Työharjoittelija Isabellan kuulumiset
Isabella Cedercreutz kuuluu nuorten maajoukkueeseen. Isabella loukkasi polvensa kahdeksan kuukautta sitten ja on nyt pitkästä aikaa päässyt harjoittelemaan toden teolla. Isabella on tutustumassa seuraavan kahden viikon ajan Hiihtoliiton toimintaan työharjoittelun merkeissä. Seuraavassa Isabella kertoo siitä miten kausi on lähtenyt liikkeelle.
"Kesä ja syksy"
Kesällä olimme Nurmeksessa montakin kertaa. Minulla meni useimmat kerrat ohi, en viitsinyt mennä katsomaan muiden hyppimistä. Yhdelle leirille raahasin silti itseni, vaikka en vielä hyppäämään päässytkään. Aamulenkki yms. treenit menivät jo aika hyvin, eikä niitä tarvinnut jättää pois. Vesihypyt vain jäivät väliin. Yksi kiduttavimmista asioista on istua katsomassa kun muut tekevät jotain, jota itsekin haluaisit tehdä. Se tuntuu ikävältä. Pari kertaa menin katsomaan, mutta pari kertaa tein jotain muuta sen sijaan.
Viimeiselle vesihyppyleirille pääsin jo täysillä mukaan. Eihän muita heti saa kiinni, mutta vähitellen. Nyt pystyin olemaan kaikessa mukana, sehän oli tietenkin paljon hauskempaa. Hyppyjäkin tuli aika paljon.
Syyskuussa oli sitten ensimmäinen lumileiri ulkomailla. Lähdimme isän kanssa totuttelemaan polvea lumeen Zermattiin puoleksitoista viikoksi ennen varsinaista leiriä. Ensin tuntui oudolta, etenkin kun kevät jäi niin lyhyeksi. Tietenkin sitä tottuu, jo pari tuntia myöhemmin tuntui tutulta laskea tasaista mäkeä. Kumpareisiin en mennyt ennen kolmatta päivää, jolloin kokeilin jos polvi kestää ja miten paljon se kestää. Kyllähän se ensin tuntui, mutta pari päivää myöhemmin laskin jo koko ränniä. Sitten kokeilimme hyppäämistä. Löysimme kaksi pientä hyppyriä joissa hypin enimmäkseen suoria hyppyjä. Polvi tottui taas vähän ajan päästä.
Leirin ensimmäisenä aamuna olimme tietenkin innokkaina menossa hissille kamppeet päällä, monot jalassa ja sukset kainalossa. Kun olimme puolessa välissä, vastaan tuli toinen joukko laskijoita, jotka kertoivat että rinteet olivat kiinni. Emme halunneet uskoa sitä ja jatkoimme matkaa Jarin ja Ilkan luokse. Siellä saimme kuulla uudelleen että rinteet todella olivat kiinni. Lähdimme takaisin kämpille. Aamupäivällä oli treenit urheilukentällä ja iltapäivä kului kaupoissa Villen ja Jonnan kanssa. Seuraavana aamuna tapahtui melkein sama asia, mutta olimme aamulenkillä jo arvelleet että emme pääsisi mäkeen nytkään. Kolmantena päivänä elimme taas toivossa, mutta sama uutinen silloinkin tuli. Neljäntenä päivänä tuntui jo aika tyhmältä edes toivoa koko hommaa, ja niinhän siinä kävi: Urheilukentälle aamupäivällä ja iltapäivällä vapaata. Uuden viikon myötä tuli uusi keli ja rinteet olivat auki! Päästiin vihdoinkin mäkeen. Laskimme tasaista, vaikka useimmat kyllä mieluummin olisivat kokeilleet kumpareita. Lumi oli peittänyt kumpareet ihan täydellisesti. Ei näkynyt kummun kumpua. Joten eihän siinä vaihtoehtoja ollut. Kun uudet kumpareet saatiin rakennettua, laskimme niitä niin paljon kun vain jaksoimme. Siinä vaiheessa Zermattiin olivat löytäneet jo maajoukkue, Ruotsin maajoukkue, Margarita Marbler, Sudovan siskokset, Italian maajoukkue ja Saksan juniori maajoukkue. Eli laskijoita ainakin oli.
Muut hyppivät myös kunnon nokista, mutta minä jäin hyppimään niihin pieniin nokkiin jotka olimme löytäneet. Ärsytti tietenkin vähän, mutta ainakin pystyin laskemaan kunnolla kivutta. Joten kyllä loppujen lopuksi oli hyvä mieli.
Seuraavaksi lähdemme Rukalle, siellä pääsen jo hyppimäänkin kunnolla!
Terveisin,
Isabella Cedercreutz
Nuorten freestyle maajoukkue