Uutisen päiväys

24.3.2006← Takaisin

Tour de Ski varmistui - Lindell: ”Aika haaste tämä MM-kisavuonna on”

Pyöräilyn Ranskan ympäriajosta mallia ottava Tour de Ski järjestetään osana maastohiihdon maailmancupia ensi kaudella. Asia varmistui, kun Kansainvälisen hiihtoliiton talouskomitea hyväksyi kokouksessaan Tour de Skin budjetin.

Tour de Skin avauskilpailu hiihdetään Tshekin Nove Mestossa 29. joulukuuta ja kahdeksan osakilpailun sarja huipentuu Italian Val di Fiemmessä 7. tammikuuta. Viimeisen osuuden huipentaa neljän kilometrin ylämäkitaival.

”Aika haaste tämä MM-kisavuonna on. Me lähdemme siihen kuitenkin täysillä mukaan ja avoimin mielin, siitähän niitä kokemuksia sitten tulee. Palautuminen on hankalaa urheilijoille, mutta yhtä raskasta se on kaikille”, maastohiihdon lajijohtaja Per-Ole Lindell sanoi ja toivoi yleisön kiinnostuvan tapahtumasarjasta.

Kilpailupaikkojen välistä matkustamista on laskettu tulevan 1300 kilometriä, johon normaaliolosuhteissa on arvioitu kuluvan yhteensä 16 tuntia.

”Matkustaminen on haaste. Olisin toivonut, että kilpailupaikat olisivat vähän lähempänä toisiaan”, Lindell sanoo.

Huollon työn, pakkaamisen ja purkamisen helpottamiseksi on kuitenkin löydetty ratkaisu. Suunnitelmien mukaan huoltokopit tulevat olemaan rekoissa, jolloin kalusto kulkee kätevästi mukana. Lindellinkin mukaan tämä helpottaa toteutuessaan siirtymistä ja kaluston kuljettamista huomattavasti.

Tour de Skin alustava aikataulu kaudeksi 2006-2007:

29.12. 2006 Nove Mesto, Tshekki - prologi, 3 km/4,5 km (p)
30. 12. Nove Mesto, Tshekki - 10 km/15 km (v)
31. 12. München, Saksa - 1 km/1,2 km (v)

2. 1. 2007 Oberstdorf, Saksa - takaa-ajot 5+5 km/10+10 km (p+v)
3. 1. Oberstdorf, Saksa - 10 km/15 km (p)
5. 1. Asiago, Italia - 1/1,2 km (v)
6. 1. Val di Fiemme, Italia - 15 km/30 km (p)
7. 1. Val di Fiemme, Italia - 10 km/15 km (v)

Lisätietoa rahapalkinnoista, pistelaskusta ja muusta Tour de Skihin liittyvästä:

http://www.fis-ski.com/data/document/fistourdeski2006-2007final.pdf