Uutisen päiväys

24.3.2006← Takaisin

Ville Nousiainen toipuu selkäleikkauksesta

Kotkan SM-hiihdot käydään viikonloppuna ilman Ville Nousiaista, joka toipuu kotonaan Kouvolassa selkäleikkauksesta. Nousiaisen selässä oli välilevyn pullistuma, jota ei saatu muulla tavoin kuntoon.

Nousiainen kävi selkäleikkauksessa viikko sitten tiistaina ja viettääkin kisaviikonvaihdetta lähinnä tietokonepelien parissa.

”Kurjaahan tämä on, kun kausi jäi puoleen väliin. Nyt pystyn jo kävelemään. Toipumisajan ei pitäisi olla hirveän pitkä, kuuden viikon kuluttua leikkauksesta pitäisi olla viimeinen tarkistus ja toukokuulla selän pitäisi olla kunnossa. Nyt saa ainakin kroppa lepoa”, positiiviseen ajatteluun pyrkivä Nousiainen sanoi.

Nousiaisen selkä alkoi vaivata ensimmäisen kerran Otepään maailmancupissa tammikuussa. Seuraavana viikonloppuna Val di Fiemmessä kilpailuvauhtinen hiihto pahensi jälleen tilannetta. Davosin maailmancupissa 15 kilometrillä ja olympialaisten 50 kilometrillä Nousiainen keskeytti.

”Kilpailujen olisi pitänyt jäädä Val di Fiemmeen”, Nousiainen sanoo vaikkei jossittelemaan ryhdykään.

Nousiainen, 22, sijoittui päättyneellä kaudella parhaillaan maailmancupissa 25:nneksi Kuusamossa perinteisen hiihtotavan 15 kilometrillä.