Yhdistetty käy luottavaisena uuteen kauteen

Viime kaudella erinomaisesti menestynyt Suomen yhdistetyn joukkue käy olympiakauteen edelleen yhtä korkein tavoittein. Odotusten taustalla on kaikin puolin mainiosti sujunut harjoituskausi.

Yhdistetyn kauden harjoitteluun on erityispiirteitä tuonut valmistautuminen Torinon olympiakisoihin.
- Olympiakisoissa kilpaillaan Pragelatossa 1600 metrin korkeudessa ja asutaan Sestrieressä noin 2000 metrissä. Palautumisen kannalta tämä on haasteellinen tilanne. Pyrimme löytämään tähän parhaan mahdollisen tavan vaikka se vaatisi erikoisjärjestelyjä, lupasi lajijohtaja Janne Marvaila kauden avausinfossa Rukalla.

Suomen joukkue on valmistautunut korkealla kilpailemiseen myös totuttautumalla korkealla kilpailemiseen.
- Olemme olleet korkealla 3-6 viikkoa urheilijasta riippuen, kertoi päävalmentaja Jani Klinga.
- Lisäksi muutoksia on tehty harjoittelun rytmitykseen. Olemme jaksottaneet mäki- ja hiihtotreenit selvemmin omiksi jaksoikseen, myös lihashuoltoon on kiinnitetty lisää huomiota. Kaiken kaikkiaan meillä on takana hyvä harjoituskausi, kiteytti Klinga todeten joukkueen tavoitteena olevan Torinon olympiakisoista kaksi mitalia, joista toisen odotetaan olevan kultaisen.

Hannu Mannisella erilainen kesä

Myös kahden viime kauden maailmancup-voittajalla Hannu Mannisella on takana onnistunut harjoituskausi. Kesäkausi miehellä oli kuitenkin kaikkea muuta kuin normaali.

- Yllätyksellisistä ja mieleenpainuvista polttareista se alkoi, Tulikoe-ohjelman (eri kesälajeja, mm. moukarinheittoa, pituushyppyä, 100 metriä ym.) tekoa ja häät ja vielä talon rakentamista, kertoi Manninen vaihtelevasta ohjelmastaan.

- Testien mukaan kunto kuitenkin on mennyt eteenpäin myös hiihtämisessä. Siitä voi kai pitää merkkinä, että Oloksella sileän kilpailussa hävisin viime vuoden maastohiihdon maailmancupin voittajalle Axel Teichmanille vain kolmisenkymmentä sekuntia, myhäili Manninen.

Yhteiset tavoitteet

Kaikilla yhdistetyn tiimin jäsenillä tavoitteet ovat korkealla.
- Mitalitavoite, vakuutti mm. Jaakko Tallus, joka on harjoituskaudella ottanut entistä enemmän vastuuta omasta tekemisestään.
- Kun on päässyt mitalin makuun, ei muuhun voi pyrkiä, vaikka minulla onkin ollut pari kuivempaa kautta.

Jouni Kaitaisen elämään on tälle kaudelle tullut uusia tavoitteita, kun hän on aloittanut opiskelun Savonia ammattikorkeakoulussa.
- Se on ollut hyvin mielenkiintoista. Toivon, että vuonna 2009 valmistun hyvinvointiteknologian insinööriksi – ellei urheilu oikein paljon häiritse opiskelua. Harjoittelussa olen edennyt voimaharjoittelun ehdoilla.

Antti Kuismalle viime vuosi toi ehkä yllättävääkin menestystä ja hän on itsekin miettinyt syitä siihen ja tullut tulokseen, että sääntömuutokset ovat lisänneet hänen mahdollisuuksiaan.
- Uudet mäet ovat sellaisia, ettei suuria eroja tule ja myös puvut ovat muuttuneet siihen suuntaan, että fyysisillä hyppääjillä on paremmat mahdollisuudet pärjätä. Tietysti 10 vuoden harjoittelullakin on jotakin merkitystä.

Anssi Koivuranta on varma, ettei hän tällä kaudella joudu hylätyksi painoindeksisäännön takia.
- Olen nyt viisi kiloa painavampi, eikä ongelmia tule.
Hyvänä hyppääjänä tunnettu Koivuranta on parantanut myös hiihtovauhtiaan.
- Tosi paljon on menty eteenpäin siinäkin. Kai tässä on jotain oikein tehty, nuorukainen arvioi.

Yhdistetyn joukkueesta Janne Ryynänen on poikkeus muista sikäli, että hän hänen päätavoitteensa eivät ole Torinossa.
- Minun tavoitteeni on nuorten MM-kisoissa ja siellä tavoite on parantaa viime kauden sijaani, joka oli viides.

Lue myös: www.nordicopening.com