Uutisen päiväys

27.12.2006← Takaisin

Virpi Kuitunen valmistautunut Tour de Skihin Ylläksellä

Maastohiihdon maailmancupia johtava Virpi Kuitunen on valmistautunut sunnuntaina Münchenistä alkavaan Tour de Skihin Ylläksellä.

Ranskan La Clusaz’n maailmancupien jälkeen Kuitunen oli kotona Espoossa kolme päivää ennen Lappiin suuntaamistaan.
”Olosuhteet ovat olleet tosi loistavat, yhtenä päivänä on ollut kylmä, mutta muuten on ollut inhimillisiä lämpötiloja. Olen saanut tehtyä hyviä harjoituksia”, torstaina Ylläkseltä kotiutuva Kuitunen kertoo.

Selkävaivaa hoidettu joulutauollakin

La Clusaz’in viestissä voimakkain oirein olemassaolostaan muistuttanutta selkävaivaa on hoidettu cupin joulutauollakin.
”Ei se (selkä) päivääkään ole oireeton ollut, mutta katsotaan nyt. Sitä on hoidettu monin eri tavoin, kuten hierottu”, Kuitunen kertoo jo vuosia olemassa olleen vaivansa hallinnasta.
La Clusaz’n jälkeisenä maanantaina fysioterapeutti Jukka Kangas hoiti Kuitusta Helsingissä ja antoi tilanteesta seuraavan, Kuitusen kotisivuilleenkin (http://www.virpikuitunen.net/) kirjoittaman lausunnon: ”Ongelmana alaselän oikean puoleinen kipu, joka on estänyt täysipainoisen hiihdon. Vasemman lonkan ojentuminen estynyt kokonaan SI-nivelen liikerajoituksen ja neurogeenisen kivun vuoksi. Vasemmassa nilkassa sekundaari neurogeeninen liikehäiriö. Vasemman puolen liikerajoitukset ovat aiheuttaneet alaselän voimakkaan kivun ja lihasinhibition, mikä on estänyt täysipainoisen hiihdon tekemisen."

Nove Meston peruuntuminen harmittaa

Maailmancupin joulutauolla Tour de Skin ohjelma ehti lyhentyä, kun Nove Meston osakilpailut (naisilla perinteisen hiihtotavan prologi 3 km ja takaa-ajo 10 km vapaalla) jäivät pois ja kiertue typistyi kuuteen kilpailuun. Kuitusta muutos harmittaa.
”Olisin toivonut, että Nove Mestolle olisi löydetty varapaikka. Niiden kisojen poisjäänti muuttaa Tourin luonnettakin”, Kuitunen sanoo.

Lisätietoja Tour de Skistä: www.tour-de-ski.com